Nuivasti ympäri Suomen

Seuraavat eduskuntavaalit ovat 2011. Sitä ennen on hyvää aikaa järjestää kaksi maanlaajuista nuivakiertuetta. Kesällä 2009 pienempi harjoitusrundi (joka alkaa jo toukokuussa, jos EU-vaaleissa (4.-7.6.2009) on nuivia ehdokkaita ja kesällä 2010 sitten suuri ja valtaisa Nuivasti ympäri Suomen 2010 -älämölö.

Idea on tämä: pari tyyppiä kiertää ympäri Suomen eri kulkuvälineillä (jalan, pyörällä, rullasuksilla, potkukelkalla, veneellä, auton perässä jaloista vedettynä, zetorilla, Kirsin hepalla...) ja käy tapaamassa nuivia ehdokkaita eri paikkakunnilla. Siinä sitten järjestetään erilaisia suomalaishenkisiä tempauksia, kuten perseentervausta, muurahaispesässä istumista, suojalkapalloa, koskenlaskua, kaskenpolttoa, sameissa vesissä kalastelua, talvisotaa, poronpurentaa, puukon taontaa, nauriiden hautaamista, kilpakosintaa, kansantanhuja, pärekattotalkoita ja saappaanheittoa. Yhdessä ehdokkaiden kanssa tai erikseen. Vapaaehtoiset nuivistit ympäri Suomen voivat liittyä reissaajien mukaan tietyille matkaosuuksille. (Kuka muistaa vielä kansanhiihdot ja maaottelumarssit.) Tunnelmat raportoidaan netissä teknisten mahdollisuuksien mukaan (juutuubia, blogi).

Sarjan ylivoimaisesti suosituin jakso tulee olemaan pohojalainen kilpakosinta, jossa kymmenen helvetin isoa netsiä tuodaan Zetorin lavalla yhden Kirsin pihaan Ylistarossa. (Mutta älkää kertoko tästä Kirsille vielä, tän on tarkoitus olla yllätys.) Sen jälkeen seuraa normaali kilpakosinta ja kylätappelu. Jos joku sattuu saamaan, niin ne yhdeksän muuta solmivat sen aidanvittakseksi, jonka kuivumista seurataan koko kesän ajan livewebcamilla.

Toiseksi juontajaksi ilmoittautuu täten reino. Nyt etsitään muita vapaaehtoisia:
- nuivia eduskuntavaaliehdokkaita
- kuvausryhmää/ryhmiä eri paikkakunnille ja matkan varrelle
- vierailukohteita ja aktiviteettien järjestäjiä

Eli jos sinulla on AV-alan osaamista niin ilmoittaudu. Kerro jos tiedät hyviä kesätapahtumia, joissa kannattaisi vierailla. Jos sinulla on piilopirtti, joka sopii savusaunontaan ja sameissa vesissä kalasteluun, niin ota yhteyttä. Kaikki ideat ovat tervetulleita.

Heikelä - Linnanahde

Heikelä - Linnanahde studiossa ja vieraaksi olemme saaneet Jussi Halla-ahon. Tervetuloa Jussi.

JH-a: Kiitos, hyvää huomenta kaikille

Heikelä - Linnanahde: Huomenta, olet kunnallisvaaliehdokkaana ja olet filosofian tohtori, kiistatta älykäs ihminen, se mikä etukäteen sussa herättää noitasiä pelon tunteita kun lukee tekstejä vaikka netistä, on se että ääh ääh sanovat että olet rasisti, oletko?

JH-a: En ole missään nimessä rasisti, että. Maahanmuuttoon liittyvät ongelmat on todellisia ongelmia. Me nähdään niitä ongelmia muualla Euroopassa, ne ongelmat ovat kehittymässä meillä ja ne tulee kasvamaan et tuota rasimisanaa viljellään kovin kepein perustein, ja meidän pitäisi keksiä joku yhteisesti hyväksytty määritelmä sille mitä rasisti tarkoittaa ennen kuin me ruvetaan syyttelemään ihmisiä siitä-e. e

Heikelä - Linnanahde: Mitä sun mielestä rasismi on?

JH-a: No rasismi voi tarkoittaa käsitystä erilaisten ihmisrotujen eriarvoisuudesta ja tällaisia käsityksiä minä en tietenkään missään nimessä jaa et ne ei millää tavalla liity maahanmuuttoon ja maahanmuuton ongelmiin.

Heikelä - Linnanahde: Okei. Mutta oot toistuvasti kirjoittanu esimerkiks ää varsinkin muslimien sopeutumisesta yleensäkin Eurooppaan ja nyt ennenkaikkea tottakai Suomeen mikä tässä on nyt sit nii suuri ongelma tässä maahanmuuttajien tänne saamisessa tai laittamisessa?

JH-a: No nämä ihmiset varsinkin muslimimaista Eurooppaan muuttavat ihmiset ni ongelma ongelma on se yksinkertaisesti tulijoiden määrä, valtava volyy-volyymi yhdistettynä siihen että he tulevat kulttuureista joissa monis.. jossa monista meille tärkeistä asioista ajatellaan hyvin eri tavalla kuin meillä ajatellaan esimerkiksi käsityksiä demokratiasta käsityksiä ihmisoikeuksista yksikön vapauksista suhteessa yhteisöön ja uskonnon asemasta ihmisten elämässä naisten asemasta kaikkea tällaista et he tuovat mukanaan tietenkin nämä käsityksensä ja tästähän tästähän Euroopassa Euroopassa nähtävät ongelmat suurelta osin juuri johtuu ja toinen ongelma on se meidän oma suhtautumisemme muslimimaahanmuuttajiin että islamista on tullut sellainen tabu islamia ei saa arvostella siin on varmaan ihan hyvä ajatus taustalla että että ei saa korostaa muslimimaahanmuuttajien tuomia ongelmia ja ettei leimattais heitä ettei eristettäis heitä yhteiskunnasta mut toisaalta se myös auttaa heitä e se myös estää heidän vähentää heidän haluaan tarvettaan integroitua eurooppalaisiin arvoihin.

Heikelä - Linnanahde: Suomi on siis lian suvaitsevainen sun mielestä heitä kohtaan?

JH-a: Kai kaikki Länsi-Euroopan maat ovat tällä hetkellä liian suvaitsevaisia jos suvaitsevaitsuudella tarkoitetaan nimenomaan myötäilyä.

Heikelä - Linnanahde: Okei mitä näille ihmisille pitäis sit tehdä he on ongelmissa omassa maassaan kärsivät siellä mitä pitäskö heiät vaan jättää sinne rakentaa muuri väliin ja ja ampua ne jotka ylittä.. yrittää yli?

JH-a: Ei, mutta jos ajatellaan näitä maita, joista joista Eurooppaan varsinkin suuntautuu tällä hetkellä liikettä esimerkiks Somalia, Afganistan, Irak. Kaikki ihmiset ovat näissä maissa ongelmissa. Et mun mielestä pakolaisuudessa lähtökohtana pitäis olla se että tulijalla on yksilöllinen tarve turvapaikkaan, että hän yksilönä täyttäis turvapaikan hakijan kri... pakolaisen kriteerit saadakseen oleskeluluvan tämähän ei pidä paikkaansa sieltä kyseessä on muuttoliike, sis kansainvaellus ei kyseessä ole yksittäiset ihmiset, jotka pakenevat poliittista vainoa tai jotain muuta vainoa

Heikelä - Linnanahde: Okei, vaan mitä? Mitä tarkotat tällä?

JH-a: Mä tarkotan sitä että muuttoliikkeen syynä ei ole yksilöihin kohdistuva poliittinen vaino, van yksinkertaisesti se, että nämä maat ovat kaaoksessa, eikä me voi..

Heikelä - Linnanahde: Joo, mut nytko

JH-a: Eikä me voida ratkaista tilannetta sillä että me siirretään väestö kaaoksessa olevista maista Eurooppaan.

Heikelä - Linnanahde: Joo, miten tää käytännössä tapahtuu mä en hirveen tarkkaan tunne tätä, mä luulen et aika monella muullakin on ollu vähä niinku musta aukko tän suhteen sivistyksessä eli nyt jos ajatellaan että vaikka Somaliasta tulee pakolaisia meille..

JH-a: Yhm...

Heikelä - Linnanahde: Niin millä päätöksellä, millä perusteella he sitten tulevat tänne. Eiks mä olen kuvitellu aina että on paha olla siellä ja heidät otetaan tänne kunnes sit monta kertaa niitä kotiutetaan takas päin jos olot paranee esimerkiks Balkkanilla on tehty näin.

JH-a: Joo, no Afganistaniin ja Somaliaan ja Irakiinhan Suomi ei palauta yhtään ketään.

Heikelä - Linnanahde: Ikinä, niinkö?

JH-a: No, ymmärtääkseni esimerkiksi Suomesta on onnistuttu 90-luvun alun jälkeen, jolloin somaleja alkoi tänne laajemmin tulemaan, nin täältä on onnistuttu palauttaamaan yksi somalirikollinen Somaliaan

Heikelä - Linnanahde: Yyhm.

JH-a: Ja tästähän käytiin käytiin tuota keskustelua paljon Suomessa somalialaisten nuorisorikollisten karkottamisesta pari vuotta sitten ennenkun islamistivalta Mogadishussa kaatui ja täällä sekä paikalliset somalivaikuttajat että että suomalaiset viranomaiset todistelivat sitä että Somalia on niin vaarallinen paikka ettei sinne voi ketään palauttaa palauttaa edes rikollisia ja sitten ku islamistien valta kaatu kaatu Mogadishussa ni kävi ilmi että siellä on kymmenittäin Suomen kansalaisuuden saaneita somaleita tekemässä kuka ties mitä. Mehän tiedetään että Tanskasta ja Ruotsista on lähteny lähteny somalisyntysiä Tanskan ja Ruotsin kansalaisia käymään pyhää sotaa Somaliaan että mun mielestä maassaolon edellytykset näillä ihmisillä on hieman kyseenalaiset.

Heikelä - Linnanahde: Onks meillä ehkä onks se ongelma meidän päässä pitäskö yhteiskunnan jotenkin terävöittää kynsiään ja siis tsekata tarkemmin onks se oikea ratkaisu et vedetään niinkun törkeästi et ei enää ketään tänne?

JH-a: Ei tietenkään

Heikelä - Linnanahde: Vai oisko se ratkaisu että jotenki sitte saatas paremmin ööö kartotettua ketä tyyppejä tänne tulee ja miten heitä sitten, miten he käyttäytyvät


JH-a: Jos ihminen tulee tulee maahan sillä perusteella että hän tarvitsee turvapaikkaa tai suojelua ni minun mielestä näiden maassa olon edellytykset päättyvät sillä hetkellä jos käy ilmi että nämä ihmiset esimerkiksi lähettävät lapsia vanhaan kotimaahansa oppimaan kulttuuria tai käyvät siellä lomailemassa tai käyvät tekemässä siellä yhtään mitään. Ja ku kuitenkin peruste jolla nämä ihmiset ovat Suomeen tai ylipäätään Länsi-Eurooppaan tulleet on ollut se, että heidän kotimaassaan ei voi olla

Heikelä - Linnanahde: nnnh.

Heikelä - Linnanahde: Jussi Halla-aho, kunnallisvaaliehdokas, filosofian tohtori äääh nyt sellanen kysymys oletko itse öh ollut ulkomailla pidempiä aikoja missään? Vähän niinkun ulkomaalaisena, muukalaisena

JH-a: No pisin aika on ollut, mä olen asunut vuoden Ukrainassa

Heikelä - Linnanahde: Okei. Miten itse koit tuon ajan ööhööh millaista oli asua vieraassa kulttuurissa

JH-a: Se oli hyvin mielenkiintoista, mä panostin paikallisen kielen opiskeluun, yritin hieman niinku kärpäsenä katossa tarkkailla ihmisiä, et mitä he tekevät. Ja yritin yritin kadota katukuvaan


Heikelä - Linnanahde: Okei, ääh nyt ku sä puhut tossa että jos tänne tuodaan pakolaisia meille ja ja ku he tulevat tänne heiän pitäs käytännössä katkasta siteet sinne alkuperäiseen maahan, niin kävitkö kuitenki sen vuoden aikana ni kertaakaan Suomessa tai tuliko edes koti-ikävä?

JH-a: No ei voi sanoa et koti-ikävä tuli et yks pakollinen käynti oli Suomessa mutta mutta mutta mä en ny lähtis vertailemaan tätä. En minä vaadi että siteet pitää katkaista kotimaahan vaan sitä että ihmisen on hyväksyttävä ne vallitsevat talon tavat, joihin hän muuttaa.

Heikelä - Linnanahde: Joo-o

JH-a: Koska täältähän pääsee aina pois

Heikelä - Linnanahde: Kyllä, no tää on selvä. Varmaan kaikille

Heikelä - Linnanahde: Niin se

Heikelä - Linnanahde: Se on ihan päivän selvä

Heikelä - Linnanahde: Varmasti ongelmiakin jokainen on valmis myöntämään, et siinä on ongelmia. Mut Jussi Halla-aho, minkälainen olisi Suomi jos sä nyt pääsisit diktaattoriksi ja öh tekemään omat pakolaispolitiikkasi ja tänne ei vaikka enää sit otettaisi yht'äkkiä enään ketään? Minkälainen Suomi olisi 30-40 vuoden päästä?

JH-a: No minun minun Suo Suomeni ei olisi sellainen jonne ei oteta yhtään ketään. Että minun mielestäni pakolaispolitiikan tarkotuksena on antaa turvapaikka ihmisille, joita vainotaan heidän uskonsa, vakaumuksensa...

Heikelä - Linnanahde: Okei

JH-a: Ihonvärinsä tai minkä tahansa vuoksi

Heikelä - Linnanahde: Okei, he saavat tulla ja sitten kun ikäänkun tilanne kotona rauhottunut ni sit pitää lähtee pois

JH-a: Tämä tämän pitää aina olla lähtökohtana

Heikelä - Linnanahde: Joo, he eivät saa tänne tulla opiskelemaan tai tekemään työtä tai mitään

JH-a: Siis onko nyt kyse turvapaikan hakijoista, vai?

Heikelä - Linnanahde: Esimerkiks joo. He eivät saa siis sun ajatus on kuitenki se he eivät saa jäädä tänne tekemään vaikkapa siivoojan työtä?


JH-a: Siis minun mielestäni Suo.. äääh Suomeen on tervetullut tekemään työtä ja opiskelemaan kaikki joilla on jotain järkevää tekemistä täällä, mut tämä ei ole asian laita Länsi-Euroopassa tänäpäivänä jos ajatellaan maahanmuuttajamassoja jotka syrjäytyvät massoina. Et etnisistä jaoista on tullut sosiaalisia jakoja ja näin on käymässä myös Suomessa.



Heikelä - Linnanahde: Meillä vieraana Jussi Halla-aho, tunnettu kiistellyistä kirjoituksista internetissä liittyen maahanmuuttopolitiikkaan. Palataan kohta aiheeseen, puhutaam muunmuassa siitä mitäs mitä pitäis tehdä tälle työvoimalle, meiltähän loppuu väki täälä.


Heikelä - Linnanahde: Jussi Halla-aho vieraana. Tutkija ja kunnallisvaaliehdokas. Onko kunnallisvaalityö muuten jo alkanu?

JH-a: No tuota...

Heikelä - Linnanahde: Eiks tämä ole sitä

He!

JH-a: Tämä on varmaan juuri sitä ja

Heikelä - Linnanahde: Onko Itä-Helsinkiin lähdetty jakamaan flaijereita ja muuta vastaavaa

JH-a: Minä en nyt oikein näe mikä mikä erityinen rooli sillä Itä-Helsingillä on tai pitäisi olla, että kyllä minä olen

Heikelä - Linnanahde: Ahaa oliks tää jotenkin

JH-a: Kyllä minä...

Heikelä - Linnanahde: kirosana, mut noi ylipäätään

JH-a: Ei, ei, ei se ei ole kirosana, mutta mä en nää et Itä-Helsingillä pitäisi olla mitään erityistä roolia, tässähän nämä asiat koskettavat ihan kaikkia, minä olen koko Helsigissä ehdokkaana.

Heikelä - Linnanahde: Mut et sä varmaan sitä voi kieltää että Itä-Helsingissä ehkä tällaisille ajatuksille, joissa sanotaan että muslimi ja muu osasto vek Suomesta nin, saa kannatusta.

JH-a: No eduskuntavaaleissa taisin saada kaikkein eniten ääniä Lauttasaaresta

Heikelä - Linnanahde: Okei, sait hyvin ääniä kyllä eduskuntavaalissa se on pakko sanoa 2200 ääntä oisit voinu mennä läpi jo-jossain muussa tilanteessa

JH-a: Niin..

Heikelä - Linnanahde: Mutta ei sitten kuitenkaan. Hei ööh puhuttiin tossa aikasemmin ja mitä näita tekstejä oon tässä silmäillyt, nin, niin puhut tästä islamista ja ja siitä kuinka se on täysimittaisessa sodassa länsimaailmaa vastaan öh puhutaan näist pilakuvista tai paavijupakasta tai oikeastaan mistä vaan...

JH-a: Hmmrh...


Heikelä - Linnanahde: Nin, allekirjoitatko tämän? Tai näin täällä on poimittu sun tekstistä

JH-a: Joo, mä en sano että jokainen maailman muslimi on täysimittaisessa sodassa, mutta poliittinen islam toki on julistanut sodan ihan suorin sanoin länsimaailmaa vastaan.

Heikelä - Linnanahde: Eööh entäs sitten jos jos ajattelee sitä toisin päin sitä asiaa, voisko länsimaalainen öh maailma olla sodassa islamia vastaan? Joka kerta kun islamilaisesta maailmasta uutisoidaan jotain nin ni siellä on aina joku hullu räjäyttäny itsensä jossain bussissa ja jengiä kuolee, näytetään sotilaita, puhutaan aina terroristeista ni niil on aina joku turbaani päässä ja eh sinänsä sen voi ymmärtää että islamisessa is-lamilaisessa maailmassa hermostuttiin tästä täst
pilakuvahommasta koska se kuitenkin eh jos ajattelee islamilaisia, ni se uskonto on niinku niille niin paljon tärkeämpi asia kuin meille esimerkiks täällä Euroopassa nin niinnitota se loukkaa aika syvältä kun siinä vedettiin pommi turbaanista ja mitä.


JH-a: Joo, no tietenkin voidaan kysyä, sitä että ovatko muslimit kenties omalla toiminnallaan antaneet jotain aihetta tällaseen tällasiin stereotypioihin

Heikelä - Linnanahde: Vai olemmeko me manipuloineet muslimit käyttäytymään niinkuin he käyttäytyvät, jos sä ajattelet vaikka tätä Lähi-Itää, nin nin se on hassu asia että sillä alueella mis näitä muslimeja on ni on sitten nää maailman suurimmat öljyvarannot ja ja jatkuvia sotia olleet. Tässä niinku viime vuosikymmeninä

JH-a: Niin, mä e nyt oikeen ymmärrä tuota ajatuksen juoksua että että että

Heikelä - Linnanahde: Siis tarkoitan esimerkiks nyt vaikka Amerikan Yhdysvallat...

JH-a: Niin...

Heikelä - Linnanahde: Eeh on manipuloineet tiettyjä valtioita sotimaan keskenään, sotimaan toisiansa vastaan ja sen jälkeen Amerikkoja vastaan. Ja aseistai niinkun aseistaneet eri valtioita, nostaneet hallitsijoita valtaan. Tämmöstä. Provosointia.

JH-a: Siis Yhdysvallat ovat manipuloineet öljyä tuottavia valtioita sotimaan keskenään ja sen jälkeen Yhdysvaltoja vastaan. Minun mielestäni tuossa nyt ei ollut järjen hiventä.

Heikelä - Linnanahde: No siis oli

Heikelä - Linnanahde: Kokeillaan toista kautta

Heikelä - Linnanahde: Saanks mä sanoo vielä tähän...

Heikelä - Linnanahde: Joo

Heikelä - Linnanahde: Siis ääh allekirjoitatko sen että he tekivät yhteistyötä Irakin presidentin Saddam Husseinin kanssa?

JH-a: Kyllä, kuten suurin osa suurin osa Euroopan maista juu

Heikelä - Linnanahde: Kyllä. Eli Irak ja Iran sotivat keskenään, jonka jälkeen jossain vaiheessa kelkka kääntyi niin, että käännettiin Saddamille selkä ja soidittiin häntä vastaan...

JH-a: Joo-o

Heikelä - Linnanahde: Tätä tarkoitin tällä, mut siis sä et millään tavalla niinku nää että et länsimaiset ööh tahot oisivat provosoineet tätä islam-konfliktia? Et ne hullut rättipäät vaan keksi tän kaiken?

JH-a: Tää on nyt jotenkin niin erinomaisen vaikeasti muotoiltu kysymys että mun täytyy heittää het het het


Heikelä - Linnanahde: Olet liukas kuin saippua, se on pakko sanoa

JH-a: Ei, ei, ei täs

Heikelä - Linnanahde: Myönnätkö sen?

JH-a: Mä yritän ymmärtää mitä multa kysytään ennen kuin mä vastaan siihen

Heikelä - Linnanahde: Ei ku se on ihan hyvä

Heikelä - Linnanahde: Myönnätkö sen että että tämä terrorismin vastainen sota ja se että etsitään milloin ketäkin islaminuskoista jostain luolasta, niin se palvelee kyllä monella tapaa myöskin Yhdysvaltojen intressejä. Oletko valmis myöntämään sen?

JH-a: Terroristien jahtaaminen varmasti palvelee Yhdysvaltain intressiä, varmasti se palvelee myös meidän intressejämme


Heikelä - Linnanahde: Joo, joo se jos sä kattelet sillä kannalla että

heh-heh-heh-eh-eh-heh

Heikelä - Linnanahde: Millä tavalla se palvelee muuten meidän intressejä se on pakko kysyä

Heikelä - Linnanahde: No ettei ne tuu räjäyttää pommia tohon meiän pihalle sitä sä varmaan tarkotit Jussi

JH-a: Ii siis jotain tällasta mä tarkotin joo...

Heikelä - Linnanahde: Mutta siis näätkö tän niinku esimerkiks öljyn kautta tai tällaisten asioiden kautta et Yhdysvalloilla on intressejä sen öljyn suhteen?

JH-a: Totta kai totta kai totta kai taustalla varmasti on öljy ja taloudelliset intressit eihän tätä kukaan kukaan järjissään oleva ihminen kiistä mutta mun mielestä

Heikelä - Linnanahde: Ja tätä varmaan kollega yritti...

JH-a: Joo, mutta

Heikelä - Linnanahde: että olisiko mahdollista että sekään kuva mitä meille länsimaihin annetaan sieltä muslimimaista ei välttämättä ole se ihan koko totuus

JH-a: Joku voisi tarjota vaihtoehtoisia totuuksia se ei nimittäin riitä että haukutaan länsimaissa ääh muslimeista viljeltävää kuvaa yksipuoliseksi ja stereotypisoivaksi jos ei kerrota mikä se mikä se todellinen totuus sitten on et tuota se että minkä takia muslimimaailma on esillä lähinnä negatiivisissa yhteyksissä johtuu varmaan paljolti siitä että noin yhteiskunnallisessa mielessä siellä ei tapahdu paljon mitään muuta kuin kielteisiä asioita.


Heikelä - Linnanahde: No kyllähän sielläkin ihmiset samalla lailla elää hyppii keinuista ja käy koulua ja

JH-a: Kyllä mutta ei täälläkään tehdä uutisia siitä että että Virtanen käy koulussa tai töissä tai keinuu keinussa

Heikelä - Linnanahde: Mmh

JH-a: Ei nää ole uutis uutisasioita varsinkaan ne eivät ole kansainvälisiä uutisia

Heikelä - Linnanahde: Yy kyllä kieltämättä mut saattaa olla että tälläsiä uutisia kuitenkin sitte korostuneesti halutaan esittää

JH-a: Minkä takia? Kenen edun eti kenen etu se on?


Heikelä - Linnanahde: Onhan se vähän sama aria asia siis jos nyt aatellaan näitä muslimiterroristeja niin kuinka suuri osa muslimeista, kaikista maailman muslimeista on terroristeja ni se on joitain promilleja

JH-a: Joo täl ei ole mitään merkitystä. Siis Britanniassa asuu noin miljoona muslimia ja kyselyissä on käynyt ilmi että noin 20 prosenttia heistä tavalla tai toisella kannattaa tai hyväksyy te-terrorismin politiikan työkaluna. Tää kuulostaa kauhean vähältä 20 prosenttia eli kaheksan kymmenestä Britannian muslimista on niin sanotusti maltillisia mut se äh kakskyt

Heikelä - Linnanahde: Mielenkiintoinen tutkimustulos

JH-a: Mut se ka mut se kakskymmentä prosenttia tarkoittaa kuitenki etsiäo Tampereen verran väkeä jotka on joko valmiita räjäyttämään asioita ajaessaan poliittisia tarkoitusperiä tai ainakin hyväksyy sen ja minun mielestäni tää tää on hirveän huolestuttavaa ja ja kaikkien muslimien ei tarvitse olla terroristeja että mu jotta saavutetaan se tilanne että että militantti islam todellisuudessa hallitsee pelolla länsimaista yhteiskuntaa

Heikelä - Linnanahde: Ni no äh ku tässä on vähä sama asia kun kun jos meillä ajetaan nauhaa jostain jostain hullusta rättipäästä joka ääh aikoo räjäyttää kaikki ja ja perustamme siihen islamkuvamme kun että jos lai jossain islamilaisessa maassa ajettais niinku pätkä jostain uusnatsipomosta joka täällä meuhkaa...

JH-a: Örhmh...

Heikelä - Linnanahde: Siis että se on kuitenki äärimmäisen pieni kansanosa mut mä en osaa tähän sun tutkimustulokseen kyllä sanoa juuta eikä jaata kuulostaa aika rajulta rajulta nää prosentit

JH-a: Joo-o, 60 prosenttia Britannian muslimeista samojen kyselyjen mukaan kannattaa shariaa

Heikelä - Linnanahde: Joo

Heikelä - Linnanahde: Okei, täytyy perehtyä tutkimukseen meil rupee täs vähä aika loppuun. Jussi mut jos kiteytetään vielä, niin kunnallisvaaleissa olet ehdolla...

JH-a: Jooh

Heikelä - Linnanahde: Ja olet sitä mieltä että maahan saa edelleen tulla

JH-a: Kyllä

Heikelä - Linnanahde: Mutta...

Heikelä - Linnanahde: Kunhan ei ole muslimi

JH-a: Ei ei ei se ole näinkään kyllä

Heikelä - Linnanahde: Muslimikin saa maahan tulla, mutta heti pois kun kun tavallaan enää tilanne ei vaadi täällä olemista

JH-a: Minun mielestäni Helsingin pitää olla hyvä paikka asua kaiken värisille kaiken uskoisille joilla on jokin järkevä syy asua täällä, kuten kuten opiskelu työnteko näin edelleen. Mutta minun mielestäni Helsinkiä ei pidä ehdoin tahdoin monikulttuuristaa ja proletarisoida ja rakentaa tänne gettovyöhykettä joka on rakentunut kaikkien Euroopan suurkaupunkien ympärille.

Heikelä - Linnanahde: No,itse et asu getossa, sä asut Eirassa joka on Helsingissä tämmönen hyvätuloisten kaupunginosa

JH-a: Kyllä

Heikelä - Linnanahde: Sulla on kolme lasta, saako Halla-ahoille tulla muslimilapsi leikkimään?

JH-a: Tietenkin saa

Heikelä - Linnanahde: Okei. ääh öö aika kiittellä kohta vierailusta viäl sellainen asia on kysyttävä: olet suorittanut siviilipalveluksen

JH-a: Jo-o

Heikelä - Linnanahde: Saanko kysyä miksi?

JH-a: No se totanoin mitenkähän mä sen lyhyesti sanoisin. Mä olen 19-vuotias ja tein tein sen ratkaisun silloin ja ja jälkikäteen se nyt pidän sitä henkilökohtaisesti huonona ratkaisuna että et tota mut sitä ei nyt takasin saa

Heikelä - Linnanahde: Okei ääh haluaisitko nykyään käydä sitte armeijan niin kuin kunnon miehet, vai?

JH-a: No...

Heh-heh-heh-heeh.

Heikelä - Linnanahde: Silä tehdään pojista miehiä!


JH-a: Joo, jos mä olisin saanut sen pari vuotta myöhemmin sen päätöksen tehdä, niin kyllä mä olisin varmaankin sen ratkaissut toisella tavalla.

Heikelä - Linnanahde: Oukki doukki, kerro vielä Jussi, me tehdään kuitenkin valtakunnallista radiolähetystä, nyt puhuttiin vähän Helsingin asiasta mutko onks tää munmielest sunmielestä tää ongelma ihan koskee Suomea

JH-a: Tää on..

Heikelä - Linnanahde: Kaikkia Suomen kaupunkeja

JH-a: Tämä ongelma on mahdollisesti vielä ajankohtaisempi esimerkiksi Turussa

Heikelä - Linnanahde: Vai pitäisikö jostain Suomen kaupungista tehdä getto

JH-a: Ei tietenkään pitäisi

Heikelä - Linnanahde: Semmonen reservaatti

Heh-heh-heh

Heikelä - Linnanahde: Mut öh äh eh eiks olis paljo järkevämpi eeh siirtää siirtää kansasta kaikki ne ee epätoimivat osat vähän niinku 30-luvun Saksassa, niin niin jonkun näköiseen gettoon ja antaa niitten olla siellä?

JH-a: Ei, tota...

Heh-heh-heh

JH-a: Tota jo..

Heikelä - Linnanahde: Anteex kysymys oli hieman provosoiva

JH-a: Jokainen jokainen kansakunta tuottaa kaikenlaista ainesta tietyn prosentin mut tämä ei tarkoita että epätoivottua ainesta pitää tuoda lisää ulkomailta. Minun mielestäni tästä ei niinku seuraa se

Heikelä - Linnanahde: Joo. Se meiän piti jutellakin vielä ennenku mennään uutisiin nii nopeasti tää työvoimapula täst

JH-a: Joo...

Heikelä - Linnanahde: Ollaan puhuttu paljon eli nyt kansa ikääntyy jää eläkkeelle mistä uudet duunarit

Heikelä - Linnanahde: Ei löydy bussikuskeja ei löydy siivoojia

JH-a: Meillä on Suomessa parisataatuhatta työtöntä

Heikelä - Linnanahde: Joo, mut ei kelpaa suomalaiselle ne työt

Heikelä - Linnanahde: Tsiäl on edelleen

JH-a: Tota...

Heikelä - Linnanahde: Onks se kolkyttuhatta kolkytviistuhatta työpaikkaa koko ajan auki

JH-a: Tuota noin...

Heikelä - Linnanahde: Kun ei haluta tehdä

JH-a: O-ongelma on kai lähinnä siinä että tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa, tarvitaan koulutettua työvoimaa, suurin osa työttömistä varmasti on sellasia jotka ei työllisty kerta kaikkiaan tällasessa talousjärjestelmässä, tällasessa maailmassa. Mutta miten sitten voidaan olettaa et kielitaidottomista mo monissa tapauksissa lukutaidottomista, kouluttamattomista maahanmuuttajista

Heikelä - Linnanahde: Heil on usein asenne parempi niin sanottuja paskaduuneja kohtaan suomalaiset ööh...

JH-a: Joo..

Heikelä - Linnanahde: ovat ylimielisiä näit töitä kohtaan

JH-a: Joopa joo, jos nyt ajatellaan taas näitä ongelma ongelmaryhmiä, somali somalialaisia, irakilaisia, iranilaisia, afgaaneja työttömyysprosentti kaikissa tapauksissa yli 50, että minun mielestäni voitas keskittyä siihen että yritettäs työllistää maassa jo olevat maahanmuuttajat ennen kuin ryhdytään haalimaan lisää ainakaan samoista paikoista

Heikelä - Linnanahde: Mut he ovat roskaväkeä ei heitä voi työllistää

JH-a: No tuon sanoi toimittaja, en minä

Heh-heh-heh

Heikelä - Linnanahde: Okei, kokeilin vaan

Heikelä - Linnanahde: Hyvä no mut meiän on pakko lopettaa, tää ois hienoa jatkaa tätä kyllä mutta mut uutiset puskee päälle ööh vaalityö on alkanut Jussi Halla-aho, kiitoksia vierailusta.

Heikelä - Linnanahde: Kiitos

JH-a: Kiitos

NUIVA 2008

NUIVA 2008 on nyt sitten nuivittu. Kuusi urhoollista nuivaa lähti taipaleella ja kuusi pääsi myös perille. Pyöräilymatkat vain olivat vähän eri mittaisia ;) kuten alkuperäisessä kutsussakin lukee. Kolme hurjaa veti täyspitkän reitin, joka tällä kertaa oli arviolta 135 km (Allahin Pebbuh kirotkoon rikkinäiset matkamittarit!!)

Keli oli kohtuullinen, matkaseura oli hauskaa, Teiskossa on paljon mäkiä ja perse tuli kipeäksi. Matkan varrella oli monia mielenkiintoisia paikkoja ja hauskoja sattumuksia, joihin ehkä palataan jossain vaiheessa kuva- ja/tai videoreportaasin muodossa.

Nuivat liikuntatalkoot jatkuvat ehkä vielä tänä syksynäkin. Ensi kesäksi on jo suunnitteilla vaikka mitä ja lisääkin saa ehdottaa. Taistelu jatkuu.

============================

NUIVA 2008 (Näsijärvi UImatta VAstapäivään) -superviikonlopun ohjelma:

lauantaina 30.8. klo 9 Näsijärven ympäripyöräily (40, 60, 80 tai 140 km)

lauantaina 30.8. klo 20 sikajuhlat Plevnassa (nesteytys, syödään sikaa)

sunnuntaina 31.8. klo 16 nurmikenttien shakkia Pyynikin kentällä, Saints - Trojans (eli siis mennään katsomaan amerikkalaista jalkapalloa)

Jokainen voi halunsa mukaan osallistua johonkin tai kaikkiin ylläolevista tapahtumista. Lisätietoa tämän postauksen kommenteissa, päivityksiä tilanteen mukaan.

Pöytävaraus tehty Plevnasta n. 15 hengelle. Pöytä on ylätasanteella salin perällä, eli samassa paikassa kuin viimeksikin.

Jenkkifutisotteluun mahdollisesti menemisestä sovitaan sitten erikseen Plevnassa.

Alustava suunnitelma:

9.00 lähtö Tammelantorin suihkulähteeltä

reittiä Teiskontie-Aitolahdentie kohti Teiskoa. Aitolahden kohdalla kurvataan pieni ylimääräinen koukkaus vasemmalle Aitoniemen idyllisiin maisemiin. Tätä reitin osuutta ei pysty ajamaan, jos ei tunne sitä etukäteen. Jos siis joku haluaa polkea kovempaa kuin minun vaatimaton vauhtini, kannattaa mennä suorinta (isoa) tietä Kämmenniemeen. Jossain vaiheessa porukka todennäköisesti kuitenkin hajoaa vauhdin mukaan pienempiin porukoihin, mutta Kämmenniemen jälkeen reitti on hyvin selkeä ja minulta saa karttoja.

Ensimmäinen huoltotauko Kämmenniemessä 30 km jälkeen.

Kämmenniemestä jatketaan isoa tietä Velaattaan, jossa tauko legendaarisen maitolaiturimuseon kohdalla. (Kapeen kierros jätetään pois, koska se olisi tuonut yllättävän paljon eli 10 km matkaan lisää.)

Pidempi tauko joko Muroleen kanavalla (60 km) tai Kurussa (80 km). Kurussa on ruokailumahdollisuus. Loppumatka onkin sitten melko tylsää ja puuduttavaa polkemista Ylöjärvelle ja takaisin Tampereelle. Kurusta Ylöjärvelle kannattaa ajaa Mutalan kautta, ennen kuin kyseinen paikannimi kielletään (eli sitä vanhaa tietä Ylisten kautta).

Matkaa kertyy kaikkine mutkineen reilut 130 km.

Lyhyempiäkin osuuksia voi tehdä, esim.
Aitolahteen ja takaisin n. 40 km
Kämmenniemeen ja takaisin n. 60 km
Kuruun ja pyörä bussin kyytiin n. 80 km

Marssivauhti pidetään hitaan toiminnan joukkojen luonteen mukaisesti hyvin rauhallisena, sellaista reilu 20 km/h maisemienkatseluvauhtia, eli keskinopeus on alle tuon. Ahterin lepuuttamistaukoja on tarkoitus pitää paljon ja matkaan on aikaa koko päivä. Retken jälkeen sitten Plevnassa perinteiset sikajuhlat, eli vapaamuotoista sian syöntiä ja nestetasapainosta huolehtimista.

Tavoitteena on leppoisa koko perheen kuntoilutapahtuma, johon kaikki ovat tervetulleita poliittisista näkemyksistä, sukupuolesta, uskonnosta, ihonväristä, viritteisyydestä tai tukan pituudesta riippumatta. Jos uskonnollinen vakaumuksesi ei salli pyöräilyä, niin tule edes Tammelantorille heiluttamaan sellaista "Leikatkaa pää irti niiltä jotka pyöräilevät" -kylttiä.

Järjestäjien taholta on näillä näkymin järjestetty HUOLTOAUTO, joka kerää mahdolliset romut ja raadot reitin varrelta. Eli jos pyörä hajoaa tai pohje kramppaa, niin sieltä korvesta pääsee kyllä pois. Huoltotiimi jakaa urheilujuomaa taukopaikoissa (Kämmenniemi, Muroleen kanava, Mutala). Huoltoauton bensoihin saa halutessaan osallistua muutamalla eurolla.

Varustus: normaali hitaan toiminnan pyöräilyvarustus, eli polkupyörä, maastopuku ja sukset. Millainen on hyvä polkupyörä? Tietenkin samanlainen polkupyörä kuin Jussi Halla-aholla, joka on tulossa mukaan kovalla asenteella: se 130 kilometriähän mennään niin että heilahtaa! ;)

Kyseessä on normaali hitaan toiminnan joukkojen harjoitus, josta myönnetään lopullisen voiton jälkeen yksi korvaava kertausharjoitusvuorokausi.

Ilmoittautumisia, kysymyksia ja kehitysideoita voi laittaa kommentteihin. Myös sähköpostitse voi kysyä lisätietoja.

Epäkorrektin teoria

Teksti on osa postausta, jonka Surreal (tunnetaan myös nimimerkeillä AZ ja vihreä) laittoi blogiinsa marraskuussa 2007 maininnalla "Tekstiä saa vapaasti kopioida, lainata jne. jos joku siitä jotain tähdellistä saa irti". Alla oleva teksti on lukemisen kannalta hieman hankalassa muodossa, koska se oli minulla tallessa vain tekstimuodossa. Siitä puuttuvat myös lukuisat videolinkit ja oppikirjamaisesti käytetyt kuvat, jotka toivat alkuperäiseen kirjoitukseen runsaasti elävyyttä ja värinää.


Johdanto

Tie helvettiin on kivetty hyvin aikein. –vanha sananlasku

On kaunista toivoa oikeudenmukaisempaa, suvaitsevampaa, turvallisempaa, ympäristöystävällisempää, hyvinvoivempaa maailmaa. On kuitenkin täysin toinen kysymys yrittää ymmärtää, millaiset valinnat, käytännöt ja poliittiset ratkaisut tosiasiallisesti auttavat tuota tavoitetta kohden kulkemaan.
Helvettiä kohden vievät hyvät aikeet ovat usein luonteeltaan huutomerkkejä, jotka huutavat omaa oikeutustaan, alleviivaavat merkityksensä, eivätkä hyväksy kyseenalaistamistaan. Kuitenkin: Maailma on äärimmäisen monimutkainen, todellisuus hyvin vaikeasti hahmotettava.

Ihanteet eivät itsessään luo parempaa tulevaisuutta, jos niiden takana olevat arvot eivät konkretisoidu tehtyjen valintojen lopputulemassa. Hyppy ihanteista oikeutukseen on hyvin petollinen, ja usein riittämättömästi kysymyksille, epävarmuudelle, paljaalle kritiikille alisteinen.

Ihanteet eivät ole minuudestamme, identiteetistämme, merkityksestämme irrallisia, ja usein haluamme oikeuttaa ne, tuntea niiden kautta, samaistua niihin, nostaa ne itsearvoisiksi, lopputuleman yläpuolelle. Silloin me emme enää välitä minne me olemme menossa, kunhan tunnemme, että olemme oikealla tiellä.

Lopputulemasta, tuosta parhaimmillaankin vain karkeasti hahmotettavasta monimutkaisuudesta, kiinnostuneet pohtijat eivät voi muuta kuin yrittää hajottaa, rikkoa, särkeä yhteiskunnan valitsemien teiden kivetykseen piirtyneitä huutomerkkejä, ja tarjota tilalle kysymyksiään.

Maailma vain on. Maailman todellisuus, sen ominaisuuksien tosiasiallisuus on riippumaton tulkinnastamme. Voimme tulkita ihanteidemme mukaisesti, mutta tulkintamme ei muuta todellisuutta.

Pyrkimyksen ymmärtää maailmaa ei tarvitse, eikä tule, tarkoittaa arvopohjaisista ihanteistamme luopumista. Päinvastoin. Tähdellistä on lopulta konkretia, ei se millaisen yhteiskunnan me uskomme, tai unelmoimme tai väitämme luovamme poliittisilla valinnoillamme.

Tämä kirjoitus ei pyri tarjoamaan ehdottomia vastauksia, eikä niitä siten sellaisiksi tule nähdä, tulkita tai ymmärtää.

Arvolähtökohdan voin, rehellisesti ja vilpittömästi, määrittää, se on: oikeudenmukaisempi, suvaitsevampi, turvallisempi, ympäristöystävällisempi, hyvinvoivempi maailma. Niin omassa yhteiskunnassamme kuin globaalimminkin.

Tämän premissin painottaminen on tähdellistä kirjoituksen ymmärtämiselle. Niiden takana ei ole piilotettuja nationalistisia, itsekkäitä tai räikeästi omaa etua tavoittelevia arvoja.

Epämukavilta, jopa ”moraalittomiltakin” tuntuvat näkemykset voivat olla totuuspohjaisia. Tällöin kyseenalaistettaviksi toivoisi joutuvan omien tuntemusten.

Toivotan lukijan mukaan pohtimaan näitä kysymyksiä, ja olemaan vapaasti eriävää mieltä esittämistäni ajatuksista. Niin olen usein itsekin.

"Men fear thought as they fear nothing else on earth -- more than ruin -- more even than death.... Thought is subversive and revolutionary, destructive and terrible, thought is merciless to privilege, established institutions, and comfortable habit. Thought looks into the pit of hell and is not afraid. Thought is great and swift and free, the light of the world, and the chief glory of man." - Bertrand Russell



Suvaitsevaisuuden ja Kulttuurin Moninaisuuden Kysymys


Miljoonien ihmisten muodostama yhteiskunta – tai laajemmin yhteiskuntien kokonaisuus – jossa ihmiset yleisesti hyväksyvät kanssaihmistensä yksilöllisen vapauden omanlaiseensa pukeutumiseen, uskomuksiin, seksuaaliseen käyttäytymiseen, poliittisiin näkemyksiin (jne.) on maailmanhistoriallisesti poikkeuksellinen.
Suurimmassa osassa maailmaa nämä vapaudet eivät toteudu. Näiden vapauksien uupuminen ei johdu pelkästään sortavista hallintorakenteista, vaan myös kulttuuri- (ja laajemmin elinympäristö-)sidonnaisista arvo- ja näkemysrakenteista. Keskiarvoistavat, ineksaktit hahmotelmat suvaitsevaisuuden/suvaitsemattomuuden kulttuurisidonnaisuudesta on hyväksyttävä niiden yleistävästä luonteesta huolimatta. Tilastollisesti on voitava todeta väittämä ”eivät uskonnot/kulttuurit/?, vaan ihmiset” paikkansa pitämättömäksi. Ihminen ei ole ympäristöstään irrallinen vapaa tahto, vaan keskiarvoistaen hyvin pitkälle ympäristönsä näköinen.
Suurempiakin ihmisryhmiä, kulttuuritaustoja ja arvomaailmallisia kokonaisuuksia on pystyttävä arvioimaan niiden sisäisestä moninaisuudesta ja yksilötason ja kollektiivisuuden yleistävästä yhteensovittamattomuudesta huolimatta.

Länsimaissa yksilön vapautumisen kehitys ei tapahtunut omalla painollaan, eikä pelkästään sosioekonomistisista syistä. Taustalla on vuosisatoja vienyt – ja yhä jatkuva – kulttuurillinen, arvomaailmallinen kamppailu yksilönvapaudesta. Muuttuneet eivät ole vain lainkirjaimet, vaan myös ihmisten asenteet ja käsitykset.. On toisenlaistenkin käsitysten yhteiskuntia, pahimmillaan yhteiskuntia joissa itseilmaisu on tukahdutettu, vapaa ihmisten välinen seurustelu kielletty ja auktoriteettien kyseenalaistaminen ankarien rangaistusten uhalla kielletty.
Tänäpäivänä usein monokulttuuriseksikin haukutun länsimaisen kokonaisuuden kirjo on moninaisuudessaan valtava; rock-festareilta, herätysjuhlille, kaukovaellusreiteille, yökerhoon, pikaruokaravintolaan, skeittipuistoon, laskettelurinteeseen, raamattupiiriin… kehittyen yhä kasvavasti 1960-luvulta, erityisesti nuorisokulttuurisissa suuntauksissa, itseään uudelleen luovaksi todellisuudeksi alakulttuureineen, pukeutumistyyleineen, poliittisine liikkeineen… jakaen ytimessään, mahdollistumisessaan, laajalti toiseuden ja moninaisuuden hyväksymisen.









Toimivan moninaisuuden edellytykset – suvaitsevaisuuden todellisuudesta

Jotta kulttuurin moninaisuus pystyi länsimaissa nykyisessä laajuudessaan syntymään ja kehittymään, täytyi paitsi elintason kohota, ja teknisen kehityksen edetä, myös seuraavien kolmen edellytyksen muotoutua yleisesti kannatetuiksi:

1) kaikille yksilöille fyysinen koskemattomuus
2) kaikille yksilöille vapaus yrittää luoda omasta elämästään oman näköisensä
3) työikäisen vastuu (taloudellinen, juridinen jne.) omasta elämästään

On selkeää, että potentiaalisena uhkana fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen rajoittaa merkittävästi yksilöiden mahdollisuuksia ja uskallusta oman itsensä, oman yksilöllisen kulttuurin palasensa ilmentämiseen ja toteuttamiseen (sekä yleisemmin ympäristönsä kyseenalaistamiseen). Tämä ei koske vain valtakoneiston vaan myös kanssaihmisten muodostamaa potentiaalista uhkaa.
Vähemmissä määrin, mutta hyvin merkittävästi, sama koskee myös henkistä painostusta.

Koneellistuneesta utopiasta vielä kaukana olevassa maailmassa kohta 3) sanelee itsensä. Kasvavan väestönosan krooninen työllistymättömyys vahvistaa uhkaa moninaisuuden pysyvästä sirpaloitumisesta sekä vaarantaa julkisen sektorin rahoituspohjan.

(*Monietnisyyden myötä muuttuneessa maailmassa on huomioitava myös – hyvin mahdollisesti tärkeä – peruste 4) ulkoisesti poikkeavan toiseuden vierastamisen hälventyminen. Tämä ei voi syntyä kuin pitkäjänteisesti molemminpuolisen luottamuksen kasvamisesta ja vilpittömästä tottumisesta.)

Suvaitsevaisuuden todellisuus on kahdensuuntainen vuorovaikutus. Suvaitsemattomuuden suvaitseminen ei ole suvaitsemista. Suvaitsevaisuus ilman arvopohjaa ei eroa välinpitämättömyydestä. Suvaitsevaisuus ei voi olla (yltiö)relativistista, sillä ilman yksilönvapauden kunnioittamista suvaitsevaisuus rikkoontuu omaan sisäiseen mahdottomuuteensa.
Tästä juontuu, että suvaitsevaiseen moninaisuuteen osallistuvien on kunnioitettava yksilönvapautta ja koskemattomuutta. Olivat nämä yksilöt sitten heidän omia tyttäriään, satunnaisia vastaantulijoita tai pyhiä arvoja kritisoivia yhteiskuntakriitikkoja. Muutoin – jos näitä rikkomuksia tapahtuu laajalti ja enenevästi – kokonaisuuden toimintaedellytykset (kts. koskemattomuus, pelko) vaarantuvat.



Vastuu ja suhteiden tasavertaisuus – syyllisyyden ulkoistamisesta luovuttava

Usein kuulee sanottavan, kuinka esimerkiksi terrorismi juontuu köyhyydestä ja huono-osaisuudesta. Syyllisyyden ulkoistaminen arvorakenteista mm. sosioekonomisiin rakenteisiin on osoitettavissa ristiriitaiseksi ja riittämättömäksi väittämäksi. Eivät suinkaan kaikki köyhät ja huono-osaiset kiinnostu fundamentalistisista ajatuksista. Eivätkä mm. tunnetuimpien terroritekojen suorittajat suinkaan kaikki ole olleet köyhistä perheistä, vaan päinvastoin useimmat heistä keskiluokkaisista taustoista. Monet terrorismin rahoittajat ovat luontaisesti hyvinkin rikkaita. Yhtenä käsiteltävänä, ja näihin linkittyvänä, tapauksena voidaan todeta mm. Saudi-Arabiasta, ettei öljyn tuoma paikoin äärimmäinen vauraus, ja kohentunut elintaso, ole – ainakaan vielä – merkittävästi vähentänyt fundamentalistisen ja sisäänrakennetusti moninaisuudelle vihamieliseen wahhabilaisuuden kannatusta. Päinvastoin – vastakkaisista voimista huolimatta – kehitys on yhä kasvavasti voimistanut wahhabilaisuuden globaaliin vaikutusvaltaan pyrkiväksi liikkeeksi.

“An analysis of 500 members of Osama Bin Laden’s organisation has revealed that the majority had been in further education and were from relatively affluent families. The recruits also tended to come from the wealthier Arab countries.
Dr Marc Sageman, a forensic psychiatrist who conducted the study, said he assumed it would find that most Al-Qaeda recruits were poor and ill-educated. “The common stereotype is that terrorism is a product of poor, desperate, naive, single young men from Third World countries, vulnerable to brainwashing and recruitment into terror,” he said.
However, his study showed that three-quarters of the Al-Qaeda members were from upper middle-class homes and many were married with children; 60% were college educated, often in Europe or the United States. ”
http://www.timesonline.co.uk/tol/news/uk/article376651.ece

9/11 terroristit tulivat keskiluokkaisista taustoista
7/7 päätekijä oli perheellinen, ”integroitunut” opettaja
Kesällä 2007 yökerhoiskun suunnittelusta kiinni jääneet ja osaltaan Glasgown lentoterminaaliin epäonnistuneesti iskeneet terroristit olivat, useampi heistä, lääketieteellisen koulutuksen saaneita

Teknologisen kehityksen saapuminen Kurdistaniin ei ole vaikuttanut brutaaleihin perinteisiin. Seuraavalla kännykkäkameralla kuvatulla videolla henkensä menettävä 17-vuotias Jezidi (vähemmistöuskonto http://en.wikipedia.org/wiki/Yazidi#Religious_beliefs ) kurdityttö Irakin Kurdistanissa oli erehtynyt rakastumaan väärään mieheen (sunni-muslimiin). Hän oli paennut miehen matkaan ja hänen perheensä oli houkutellut hänet takaisin kotiin, luvaten anteeksiantoa. Tämän todellisuuspohjaisen tarinan viimeinen luku näkyy ko. videolta.




(Videosta löytyy myös pidempi versio. Googlettakoon jos joku todella haluaa sen nähdä. Ylläolevasta tapahtunut käy brutaalissa kuvottavuudessaan selväksi.)

Kohtaammeko, sisäistämmekö todella tällaisten uutisten ja tapausten laajamittaisia konnotaatioita. Muutama sataa miestä osallistuvat anelevan, itkevän, toivottomana armoa parkuvan nuoren tytön kiduttavaan murhaamiseen, mukana tytön perheenjäseniä. Tyttöä, potkitaan, kivitetään, nöyryytetään, ivataan kunnes lopulta iso murikka paiskataan hänen päähänsä. Tyttö makaa kuolleena, naama muodottomana mustelmista, ainutkertaisuutensa loppuneena, hame yltään revittynä, maan mudasta likaisena, lammikossa omaa vertaan. Miehet hänen ympärillään riemuitsevat. Mitkä emotionaaliset taustat voivat mahdollistaa tällaisen? Mitä jos lukisimme tällaista tapahtuneen suomalaisessa maaseutukylässä. Ortodoksi oli erehtynyt rakastumaan luterilaiseen (tai toisinpäin) Matti, Jouni, Marko, Eero, Kari, Tapio, koko kylän miesväki, viranomaisten puuttumatta tapahtuneeseen murhaavat tytön. Mukana nuoren Anna-Kaisan isä, isoisä, setä ja kaksi veljeä. Myös monet kylän naiset iloitsevat tapahtuneesta.
Kuinka äärettömän etäälle, kuinka voimakkaasti ja brutaalisti kulttuuri voi muovautua suvaitsevaisuuden ja sallivuuden ihanteisiin nähden. Kuvassa näkyvillä miehillä on länsimaisia vaatteita, länsimaisia kamerakännyköitä, mutta heillä ei ole länsimaisia arvoja, ei länsimaista arvolibeeralia kulttuuritaustaa.

Vaurastumisen ja kulttuurisidonnaisista arvoista ja perinteistä irtautumisen välistä, usein yhteiskuntatieteissä itsestään selväksi otaksuttua suhdetta ei olla pystytty osoittamaan myöskään Intiasta, jossa naisten asema on historiallisesti ollut laajalti hyvin heikko tyttölasten kulttuurisidonnaista surmaamista myöten.

Lainaus Suomen Kuvalehti 20/2007:

"Naisen ja tytön väheksyntä näkyy [Bangladeshissa syntyneen, Bangladeshin islamisteilta fatwan saaneen ja sitä Euroopan parlamentin järjestämän operaation avulla paenneen naisaktivistin ja kirjailijan Taslima] Nasrinin mielestä selkeimmin Intian väestötilastoissa. Unicefin mukaan Intiassa jää tilastollisesti syntymättä joka päivä 7,000 tyttövauvaa. Kaksi ja puoli miljoonaa tyttöä joka vuosi.
”Eivätkä tyttöjä tapa suinkaan köyhät, kouluttamattomat perheet kuten yleensä ajatellaan, vaan juuri keskiluokka.”
Tilastot ovat kaikkein synkimmät vauraassa Punjabissa ja Delhin rikkaimmilla alueilla.
”Heillä on varaa käydä ultraäänessä ja hankkiutua eroon tyttösikiöistä. Se on tavattoman surullista.”
…
”Mutta on rajallista mitä hallitukset voivat tehdä. Perinteet muuttuvat vasta kun ihmiset itse haluavat niitä muuttaa. Valistus ja koulutus ratkaisevat. Se on vain niin tuskallisen hidasta.”

taslimanasrin.com/
Nature says women are human beings, men have made religions to deny it. Nature says women are human beings, men cry out NO!"




'If any religion allows the persecution of the people of different faiths, if any religion keeps women in slavery, if any religion keeps people in ignorance, then I can't accept that religion.'
'Humankind is facing an uncertain future. The probability of new kinds of rivalry and conflict looms large. In particular, the conflict is between two different ideas, secularism and fundamentalism. I don't agree with those who think the conflict is between two religions, namely Christianity and Islam, or Judaism and Islam. After all there are fundamentalists in every religious community. I don't agree with those people who think that the crusades of the Middle Ages are going to be repeated soon. Nor do I think that this is a conflict between the East and the West. To me, this conflict is basically between modern, rational, logical thinking and irrational, blind faith. To me, this is a conflict between modernity and anti-modernism. While some strive to go forward, others strive to go backward. It is a conflict between the future and the past, between innovation and tradition, between those who value freedom and those who do not.' – Radikaali feministi, sekulaari humanisti, Islamin ja Hindulaisuuden kriitikko Taslima Nasrin




Henkilökohtainen vastuu ei saa muodostua relativistiseksi käsitykseksi. Yhteiskunta ei voi nousta hyvinvoivaksi kuin jäsentensä panostuksen kautta. Tämä edellyttää miljardeja ja miljardeja oikeansuuntaisia valintoja henkilökohtaisella tasolla, valintoja jotka muodostavat pieninä askeleina yhteiskunnan suuntaa. Maailmankauppaa, ja ns. riistoksi analysoitavissa olevia käytäntöjä koskevat väittämät eivät ole suinkaan merkityksettömiä, mutta ne eivät ole alkuunkaan riittäviä hyvinvointikehityksen edellytysten ja ongelmien arvioimiseksi.

Länsikeskinen vastuukäsitys on, päinvastaisista mielleyhtymistä huolimatta, holhoava ja ylemmyyden tuntoinen. Usein toiset luokitellaan heikkotahtoisiksi, ulkopuolisten tekijöiden helposti liikuteltavissa oleviksi, henkilökohtaisesta vastuusta osittain vapautuviksi, olosuhteiden ja ympäristönsä voimattomiksi uhreiksi. Äärimmillään tämä näkyy sen kaltaisissa moraalisesti täysin kestämättömissä väitteissä kuten ”USA loi Al-Qaidan” tai ”Israelin harjoittama miehityspolitiikka on perimmäinen syy itsemurhaiskuihin”.
Aivan kuin tässä tapauksessa siviiliväestöön kohdistuva itsemurhaiskuin toteutettu väkivalta olisi luontainen, jotenkin yleismaailmallinen seuraamus epäoikeudenmukaisuudeksi nähtävästä kärsimyksestä. Näin asian laita ei suinkaan ole ollut, ei historiallisesti, eikä myöskään lähimenneisyydessä.

Seuraavat videot toivottavasti auttaa valoittamaan kolikon toista puolta:







Videoiden kuvaama todellisuus ei ole yksittäistapauksien luoma poikkeus, vaan arkipäiväinen piirre Lähi-Idän moskeijoissa, lehdistössä, valtiollisilla tv-kanavilla, koulukirjoissa, kodeissa.

Miksi näitä kuvia ei ole näytetty, käsitelty ja analysoitu valtamediassa? Miltä me yritämme laajalti sulkea maailmanpoliittisen ajattelumme?

Kun Ariel Sharon vieraili temppelivuorella 28. syyskuuta 2000, länsimainen vasemmisto, ns. älymystö ja laajalti myös valtavirtainen media kuvasivat tempausta härskiksi provokaatioksi. Seurannutta väkivallan ja vastarinnan aaltoa kuvailtiin tuon vierailun aikaansaamaksi. Eurooppalaisen median tapa uutisoida tapahtunut oli usein näkökulmasta, jossa temppelivuori kuvattiin vain muslimien pyhäksi paikaksi. Ei pidetty juurikaan tähdellisenä painottaa, että temppelivuori on myös juutalaisten pyhä paikka, heidän kahden ensimmäisen temppelinsä sijaintipaikka (joista toisesta on jäljellä itkumuuri) ja juutalaisten uskomusten mukaan ihminen luotiin Jumalan temppelivuorelta keräämästä tomusta. Kuinka törkeästä teosta tosiasiallisesti oli kysymys, kun Sharon vieraili myös juutalaisille pyhällä temppelivuorella vartijoidensa tukemana? Tai oliko teko moraaliton alkuunsakaan?

Minkä takia samaan aikaan seuraavan videon kuvaama todellisuus pysyi näkymättömissä tiedonvälityksestämme, näkymättömissä väkivaltaisuuksien taustasyitä koskevista analyyseista.




Kun Hamasin ja Fatahin välinen sisällissota puhkesi ja Palestiina jakautui hallinnollisesti kahtia, moni olisi halunnut löytää syyllisen Israelista. Miksi ja miltä pohjalta on kahden suuntaisesta väkivallasta muodostettu lähinnä toisen tahoista vastuuta peräänkuuluttava. Mikä on palestiinalaisten oma vastuu vihanlietsonnasta, pienten lapsien aivopesusta? Yksipuolisen vastuukäsityksen todellisuus on näkynyt YK:ta myöten. Hirmuhallitsijoiden, kansamurhien, miljoonia vaatineiden sisällissotien, etnisten puhdistusten maailmassa Israelin toimia tuomitsevia päätöslauselmia on kyhätty enemmän kuin moninkertaisesti suurempiin rikoksiin syyllistyneitä tahoja koskevia päätöslauselmia yhteensä.

Sama yksipuolinen vastuukäsitys on näkynyt myös toisen Irakin sodan kohdalla. Shiiojen ja sunnien välinen yhä kiihtyvä ja tuhansia ihmishenkiä vaatinut, sisällissotaa enteilevä silmitön väkivalta on usein haluttu sysätä Yhdysvaltojen niskoille. esim. merkityksessä: ”Yhdysvaltojen aloittamissa sotatoimissa on kuollut…” siteeraten koko konfliktikokonaisuuden uhrimäärän. Yhdysvaltojen naiivina, utopistisena tavoitteena oli ollut Saddamin kaatumista seuraava etnisten ryhmien yhteistyö ja demokraattisen hallituksen muodostaminen. Kun Yhdysvallat liittolaisineen yrittävät kouluttaa maalle poliisivoimia, ja rekrytointipisteisiin tehdään pommi-iskuja, syy on vain pommi-iskun tekijässä. Näinkin selvät vastuukäsitykset pystytään hämärtämään ylläpitämällä yhdensuuntaista vastuukäsitystä maailman ongelmille. Monen rauhanaktivistin vaatima vetäytyminen voisi johtaa veriseen sisällissotaan. Vaikka maassa ei olisi enää ensimmäistäkään yhdysvaltalaista, ja vain irakilaiset ja ulkomaiset taistelijat tappaisivat toisiaan ristiin ja rastiin siviiliuhreista välittämättä, moni olisi varmasti valmis toteamaan: ”Yhdysvallat sai tämän aikaan sotatoimillaan.”.

Missä on yksilönvastuu?

Mieti esimerkiksi seuraavaa uutista:


Shi'ite Shrine Shattered
Updated 16:46, Wednesday June 13, 2007
The White House has denounced the latest destruction of the shrine as a blow against 'all Iraqis' and urged the war-torn country's people to unite to defeat extremists.
But in neighbouring Shi'ite Iran, President Mahmoud Ahmadinejad blamed US forces for failing to prevent the mosque attack, and threatened to halt regional cooperation to stop Iraq's spiraling violence.
Yhdysvallat ovat hyvin huolestuneita, että pyhää paikka vastaan tehty verinen isku uhkaa entisestään kiihdyttää väkivaltaisuuksia.
Naapurimaan Ahmadinejad syyttää Yhdysvaltoja iskusta, hän ei mainitse iskujen varsinaisia tekijöitä. Johtopäätöksenään hän uhkaa vetäytyä väkivallan hillitsemiseen tähtäävästä alueellisesta yhteistyöstä.

Kuvaavia ovat myös kesän 2006 reaktiot, Israelin lopulta hyökättyä Hizbollahia vastaan, seurauksena osaltaan vuosia jatkuneesta, ja kuolonuhreja vaatineesta rakettien ampumisesta Israelin puolelle.
Yhtään vähättelemättä Israelin ylilyöntien tuomittavuutta, en usko, että millään toisella rajalla maailmassa naapurimaan siviilien niskaan raketteja ampuvat olisivat saaneet niin yksipuolisesti sympatioita puolelleen. Läntisen maailman rauhan kulkueissa vasemmiston ja maahanmuuttajien yhdistäessä voimiaan näkyivät lukuisat Nasrallahin kuvat. Väkivaltaa ja vihaa lietsovan, demokratiaa ja yksilönvapauksia halveksivan sotilasjohtajan, rauhan puolesta.


Länsikeskeinen (osaltaan kylmänsodan peruja oleva) vastuukäsitys näkyy myös mm. siinä, ketä, kuinka ja millaisella voluumilla kritisoimme ihmisoikeuksien rikkomisesta ja vaarantamisesta.
Koko maailma paheksui Etelä-Afrikan apartheid-politiikkaa, Yhdysvaltojen rotuerottelua. On vaiettu kysymys, että mustien asema vuoden 2007 Saudi-Arabiassa on suoraan verrattavissa menneisyyden Etelä-Afrikkaan ja Yhdysvaltoihin, todennäköisesti vielä huonompi. Mutta emme näe kansainvälisiä kampanjoita Saudi-Arabiaa vastaan, emme näe vaateita näiden ihmisoikeuksien kohentamisesta. Miksi emme? Miksi emme kansainvälisenä yhteisönä vaadi Saudi-Arabian mustille ihmisoikeuksia siinä kuin vaadimme niitä Etelä-Afrikan mustille? Koska Saudi-Arabia ei ole länsimaa, tai länsimaalaistaustaisen valkoisen eliitin hallitsema?
Länsimainen vasemmistoliberaali vastaa tähän, että koska Saudi-Arabialla on öljyä, eivätkä Yhdysvallat ja EU halua vaarantaa öljynsaantia. Mutta ei kai vasemmistoliberaali voi esittää tätä syyksi vasemmistoliberaalien hiljaisuudelle näiden räikeiden ja laajojen ihmisoikeusloukkausten suhteen?

Olemme hyvin tarkkoja siitä, kuinka USA kohtelee (pääosin meksikolaista) siirtotyövoimaansa, mutta emme osoita olevamme vähimmissäkään määrin kiinnostuneita siitä, kuinka monien muiden joukossa esimerkiksi Arabi-Emiraateissa siirtotyövoimaa kohdellaan toisenluokan kansalaisina lainsäädännön edesauttamana.

Kiinan taloudelllisen vaikutusaseman vahva kasvu Afrikassa ja ko. kehityksen ajoittainen ristiriitaisuus ihmisoikeuksien kanssa (mm. yhteistyö Sudanin hallituksen kanssa), ei ole liiemmin nostattanut keskustelua muutamia asian noteerauksia lukuunottamatta. Jos Yhdysvallat avoimesti tukisi Sudanin hallitusta taloudellisesti ei mielenosoituksista tulisi loppua. Mutta Kiinalta, toisin kuin Yhdysvalloilta, ei odoteta samassa määrin vastuullisuutta, eikä Kiinasta ole muodostettu samassa määrin ideologista viholliskuvaa.
Sikäli ei ole yllättävää, että maailma on seurannut välinpitämättömänä vierestä kun Kiina on siivonnut Pekingiä julkisivua likaavista ihmisistä, vuoden 2008 olympialaisia varten. Jos Yhdysvallat olisi vuonna 1996 pakkosiirrättänyt kodittomia, irtolaisia Atlantan kaupungista, ei vetoomuksista, tuohtumuksesta ja Yhdysvaltojen loputtoman pahuuden ihmettelystä olisi tullut loppua.

Eikö ihminen ole täysin samassa mielessä loukkauksien uhri, jos tekijänä on toiseus? Eikö ’maailmanparantamisessa’ tärkeintä ole maailman huono-osaisten auttaminen, puolustaminen ja tukeminen – eikä se, kuka näiden arvojen uhaksi koetaan. Eivät ne ole uhattuina vain silloin kun uhkaajaksi koettu (Yhdysvallat, Israel) sattuu osumaan omaan ideologiseen viholliskuvaan.

Ihmisoikeusjärjestöt kirjoittavat loputtomasti vetoomuksia jokaisen Yhdysvalloissa kuolemaan tuomitun puolesta. Kiinassa valtion arvioidaan tuomitsevan kuolemaan jopa 10,000 ihmistä joka vuosi.

Esimerkit erimitallisista vastuukäsityksistä ovat loppumattomia.

Kun Britanniassa paljastuu moskeijoissa jaettua opetusmateriaalia, jonka mukaan juutalaiset syyllistyvät noituuteen ja palvovat saatanaa, ei yhteiskunnan taholta seuraa olkien kohautusta enempää. Kun Suomessa kansallismielinen järjestö julkaisee internetissä harmittomia tanskalaisia pilakuvia, joista ”loukkaavimmassa” palaa aavikkomyssyssä sytytyslanka, aloitetaan poliisitutkinta, ja pyydetään tapahtunutta anteeksi valtion ylimmältä taholta.

Yhteismitallisuudesta ei ole tietoakaan. Toisilta odotetaan enemmän kuin toisilta. Mitä tämä kertoo tasa-arvosta ja siitä kuinka todella sen koemme?

Lähettänyt surreal klo 20:21 0 kommenttia

SEURAAVAAN OSAAN


skip to main | skip to sidebar
Epäkorrektin Teoria

15. marraskuuta 2007
Osa 2/7

Vastuullisuudesta ja Toiseudesta Yhdenvertaisuuteen

On länsimaissa tavanomaista vaatia maahanmuuttajavähemmistöille täysiä mahdollisuuksia oman kulttuurinsa ilmentämiseen, tarvittaessa yhteiskunnan rahallisesti avustamana ja omista periaatteistamme joustaen. Mutta ei tulisi kuuloonkaan, että vaatisimme yhdenvertaisuutta, ja tasapuolisuutta kulttuuriseen suvaitsevaisuuteen. Päinvastoin voimme samanaikaisesti pitää pelkästään oikeutettuna, itsestäänselvänä, että vieraiden kulttuurien alueilla matkustaessamme tai asuessamme meidän on kunnioitettava heidän arvojaan mm. pukeutumiskoodistoa, alkoholin nauttimista, seurustelua (jne.) koskien. Tämä ei koske vain kansalaisia, vaan ilmiö esiintyy valtion päämiehiä myöten. Tarja Halonen matkustaessaan muslimimaahan käyttää huivia kunnioittaakseen isäntiään, mutta Tarja Halosen vieraana Suomessa oleva muslimaan edustaja voi hyvinkin jättää presidentin kättelemättä, jos tapa ei ole hänen kulttuuritaustassaan hyväksyttävä.

Toisenlaiseksi esimerkiksi käy esimerkiksi seuraava. Yhdessä maallistuneimmista muslimienemmistöisistä valtioista - mutta tällä hetkellä maakunnista lähtien islamisoituvissa - Malesiassa kiellettiin muslimiopiskelijoiden protestien jälkeen Beyonce Knowlesin Marraskuulle 2007 Kuala Lumpuriin sovittu keikka.

Beyoncen sensuelli esiintyminen



ei sopinut yhteen Malesian vuonna 2005 voimaan tulleen tiukan (mutta ehkä silti suhteessa maltillisen) pukeutumiskoodiston kanssa.

Euroopassa jo Ranskan koulujen huivikiellot ovat kuohuttaneet tunteita. Hollannissa on hallitustasolla puhuttu burkhan kieltämisestä julkisilla paikoilla, ja Britannian Jack Straw on esittänyt samansuuntaisia ajatuksia. Muslimijärjestöt ovat suhtautuneet jo pelkkiin ehdotuksiin hyvin kielteisesti, ja kutsuneet niitä ihmisoikeuksia ja yksilönvapautta loukkaaviksi. Tämä yksilönvapauksien kunnioittaminen kuitenkin kaatuu omaan tekopyhyyteensä, sillä se ei ole kahdensuuntaista eikä tasavertaista.

Vieraissa ja kotona pelaamme helposti suvaittavan kulttuurin ehdoilla, emme suvaitsevan.

(Toki kulttuuri-imperialistiseksikin nähtävä talouskehitys, johtuen pääomien suuruudesta ja vaikutuksesta, kulkee pääsääntöisesti länsimaista muuhun maailman. Sitä ei ole tässä tarkoitus kieltää tai vähätellä.)

Oman uskonnon saarnaamista länsimaisella maaperällä pidetään täysin hyväksyttävänä osana yhteiskuntaa – useimmissa tämän vieraan uskonnon lähtömaissa vastakkainen käytäntö on ankarasti voimatoimien (=väkivallan) uhalla tukahdutettu. Saudi-Arabiassa kristinuskon levittämisestä voi saada kuolemantuomion, sama kohtalo on uhkana laajalti ympäri islamilaista maailmaa.
Somaliassa vääräuskoisena murhatun, hyväntekeväisyystyössä toimineen vanhan kristityn nunnan tapaus ei juuri ylitä uutiskynnystä ohi menevää ”ikäviä asioita tapahtuu” olankohautusta laajemmin. Länsimaissa murhatun imaamin tapaus (eikä tällaista tapausta ole onneksi sattunut) olisi viikkojen kestoinen, itsetutkiskelua perään kuuluttava, suurta maailmanlaajuista yhteiskunnallista kuohuntaa aiheuttava tapaus. Tämän mielikuvan voi suhteuttaa pilakuvista nousseeseen kohuun, jossa siinäkin tanskalaisten imaamien rooli heidän lähi-idän propagointi-matkansa myötä oli ehkä keskeisempi kuin itse kuvien piirtäjien. Tämä ”delegaatio” teki selväksi, ettei kenellekään jäisi epäselväksi, että kyseisiä kuvia oli piirretty. Lisäksi he valehtelivat Tanskan vihaavan muslimeja, puhuivat Jyllands Postenista Tanskan valtion lehtenä ja olivat liittäneet kuvien joukkoon vielä kaksi paljon offensiivisempaa kuvaa, joita ei tosiaankaan oltu Jyllands Postenissa julkaistu. Varsinainen kohuhan pääsi tämän myötä valloilleen vasta pidemmän aikaa kuvien julkaisemisen jälkeen.

Vastuuvaatimukset, vastuuedellytykset eivät ole yhteneviä, -mikä on osittain sosioekonomisesti, mutta ei suinkaan kokonaisuudessaan ymmärrettävää- eivätkä kulttuurien kohtaamisen joustavuus ja suvaitseminen lähellekään yhdenvertaista, yhteismitallista.
Vaikka emme mainitse sitä, katsomme viime kädessä kuin holhoavat vanhemmat ylhäältä alaspäin, samaan aikaan yritämme pitää hengissä erilaisia rakennelmia relativismista.

Erimitallisista yksilönvastuun edellytyksistä ja tähän liittyvästä holhoamisesta selkeän esimerkin tarjoaa se, kuinka edelleen käsitämme rasismin vain toiseen osapuoleen liitettävissä olevaksi määreeksi. Valkoiset voivat pienimminkin epäilyin olla rasistisia mustia kohtaan, mutta emme juurikaan puhu mustien valkoisiin kohdistamasta rasismista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa valkoiseen väestöön kohdistuneet viharikokset ovat olleet mustiin kohdistuneita viharikoksia yleisempiä jo pitkän aikaan, mutta siinä kuin valkoisten pienimpienkin rikosten esiin nostaminen on merkki moraalisesta tiedostavuudesta, saa toisensuuntaisuuden mainitseminenkin vähintään epäilemään jonkinlaisia rasistisia motivaatioita ko. huolen ilmaisemiselle. En ole rasisti, jos totean rikostilastoista ilmenevän seikan, että mustien valkoisiin kohdistamia raiskauksia, pahoinpitelyjä, ryöstöjä ja murhia tapahtuu Yhdysvalloissa moninkertaisesti enemmän kuin valkoisten mustiin kohdistamia. Mutta kun puhumme rasismista, emme pysty katsomaan kuin yhdensuuntaisesti. Kuinka ihmiset voivat olla tasa-arvoisia ilman tasavertaista vastuuta?

Islamiin liitettyjen arvoasetelmien kritiikki voidaan helposti tulkita jos ei suoranaisen rasistiseksi, niin ainakin islamofobiseksi. Mutta emme käytä termejä rasismi tai fobia puhuessamme esimerkiksi radikaalien saarnaajien avoimen länsivihamielisistä kannanotoista. Ei ole rasistista toivoa koko läntisen maailman tuhoa ja verrata läntisten maiden ihmisiä sikoihin ja koiriin ja puhua heidän tuskallisesta kuolemastaan.
Tämä kahden eri tason vastuunottokyvyn ajattelu näkyy erityisesti juutalaisvastaisuuden kohdalla. Olemme kauhistuneita, lakien säätämistä myöten kantaeurooppalaisten vähäisistäkin viittauksista holokaustin yleisesti historialliseksi faktaksi hyväksytyn uhrimäärän suuruuden kyseenalaistamiseen (tunnetuimpana tutkija David Irvinin tapaus), mutta sivuutamme, omien yhteiskuntiemme sisällä, toiseudelta kuuluvat paljon selkeämmin juutalaisvihamieliset, paljon laajemmin kuuluvat, paljon laajemmin kannatetut, vivahteiltaan väkivaltaiset kannanotot.

Ruotsissa Ahmed Rami saarnasi radioasemaltaan äärimmäisen vihamielistä ja väkivaltaista juutalaisuusvihaa 1980-luvulla, kesti vuosia ennen kuin hänen radioasemansa suljettiin. Hän päätyi internettiin jatkamaan toimintaansa.

Tänäkin päivänä Ruotsin suurmoskeijasta voi ostaa äärimmäistä antisemitismiä levittäviä kasetteja, kuten ruotsalaiset radiotoimittajat Marraskuussa 2005 todistivat. Nauhoilla juutalaisia kutsuttiin mm. sairaudeksi, apinoiden ja sikojen veljiksi ja ainoaksi ratkaisuksi “juutalaisongelmaan” tarjottiin Jihadia.

”Oi Allah, teurasta juutalaiset, Oi Allah, teurasta juutalaiset, Oi Allah, teurasta juutalaiset! Oi, Allah, kiroa heidät ja aja heidät maanpakoon ja salli meidän ruoskia heidän kärsimyksiään. Oi Allah, maan ja taivaan Valtija.” Esimerkiksi tällaisin sanoin saattoi kasetin ostanut kuulla itseään opastettavan. Ruotsin oikeuskansleri Göran Lambertz päätti tutkia täyttikö tällaisten kasettien myyminen kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit. Poliisit takavarikoivat ratsioissa useita kasetteja, CD-levyjä ja videonauhoja. Oikeuskansleri Lambertzin mukaan nauhoilla esitetyt näkemykset olivat ”hyvin juutalaiskriittisiä”, mutta eivät rikkoneet Ruotsin lakeja, ”sillä nauhat tuli nähdä historiallisen ja nykyisen Lähi-Idän konfliktin valossa”.

Kun Lars Vilk piirsi liikenneympyräkoira-Muhammedinsa, ja sai Irakin Al-Qaidalta tappotuomion, Ruotsin lehdistö, kuten Euroopan lehdistö laajalti, pitkälti vaikeni sananvapauden periaatteellisesta puolustamisesta.

Vilkin liikenneympyräkoira-Muhammed:



(Taustaa Ruotsin liikenneympyräkoirista, rondellhundeista: http://fi.wikipedia.org/wiki/Liikenneympyr%C3%A4koira )


Totta, eivät suinkaan kaikki imaamit saarnaa vihaa juutalaisia kohtaan, mutta kuinka läpitunkevasta ongelmasta todellisuudessa on kysymys? Vähättelemmekö tietoisesti tätä ongelmaa? Hanif Kureishi, valkokankaallekin päätyneen kirjan ”My Son the Fanatic” kirjoittanut maltillinen Britannian-pakistalainen on todennut: “En ole koskaan tavannut jihadistia, joka ei olisi militanttisesti anti-semitistinen.”

Ei David Irviniakaan pelasta se, että ~99,99% kantaeurooppalaisista eivät hänen käsityksiään jaa.
Tällaisen kaksitasoisuuden kautta piirtyvissä kuvissa on kuin ryhmä A olisivat kuin aikuisia joilta tuleekin odottaa enemmän, ja ryhmä B keskenkasvuisia tai alentuneesti syyntakeettomia. Käsityksemme yksilönvastuusta on
toiseutta kuin henkisenä infantiiliutena ylhäältäpäin holhoava ja ymmärtävä. Ei tasa-arvoinen, vaikka olemme mielikuvallisesti nostaneet tasa-arvon ehkä suurimmaksi ihanteeksemme. Tasa-arvo ei ole vain oikeuksia, se on myös vastuun tasa-arvoa. Tämän merkitystä ei voi liiaksi painottaa. Vastuuttomuus on nopea tie mm. apatiaan, anti-sosiaalisuuteen ja radikalismiin, jos ympäristö ei ole laittamassa pidäkkeitä, tiukasti edellyttämässä tiettyihin normeihin sitoutumista.

Länsimaihin syntyneiden muslimiyhteisöjen sisäinen kritiikki, moderni, kulttuurista uudistumista ajava liikehdintä, ja sen vähäinen näkyvyys on ollut vähän käsitelty puheenaihe. On ilmiselvää, ettei maltillinen muslimi ole vastuussa radikaalien toimista, mutta tämä ei vähennä tarvetta modernisoitumista vaativien äänien kuulumiselle. Radikaali voi olla läheinen ihmiselle, joka sanoo ettei asia ole hänen vastuullaan. Tai etteivät radikaalit ole ”oikeita muslimeja”, vaikka he juontavat oppinsa pitkälle uskon literalistisesta suoraan Koraanista ja haditheista tulevasta perinnöstä. Milloin näemme maltillisten voimien ”not in our name” -henkisen rauhanmielenosoituksen luomaan kontrastin seuraavanlaisten kuvien luomille pelkokuville.






->




Vastapainoksi voimme verrata millaisin kuvin juutalaisia on kuvattu ympäri lähi-idän lehdistöä jo kauan ennen Jyllands Postenissa julkaistuja harmittomia pilakuvia.




Tällaisten kuvien julkaisemisessa ei, ikävä kyllä, ole ansioitunut vain lähi-idän myrkyllisen anti-semitistinen media. The Independent sanomalehti julkaisi seuraavan piirroksen Israelin 2003 vaalien alla, jossa Ariel Sharon puree hampaansa palestiinalaisen vauvan ihoon.




Israelin hallitus teki virallisen protestin Dave Brownin piirtämästä kuvasta. Toisin kuin Jyllands Postenin kohdalla, kukaan ei ilmaantunut pahoittelemaan piirroksen julkaisua. Päinvastoin Britannian “Political Cartoon Society” palkitsi piirroksen “vuoden 2003 poliittinen sarjakuva” palkinnolla, yli kolmenkymmenen muun ehdokkaan joukosta.
Valinnasta tehtyihin valituksiin vastattiin, että palkinto ja sen merkitys on irroitettu täysin kontekstistaan ja valittajalta uupuu perspektiiviä. Valittajien tulisi mennä itseensä, ja palkinnon jakaminen ko. kuvalle oli hyväksi maailmalle.

Ei pelkästään vastuu, mutta myös oikeus loukkaantumiseen ja tuohtumiseen arvioidaan täysin yhteismitattomasti. Uhriaseman keinotekoinen korostus ei ole terve, eikä rakentava pohja yhteisön ja kulttuuriin psyykeelle. Päinvastoin tällaisen ajattelun vahvistaminen vahvistaa myös syyllisyyden ulkoistamista, ja vähentää itsekriittisyyttä, vastuunottoa ja ajatusta muutoksen lähtemisestä itsestä – ei ulkopuolelta.

Ikävä kyllä tämän kaltainen relativistinen käsitys vastuusta, uhriudesta ja syyllisyydestä on levinnyt hyvin laajalle, YKn rakenteita myöten, kuten esimerkiksi seuraava video osoittaa:



-


Missä ovat ”ei meidän nimissämme” –mielenosoitukset ns. maltillisten muslimien taholta? Samaan tapaan kuin esimerkiksi Britanniassa ymmärrettävästi rasistiseksi nähtävä BNP-puolue on poikinut laajalti vastamielenosoituksia.





…vaikka Britannian suvaitseva valtaväestö ei BNP:n toiminnasta ole henkilökohtaisesti vastuussa. Kuten maltilliset muslimit eivät ole vastuussa radikaalien toimista, mutta heidän tulisi silti, siitäkin huolimatta että se ei ole helppoa, pyrkiä vahvemmin toimimaan toisenlaisen, modernin Islamin kuulumiseksi, ja fundamentalistisuuden tuomitsemiseksi ja haastamiseksi.
Toinen kysymys sitten on, onko uskonoppineessa mielessä olemassa maltillista islamia ja missä määrin. Literalismi ja fundamentalismi ottavat ohjeistuksensa suoraan Koraanista ja Profeetta Muhammedin elämästä. Pahimmillaan tämä johtaa sekulaarista näkökulmasta täydellisiin käsittämättömyyksiin. Esimerkiksi vallankumouksen jälkeisessä Iranissa laskettiin tyttöjen avioliittoikä 9:ään vuoteen, koska muslimien perimätiedon mukaan Muhammed yhtyi vaimoonsa Aishaan tämän täytettyä 9 vuotta. Murhaaja, sotapäällikkö ja lapsivaimoa pitänyt Muhammed ei todellakaan ole moraalisen ihmisen esikuva. Samanaikaisesti Islam, toisin kuin esimerkiksi kristinusko, on ilmoituksellinen uskonto. Koraani on Jumalan ilmoitus ihmisille. Raamattu on ihmisten sanoja Jumalasta. Tämä ero synnyttää merkittäviä vaikeuksia Islamin maallistumiskehitykselle.
En omia keskustelukokemuksiani maltillisten Britannialaisten muslimien kanssa pidä mitenkään empiirisenä näyttönä, mutta oman kokemukseni mukaan ”ei meidän nimissämme” mielenosoituksia ei koeta muslimien vastuuksi, eikä ole siinä mielessä tarvetta irtisanoutumiseen. Moni maltillinenkin muslimi pitää Koraania kirjaimellisesti totena ja Haditheja tärkeinä, mutta kieltää niistä löytyvän mm. alistamista tai väkivaltaa rohkaisevia jakeita. Kun näitä jakeita sanasta sanaan siteeraa, saa vastaukseksi, että jakeet on irroitettu kontekstistaan. Mitä tällä pointin väistämisellä lopulta tarkoitetaan, ei ole itselleni täysin avautunut. Monesti syntyy kuva omaa identiteettiä kannattelevasta itsesuggestiosta, joka ylläpitää samanaikaisesti kahta keskenään ristiriitaista positiota.

Britannian suosituimmissa moskeijoissa on saarnattu väkivaltaista länsi- ja juutalaisvastaisuutta vuosikaudet, mutta tilanne paljastui suuren yleisön tietoon vasta Channel4:n tutkivan journalismin avulla.

http://video.google.com/videoplay?docid=2515587181120245843&q (kesto 48 minuuttia)

On tähdellistä kysyä, miksi ne monet maltilliset muslimit, jotka päivittäin vierailivat moskeijoissa, eivät informoineet viranomaisia siitä mitä heidän uskontonsa nimissä saarnataan.

Viimeaikaisten(2007) The Times sanomalehden 7.9.2007 uutisoimien poliisitutkimusten perusteella, ääri-islamistiset, Talebanille läheiset Dalebandit kontrolloivat yli 600:aa Britannian 1350 moskeijasta. http://www.timesonline.co.uk/tol/comment/faith/article2402973.ece

Ehkä on syytä puhua maltillisuuden ja fundamentalismin suhteellisuudesta. Tarkkailemmeko näitä kenties kahden tason erimitallisella asteikoilla, jotka kuitenkin yhtyvät retorisesti samojen käsitteiden alle? Usein kuulee esim. todettavan kuinka Yhdysvaltojen Raamattuvyöhykkeen fundamentalistit ”ovat aivan yhtä pahoja”, vaikka näin ei tosiasiallisesti ole alkuunkaan. Raamattuvyöhykkeen fundamentalistien lapset saavat yleisesti seurustella – vaikkakin seksistä kehotetaan pidättäytymään avioliittoon asti – kokeilla rajojaan, valita oman puolisonsa, eikä sukupuolten välillä ole lähellekään samalla tavalla merkittävää kuilua tasa-arvoisuudessa.

Omana käsityksenäni totean, että pikemmin voidaan fundamentalistisia kristittyjä verrata maltillisiin muslimeihin ja arvot ja käsitykset voivat olla hyvinkin yhteneviä.
Maltillinen, maallistunut länsimainen kristitty useimmiten hyväksyy homoseksuaalisuuden, eikä näe sitä pahana, maltillisten muslimien kohdalla ei oman käsitykseni mukaan asia täten ole. Yhdysvalloissa on edellisen parin vuosikymmenen aikana ollut tapetilla muutama korkealla profiililla uutisoitu homoseksuaaliin kohdistunut viharikos. Nämä rikokset on tuomittu lähes universaalisti, joitakin yksittäisiä uskonnollisia lahkoja lukuunottamatta.
Vallankumouksen jälkeisessä Iranissa arvioidaan teloitetun n. 4,000 homoseksuaalia. Vieraillessaan New Yorkissa, YK:n kokouksessa, Syyskuussa 2007, Iranin Presidentti Ahmadinejad vastasi häntä kritisoineille opiskelijoille ”ettei Iranissa esiinny homoseksuaalisuutta”. Länsimaisten ihmisoikeusliikkeiden julkisesti näkyvä toiminta on keskittynyt pitkälti muiden länsimaiden kritisoimiseen. Koska näemme näiden järjestöjen mielenosoituskampanjoita mm. Iranin, Saudi-Arabian, Pakistanin, Jemenin… lähetystöjen edessä?

Britannian kouluissa tiedetään ristiretkien, holokaustin ja seksuaalitietoisuuden opettamisen aiheuttaneen reaktioita muslimioppilaiden taholta, vaikka urbaani legenda näiden opettamisesta luopumisesta ei onneksi paikkaansa pitänekään.

Keitä ovat todelliset sekulaarit muslimit? Kuinka suurta ja merkittävää heidän kannatuksensa ja näkyvyytensä on? Esimerkiksi useammille suomalaisen blogosfäärin keskustelijoille tuttu projekti ’Al-ijtihad’ tuo vain 9180 osumaa googlella. Muslimeja on toista miljardia.

”Moni nykymuslimi on ehdottanut shari'a "avaamista" eli käytännössä sitä, että otettaisiin taas käyttöön ijtihad - yksi metodi, jolla aiemmin muovattiin lakeja. Se on käytännössä loogista päättelyä analogioiden avulla. Nykyään tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että olisi mahdollista muovata uusi shari'a, joka kunnioittaisi mm. naisten ihmisoikeuksia.”

Maallistuneet, näkyvästi esillä olevat muslimit ovat useat saaneet länsimaissa tappouhkauksia.

Kritiikin, satiirin ja jopa suoranaisen pilkan sietäminen on keskeinen osa toimivaa sananvapautta, toimivaa kulttuurin moninaisuuden sisäistä suvaitsevaisuutta.

Mikä ei näytä täysin avautuneen esim. erinäisistä ns. sutkauksistaan tunnetulle, naisia raiskauksista syyllistäneelle (”onko kissan vain lihanpalan vika, jos lihaa on näkyvillä?”), ja terrorismikytkennöistä epäillylle Australian muslimien, nyttemmin syrjään astuneelle, hengelliselle johtajalle Mufti Al Hilalille




Vakavammin; Miksi Wafa Sultanin kaltaisia uskonnosta kokonaan irtisanoutuvia ääniä nousee niin vähissä määrin islamilaisesta maailmasta?

Hänkin vasta Yhdysvaltojen, tuon suuren Saatanan maaperän antamasta turvasta.

Fyysisen (ja henkisen) väkivallan pelko nousee aiheelliseksi kysymykseksi.


Wafa Sultan:





Wafa Sultan, syntynyt 1958, on Syyrian-Amerikkalainen psykiatri. Hän asuu nykyisin Los Angelesissa, Kaliforniassa. Islamilaisen veljeskunnan 1970-luvun loppupuolella Syyriassa harjoittama raaka väkivalta sai Wafa Sultanin luopumaan islaminuskostaan ja myöhemmin korjaamaan omaksumiaan käsityksiä mm. juutalaisista, todettuan nämä mukaviksi normaaleiksi ihmisiksi. Näkikö hän murhatun professorin Yusef al Yusefin kuolevan luokan edessä on varmentamaton detalji, jonka useampi aikalainen on kiistänyt. Yusefin sanotaan kuolleen kampuksen ulkopuolella.

Wafa Sultan ei varmasti ole täydellinen ihminen, eikä hänen kritiikkinsä kaikilta puoliltaan sataprosenttisen reilua, eivätkä kaikki hänen motiivinsa välttämättä vilpittömän puhtaita, mutta on surullista kuulla kuinka esimerkiksi länsimaiset vasemmistoaktivistit ovat saattaneet kyseenalaistaa hänen merkityksensä, pahimmillaan fasistiksi kutsumista myöten.

Enkä ole internetissä keskustellessa törmännyt vielä yhteenkään maltilliseen muslimiin, joka olisi antanut arvoa Wafa Sultanin esittämille näkemyksille ja hänen rohkeudelleen esiintyä omilla kasvoillaan näin tulenaran aiheen puolesta.

Wafa Sultan on kertonut työstävänsä kirjaprojektia The Escaped Prisoner: When God Is a Monster. Hänet valittiin The Time lehden vuoden 2006 sadan merkittävimmän vaikuttajan listalle.
Kotisivu: http://www.wafasultan.org/


Kirjailija Salman Rushdie aateloitiin kesäkuun kuudentenatoista vuonna 2007

(Seuraava osio pohjaa osittain wikipediaan)

Iranin parlamentin puhemies Gholamali Haddadadel totesi: ”Britannian hallituksen viimeisin toimi oli hävytön ja harkitsematon, eikä sitä voida tulkita minään muuna kuin silmittömänä vihamielisyytenä ja täydellisenä typeryytenä.”

Pakistanin parlamentti hyväksyi yksimielisesti aateloinnin tuomitsevan päätöslauselman, vaatien Britanniaa perumaan aateloinnin.
Päätöslauselman hyväksymisen jälkeen Pakistanin uskonnollisten asioiden ministeri Muhammad Ijaz-ul Haq (edesmenneen diktaattori Muhammed Zia-ul Haqin poika) totesi: ”Terrorismin juuret ovat Islamin loukkaamisessa, ja jos muslimi tekee itsemurhaiskun puolustaakseen Profeetta Muhammedin kunniaa, hänen tekonsa on oikeutettu.” Ijaz-ul Haq vaati myös kaikkia muslimihallituksia katkaisemaan siteensä Britanniaan. ”Maailman 1.5 miljardin muslimin tulee nähdä tilanteen vakavuus. Jos muslimit eivät yksimielisesti käy vastarintaan, tilanne tulee pahentumaan ja Salman Rushdie voi tulla valituksia Britannian parlamenttiin.”

Pakistanin ulkoministeriö kutsui Britannian suurlähettilään puhutteluun, todeten aateloinnin osoittavan, ettei Britannian hallitus välitä muslimien tunteista, ja että aatelointi, kohdistuessaan häikäilemättömästi uskontoa ja kulttuuria vastaan, oli YKn päätöslauselman 1624 vastainen.

Punjabin provinssin aluehallinnon puhemies Afzal Sahi totesi ”Jumalanpilkkaajat tulee tappaa, murhaisin itse jumalanpilkkaajan, jos hän osuisi tielleni.”
Pakistanin hallitsevan puolueen, Pakistanin muslimiliiton, puheenjohtaja, ja entinen pääministeri, Chaudhry Shujaat Hussain sanoi Tony Blairin olevan henkilökohtaisesti Islamia vastaan.
Islamabadin kauppajärjestön pääsihteeri Ajmal Baloch lupasi henkilökohtaisesti 165,000 dollaria Rushdien mestaamisesta. Hän vaati myös kaikkia muslimimaita boikotoimaan Britannian tuotteita.

Seuraavien kuukausien aikana Pakistanin parlamentti toisti useampaan kertaan vaateensa aateloinnin mitätöimisestä sekä maailman muslimeille annettavasta anteeksipyynnöstä.

Pakistanin suurimpiin uskonoppineiden järjestöihin kuuluva, yli 2000 uskonnollisen johtajan Ulema Neuvosto myönsi vastareaktiona Allahin Miekan (“Saifullah”) arvonimen Osama bin Ladenille, kunnianosoituksena Bin Ladenin taistelusta Islamin venäläisiä, amerikkalaisia ja britannialaisia vihollisia vastaan.

Lukuisissa mielenosoituksissa ympäri islamilaista maailmaa huudettiin kuolemaa Salman Rushdielle, kuolemaa Britannialle!

Reaktio oli voimakkain Pakistanissa, mutta kuolemantuomion vahvistamista, anteeksipyynnön vaatimista saarnattiin uskonoppineiden puheissa ylitse maiden ja maanosien rajojen. Kashmirista ja Jammusta, Afganistaniin, Britanniaan, Kuwaitiin…

Kuwaitilaiset kansanedustajat olivat nopeita ulkoistamaan syyllisyyttä aiheutuneista mellakoista ja mielenilmauksista, heidän hyväksymässään julkilausumassa todetaan: ”Islamin vihollisten aateloiminen ei luo positiivista ilmapiiriä, eikä edesauta sivilisaatioiden välistä dialogia tai lännen ja islamilaisen maailman välistä yhteisymmärrystä. … Salman Rushdien aateloiminen on provokatiivista ja sopimatonta käytöstä, ja tulee todennäköisesti pahentamaan monia kulttuureita määrittävää fundamentalistista käyttäytymistä. Molemminpuolinen kunnioitus (sic) on paras tapa varmistaa rauhanomainen ja turvallinen, alistamisesta, jännitteistä ja huolista vapaa, kansojen ja kulttuurien välinen ilmapiiri.”

Reaktioita liennytteleviäkin puheenvuoroja onneksi kuultiin:

Maailman suurimmassa muslimivaltiossa, Indonesiassa, entisen presidentin Abdurrahman Wahidin tytär, ja Wahid Instituutin johtaja Zannuba Arifah Chafsoh tuomitsi kyllä aateloinnin , mutta myös kostoa vaatineet puheenvuorot. ”Vaikka Rushdien kirja ei ole alkuunkaan kehujen arvoinen, ja hän on myynyt uskontonsa saadakseen mainetta, ei kenelläkään ole silti lupaa evätä hänen mielipiteenvapauttaan. Emme voi evätä häneltä oikeutta ilmaista näkemyksiään. Jumalattomillakin on oikeutensa. Heihin ei tule kohdistaa väkivaltaa tai mielivaltaisuuksia, eikä heitä saa tappaa. Se on Islamin opetusten vastaista.”
Indonesialainen uskonoppinut Moeslim Abdurrahman, Muhammadiyah-järjestöstä vetosi niin’ikään: ”Indonesian tulee vähentää jännitteitä, eikä vaikeuttaa asioita. Indonesialaistan suuttuminen ei tule edesauttamaan yhtään mitään.”

Tätä lievempiä julkisia kannanottoja Islamin-oppineilta tai muslimi-poliitikoilta ei juuri kuulunut.



Lord Ahmed of Rotherham http://en.wikipedia.org/wiki/Nazir_Ahmed,_Baron_Ahmed , Pakistanin-Britannialainen, pitkäaikainen Työväenpuolueen aktivisti, ja vuodesta 1998 Ylähuoneen jäsen, maltillisen ja integroituneen muslimin esikuvana pidetty poliitikko ja mielipidevaikuttaja, joka on mm. kampanjoinut järjestettyjen avioliittojen kitkemiseksi, totesi Rushdien aateloimisesta:
”Kauhistuin, kun sain tietää, että Salman Rushdie oli aateloitu, erityisesti koska hän on ollut hyvin riidanhakuinen. Rushdie – kuten voitte itsekin todeta – ei ole vain provosoinut maailmanlaajuisesti väkivaltaa kirjoitustensa takia, vaan monia ihmisiä on jopa tapettu Rushdien takia, ja kätensä vereen sotkeneen ihmisen kunnioittaminen menee kyllä liian pitkälle.”

ja toisessa haastattelussa:

”Mitä sanoisitte, jos Saudi-Arabian tai Afganistanin hallitukset myöntäisivät kunnianosoituksia Syyskuun yhdennentoistapäivän marttyyreille(sic) heidän hyökkäyksestään Yhdysvaltoja vastaan?”

Lord Ahmed on joutunut kiusalliseen valoon myös juutalais-vastaisiksi nähtävien puheidensa (”juutalaiset kontrolloivat suurta osaa valtamediasta”) sekä avoimen anti-semitististen kytkentöjensä takia, sekä tuettuaan avoimesti Pakistanin entistä presidenttiä Nawaz Shariffia tämän pyrkimyksissä palata maanpaosta takaisin Pakistaniin.

Tessa Jowell, joka toimi kulttuuriministerinä arvonimen myöntämisen hetkellä (mutta sittemmin astui syrjään Gordon Brownin noustua pääministeriksi) totesi:

”Salman Rushdie huomioidaan yhtenä maansa tunnustetuimmista kirjailijoista. Aikana, jolloin terrorismin uhka painostaa meitä muuttamaan elämäntapojamme, mielipiteen- ja sanomisenvapauden puolustaminen on tähdellisempää kuin koskaan.

Satapäinen joukko radikaaleja huusi Regent’s Parkin moskeijan ulkopihalla järjestetyssä mielenosoituksessa kuolemaa Rushdielle, Kuningattarelle, Tony Blairille ja Britannialle.
Moskeijan johtajat, kuten muutamat muut näkyvät uskonoppineet tuomitsivat protestin, vaikka sanoivatkin ymmärtävänsä ihmisten kokevan itsensä loukatuiksi.

Minkä takia Salman Rushdien kirja ”Saatanalliset säkeet” on sitten jo kohta kahden vuosikymmenen ajan nostattanut niin kiihkeitä ja äärimmäisen vihan kyllästämiä tunteita?
Kysymys on mielenkiintoinen, sillä kirjaa ei ollut käännetty arabiaksi, urduksi tai persiaksi tai muille muslimien yleisimmin puhumille kielille. Kirjaa ei julkaistu tai myyty muslimienemmistöisissä maissa, eikä myöskään suurien muslimivähemmistöjen Intiassa tai Kiinassa. Kirja on fiktiota, ja luettavana hyvin haastava ja osin jopa puuduttava yksityiskohtien paljoutensa takia, ei massojen kirjallisuutta. Voi luottavaisesti todeta, että yli 99,9% kirjaa vihaavista eivät ole sitä koskaan lukeneet, tai edes suoria siteerattuja lainauksia, vaan tukeutuvat luotuun mielikuvaan.


Erilaisina selityksinä vihalle on tarjottu:
-Rushdien näkyvää uskonluopiutta ja petosta Islamia kohtaan

-Arabian-, urdun- ja persiankielisiä väännöksiä kirjan nimestä, joissa sana ”verses” on käännetty vain Koraanin jakeita tarkoittavalla ”ayat” käsitteellä, saaden muslimit uskomaan, että Rushdien kirjan nimi on merkityksessään ”Koraanin saatanalliset säkeet” (vrt. Tanskalaisimaamien delegaatio-matka Lähi-itään pilakuvakohun aikoihin).

-Vääristelyt ja suoranaiset valheet Rushdien kirjan sisällöstä, kuten: ”Rushdie syyttää profeetta Muhammedia prostituoiduksi”, ”Rushdie kuvaa profeetta Muhammedia bordellin pitäjäksi”, ”Rushdie sanoo kaikkien rukoilevien ihmisten olevan huoranpenikoita”, ”Rushdie kuvaa Profeetan vaimoja katuhuoriksi ja kannattajia roistoiksi”. Mitkään näistä väitteistä eivät pidä edes laveasti tulkittuina paikkaansa. Ne ovat alkaneet elämään kuitenkin omaa elämäänsä totuusarvollisina.

-Useissa muslimikulttuureissa kirjallisten romaanien vähäisen näkyvyyden johdosta ihmiset eivät ole osanneet tulkita eroa fiktion ja valheiden välillä. Tätä selitystä tukevat monet uskonoppineiden ja muiden näkyvien henkilöiden valitukset kirjan sisältämistä historiallisista, uskontieteellisistä ja ”loogisista” epätarkkuuksista, sekä mm. perättömistä väitteistä ja subjektiivisista näkemyksistä.

-Yleinen mielipiteenvapautta kohtaan tunnettu viha näkemyksiltään kontrolloiduissa yhteiskunnissa. Lähi-idän muslimien keskuudessa yleinen käsitys on, että lain tulee suojata kaikilta Islamiin kohdistuvilta loukkauksilta, pilkanteoilta ja uskon kyseenalaistamisilta.
Täten näitä aineksia sisältäneen kirjan julkaiseminen nähtiin anti-islamistisena julistuksena mailta, jotka sallivat kirjan julkaisemisen. Tämä viha henkilöityi kirjan kirjoittaneeseen uskonluopioon, Sir Salman Rushdiehin.
Tämä kaikki siitä huolimatta, että Ajatollah Khomeinin langetettua Salman Rushdielle fatwan, oli Rushdie jo seuraavana päivänä pyytänyt maailman muslimeilta ”syvästi anteeksi ahdistusta, jota kirjan julkaiseminen oli Islamin seuraajille aiheuttanut.” todeten lisäksi, että ”Monien uskojen maailmassa, tämä kokemus on toiminut muistutuksena, että meidän kaikkien tulee olla huomaavaisia toistemme tunteita kohtaan.”
Khomeinin hallinto kuitenkin torjui anteeksipyynnön, syyttäen läntistä mediaa manipulaatiosta, lisäten:

”Vaikka Salman Rushdie katuisi polvillaan ja muuttuisi kaikkien aikojen hyveellisimmäksi ihmiseksi, on kaikkien muslimien velvollisuus, ponnisteluja kaihtamatta, kaikkensa yrittäen, elämänsä ja varallisuutensa uhraten, lähettää Salman Rushdie helvettiin.
Jos ei-uskovaisella on tietämys Salman Rushdien sijainnista, ja mahdollisuus tämän teloittamiseen, on muslimin velvollisuus tarjota palkkiota tämän teon suorittamisesta.
Britanniassa lukuisat muslimijohtajat kiittivät Khomeinin päätöstä torjua Rushdien anteeksipyyntö, monet muslimijohtajista vannoen itse laittavansa Rushdien kuolemantuomion täytäntöön. Islamilaisten opiskelijoiden liiton Euroopan alajärjestöt tarjosivat Khomeinille yhteistyötään. Useat Euroopassa asuvat muslimit lähettivät Rushdielle tappouhkauksia omissa nimissään, mikä hätkähdytti kanta-eurooppalaisia. Mielenosoitukset ja -ilmaukset länsimaiden maaperällä eivät rajoittuneet vain Eurooppaan. Lähi-itää käsittelevien kurssien ohjaaja, George Sabbagh, UCLAn Yliopistosta Kaliforniasta totesi haastattelussa, että Ajatollah Khomeinilla oli täysi oikeus vaatia Rushdien tappamista.
Vaikka Salman Rushdie itse – ensin maan alle kadonneena, ja sittemin ympärivuorokautisesti suojeltuna – on pysynyt hengissä, on annetulla fatwalla ollut kauaskantoisia seurauksia. Uhka on toiminut ennaltaehkäisevästi, hiljentäen islamilaisen maailman vapaa-ajattelijoita, kriitikoita ja kirjailijoita. Ilmiön leviäminen yleismaailmalliseksi kävi ilmeiseksi viimeistään Theo van Goghin murhan myötä (suomalaiset, kuten mainittua, muistavat maan johdon selkärangattoman, sivistyksen arvoja myyvän, pateettisen pahoittelun pilakuvakiistassa).

Belgiassa asuva kirjailija Koenraad Elst on kerännyt laajan listan ”Islamin loukkaamisen” varjolla murhatuista ihmisistä, ihmisten saamista tappotuomioista, ja muista uhkauksista/rangaistuksista, sekä mm. markkinoilta vedetyistä tuotteista, joiden voidaan katsoa olevan seurausta Khomeinin antamasta fatwasta.

http://koenraadelst.voiceofdharma.com/articles/misc/rushdie.html

Suorimmin Rushdien kytkeytyneiden hyökkäysten kohteena ovat olleet hänen töidensä kääntäjät. Italialainen Ettore Capriolo ja Norjalainen William Nygaard loukkaantuivat vakavasti puukotushyökkäyksissä. Tapahtuneen jälkeen Nygaard nousi puhumaan Frankfurtin kirjamessuilla 1994, ja julisti, että ainoa oikea tapa vastata terroristeille on seistä lujana vapauden puolesta, ja että hänen tapansa toimia hyvän puolesta, olisi kääntää ja julkaista yksi jumalanpilkkaajan kirjoittama kirja lisää, Taslima Nasrinin Häpeä.
Yhtä vähällä ei selvinnyt kirjan japaninkielisen käännöksen tehnyt kirjallisuuden professori ja kääntäjä Hitoshi Igarashi, joka murhattiin Tsukuban Yliopiston kampuksella vuonna 1991. Japanin muslimit ylistivät murhaa laajalti ja näkyvästi. Julkilausumassa todettiin, että vaikka murha ei olisi ollut muslimin suorittama, Jumala teki varmaksi, että Igarashi sai ansionsa mukaan. Tappajaa ei koskaan saatu selville.

Kaikkein verisimpiä seuraukset olivat Sivasin kaupungissa, Turkissa, 1993 järjestetyssä kulttuurikonferenssissa, jossa juhlistettiin Pir Sultan Abdalia (s. 1480 k. 1550), runoilijaa, jota on kuvattu Turkin ensimmäiseksi sosialistiksi. Osanottajiin kuului Aziz Nesin, Saatanallisten säkeiden turkinkielisen käännöksen tekijä, marxilainen kirjailija, joka oli julistanut, että Koraanin vuosituhantisen tyrannian tulisi päättyä, eikä muslimien tulisi antaa sellaisen aikansa eläneen kirjan ohjata elämäänsä. Useimmat osanottajat olivat aleveja, Shiialaisen haaran seuraajia, jota sunni-muslimit eivät pitäneet islamilaisena. Protestoidakseen konferenssia, väkijoukko tuhosi Pir Sultan Abdalin patsaan, ja vaativat Nesisiä luovutettavaksi teloitettavaksi. Epäonnistuessaan vaateessaan, väkijoukko murtautui konferenssi-hotelliin, sytytti rakennuksen palamaan ja estivät paikalle tulleita palomiehiä tekemästä työtään. Seuraamuksena 37 konferenssin osanottajaa kuoli. Nesin itse selvisi hengissä, huomatakseen valtionsyyttäjän Nusrat Demiralin syyttävän häntä provokatiivisesta käyttäytymisestä, ja päävastuullisuudesta joukkomurhaan. Vastuupositio, uhripositio. 78-vuotias Nesin kuoli kahta vuotta myöhemmin, vuonna 1995. Tämä maailman maallistuneimmassa muslimivaltiossa, sekulaarissa, EUhun pyrkivässä Turkissa. Islamismin noususta Turkissa on varoittanut myös Nobel-palkittu kirjailija Orhan Pamuk. Suhtautuminen naisten pukeutumiseen on muuttunut radikaalisti viimeisten 30 vuoden aikana, edeten hiljaksiin maaseudulta kohden kaupunkeja, ennakoiden asteittain tulevaa yhteiskunnallista muutosta. Islamistinen puolue on jo ottanut maan politiikan hallintaansa. Sekulaarit kontrolloivat puolustusvoimia.

Kauheimpiin yksittäistapauksiin kuuluu varmasti pakistanilaisen Ayub Masih nimisen kristityn kohtalo, Masihin musliminaapurin syytettyä häntä kehotuksesta Saatanallisten Säkeiden lukemiseen. Pakistanin lainsäädännössä yksittäisen muslimin todistus on riittävä jumalanpilkkaoikeudenkäynneissä, ja Masih tuomittiin kuolemaan Huhtikuun 28. päivänä, 1998.
Tuomio pidettiin voimassa alueellisessa oikeudessa(sic) ja vasta Pakistanin korkein oikeus kumosi tuomion Masihin asianajajan pystyttyä todistamaan, että Masihin kuolemanjonossa kidutettuna istumien vuosien aikana Masihin naapuri oli ajanut Masihin perheen Masihien omistamilta mailta ja ominut heidän omaisuutensa itselleen. Lopulta Masih vapautettiin, mikä oli korkeimmalta oikeudelta rohkea päätössä, sillä vuonna 1997 kaksi jumalanpilkasta syytettyä kristittyä vapauttanut tuomari Arif Bhatti oli itse joutunut syytteistä vapauttamisen johdosta murhatuksi.

Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanutta Naguib Mahfouzia, joka oli kutsunut Khomeinia terroristiksi, puukotettiin kaulaan vuonna 1994, Kairon kotinsa ulko-ovella. Mahfouz oli allekirjoittanut 80 muun arabi-intellektuellin kanssa vetoomuksen, jossa todettiin, ”Ettei mikään häpäise Islamia yhtä paljon kuin kuolemantuomioiden julistaminen kirjailijalle”. 1911 syntynyt Mahfouz oli 82-vuotias puukotuksen tapahtuessa, hän kuoli 94 vuoden iässä vuonna 2006. Radikaalit islamistit ovat ”jälkiviisaina” todenneet, ettei Rushdieta olisi koskaan syntynyt, jos he olisivat ymmärtäneet ajoissa pysäyttää Mahfouzin.

Mistä sitten Salman Rushdien kirjan sisällössä on tosiasiallisesti ollut kysymys? Annetaan kirjailijan omien sanojen puhua puolestaan. Otteet ovat (uskaltaako tätä lausua?) Arto Häilän suomennoksesta, vuodelta 1989: s. 234-235

Uneksija haluaa uneksiessaan protestoida (mutta ei pysty): Minä en koskenut häneen sormellakaan, miksi te tätä oikein kuvittelette, märäksi uneksi vai? Piru minut periköön, jos tiedän, mistä tuo tyttö sai informaationsa/inspiraationsa. Ei täältä ainakaan, se on varma se.
Tämä tapahtui: hän oli jalan palaamassa kyläänsä, mutta sitten hän yhtäkkiä tunsi ikään kuin väsymystä, ja hän poikkesi polulta ja asettui lepäämään tamarindipuun siimekseen. Heti kun hänen silmänsä sulkeutuivat, uneksiva Gibreel oli hänen vierellään takkeineen ja hattuineen, helteeseen läkähtymäisillään. A’isha katsoi häneen mutta ei osannut sanoa mitä näki, siipiä kenties, sädekehiä, koko homman. Sitten Gibreel makasi siinä ja totesi ettei päässyt pystyyn, raajat olivat muuttuneet rautatankoja raskaammiksi, tuntui kuin hänen ruumiinsa voisi ruhjoutua omasta painostaan. Kun A’isha oli katsonut aikansa, hän nyökkäsi totisena, ikään kuin Gibreel olisi puhunut, ja sitten hän riisui vähäisen sarinsa ja ojentautui Gibreelin viereen, alastomana. Unessa Gibreel sitten nukahti, siitä vaan ikään kuin joku olisi vetänyt töpselin seinästä, ja kun hän taas uneksi itsensä valveille, A’isha seisoi hänen edessään noine avattuine valkeinen hiuksineen ja perhosasuineen, muodonmuutoksen kokeneena. Tyttö nyökytteli yhä, hurmioitunut ilme kasvoillaan, vastaanotti viestiä joltakin jota hän kutsui Gibreeliksi. Sitten hän jätti Gibreelin niille sijoilleen ja palasi kylään esittämään julistuksensa.
Uneksija havahtuu kylliksi ajatellakseen: nyt minulla siis on univaimo. Mitä helvettiä minä hänellä teen? – Mutta ei se ole uneksijasta kiinni. A’isha ja Mishal Akhtar ovat isossa talossa yhdessä.”


Saatanallisia Säkeitä voi kuvata esimerkiksi vakavamieliseksi, kirjalliseksi ’Life of Brianiksi’.





eikä pilkka ole rajoittunut vain Life of Brianiin





Palaisivatko elokuvateatterit, jos joku uskaltautuisi tekemään ’Life of Muhammedin’? Hyvin todennäköisesti, ja sitä tärkeämpää sellaisen elokuvan tekeminen olisi, jos joku uskaltaisi siihen ryhtyä.

Saatanalliset Säkeet, s. 404-405:

Kenraali Khalid olisi halunnut teloittaa Baalin siinä paikassa, mutta Mahund halusi hänet oikeuden eteen heti huorien jälkeen. Niin siis kävi että kun Baalin kaksitoista vaimoa, jotka olivat eronneet kivestä naidakseen hänet, oli tuomittu kuolemaan kivittämällä rangaistukseksi moraalittomasta elämästään, Baal seisoi kasvokkain Profeetan kanssa, peili vasten kuvaansa, pimeys vasten valoa. Khalid, joka istui Mahundin oikealla puolella, tarjosi Baalille viimeisen tilaisuuden selittää iljettävän tekonsa. Runoilija kertoi oleskelustaan Verhossa mitä selkein sanoin, salaamatta mitään, edes lopullista pelkuruuttaan, jonka sovittamiseksi hänen kaikki senjälkeiset tekonsa oli tarkoitettu. Mutta nyt tapahtui jotain poikkeuksellista. Kansa, joka oli pakkautunut tuohon tuomion telttaan tietäen, että tämä mies oli loppujen lopuksi kuuluisa irvileuka Baal, aikoinaan Jahilian terävimmän kielen ja säihkyvimmän älyn haltija, alkoi (vaikka yrittikin kaikkensa sen tukahduttaakseen) tyrskiä naurusta. Mitä vilpittömämmin ja suorasukaisemmin Baal kuvasi avioliittojaan Profeetan kahdentoista ”vaimon” kanssa, sitä hillittömämmältä kuulusti yleisön kauhistunut riemastus. Kun hän pääsi puheensa loppuun, Jahilian kunnon väki kirjaimellisesti itki ilosta, eikä se asettunut vielä sittenkään, kun ruoskin ja sapelein aseistautuneet sotilaat uhkasivat sitä pikaisella kuolemalla.
”En minä laske leikkiä!” Baal rääkyi yleisölle, joka huusi hihkui takoi reisiään vastaukseksi. ”Ei tämä mikään vitsi ole!” Hah hah hah. Kunnes hiljaisuus viimein palasi, sillä Profeetta oli noussut seisaalleen. ”Entisinä aikoina sinä pilkkasit Sanaa”, Mahund sanoi hiirenhiljaisuuden keskellä. ”Silloinkin nämä ihmiset nauttivat pilkastasi. Nyt sinä palaat häpäisemään huoneeni, ja onnistut näköjään jälleen herättämään kansan häijyimmät tunteet.”
Baal sanoi: ”Minä olen lopettanut. Tee mitä tahdot.”
Niin hänet tuomittiin menettämään päänsä saman tien, ja kun sotilaat raahasivat häntä teltasta kohti tappotannerta, hän huusi olkansa yli: ”Huorat ja kirjailijat, Mahund. Meille sinä et voi antaa anteeksi.”
Mahund vastasi: ”Kirjailijat ja huorat. Mitä eroa niissä on?”


Samanaikaisesti kun näinkin harmittomat kirjalliset itseilmaisut kuin Rushdien tapaus kasvavat järjettömiin mittoihinsa assosioituessaan läntiseen, auktoriteettiasemassa olevien toiseuden edustajien on annettu, ja sallittu – ja annetaan ja sallitaan – Euroopan maaperällä saarnata peittelemätöntä rasismia, vihaa ja väkivaltaa. Kuvitelkaa näitä rooleja vaihtumaan päikseen? Mistä me todellisuudessa puhumme? Kuinka me näemme maailman?

Tohtori Mohammad al-Massari, Lontoossa asuva Saudi-Arabian kansalainen on saanut rauhassa pyörittää arabiankielistä Tajdeed.net Jihad-sivustoa ja foorumia.

Voisitteko kuvitella Britannian kansalaista tekemään samaa Riadiin tai Medinaan, suoltamaan myrkyllistä, estelemätöntä vihaa Islamia kohtaan?

Tony Blairin hallitus harkitsi pahamaineisen terroristijärjestö al-takfirin kieltämistä, mutta luopui aikeesta peläten muslimien reaktioita.

Ihastelemme kun arabimaaksi maltillinen Qatar antaa luvan ensimmäisen kristityn kirkon rakentamiseen sitten 1200-luvun, kunhan kristinuskon tunnukset eivät ole näkyvillä, ihmisiä ei kutsuta jumalanpalveluksiin ja uskontoa ei pyritä levittämään muslimeille.

Samaan aikaan radikaalit muslimit ovat julkisesti esittäneet näkemyksiä, joiden mukaan esim. Tony Blairia äänestäneet ovat – Irakin sodan takia – menettäneet ihmisarvonsa ja asemansa siviileinä ja ovat siten oikeutettuja kohteita Jihadille. 7/7/2005 Britanniassa iskettiin. Ilman tiedustelupalvelujen useita onnistuneita tiedusteluoperaatioita, iskuja olisi ollut moninkertaisesti. Muslim Council of Britain on syyttänyt Britannian tiedustelupalvelua vihan ja epäluulon kylvämisestä.

Seikka, joka vielä lisäksi kannattaa pitää mielessä, on, että islamistien katsomuksen mukaan muslimi saa valehdella ja tarvittaessa peittää jopa jumaluskonsa vääräuskoisilta, jos tämä edesauttaa Jihadia. vrt. 9/11 iskijöiden ”näkymättömyys” Amerikassa.


On huolestuttavaa kuinka laajalti länsimainen ns. älymystö ja vasemmisto ovat tässä keskustelussa omaksuneet toiseuden apologeettien roolin.
Toiseuden vastuusta ei ole oikein keskustella ilman pakollisia (merkityksessä) ”kyllä länsimaalaisetkin” ”entä länsimaalaiset” yrityksiä häivyttää puheenaihetta, ja siirtä keskustelua toisille urille.
Tämän retorisen, argumentatiivisesti lähes olemattoman harhautuksen muotoihin kuuluvat myös mm. ”kyllä kristinuskokin” ”entä kristinuskon historia”, ”vielä 1940-luvulla Euroopassa…”. Toisessa kontekstissa tällaiset voisivat olla valideja pointteja, mutta ei silloin kun 2000-luku on selkeä premissi dialogille.

Tämä todellisuus näkyy paitsi pienemmässä mittakaavassa solidaarisuusmarssien aiheiden ja sortajakuvien yksipuolisuutena, niin myös maailmanpolitiikassa. Liikakansoitus on maailman suurin yksittäinen humanitaarinen ja ympäristöllinen ongelma, sillä se vaikuttaa kertoimeltaan lähes kaikkeen muuhun. Miksi tämä tärkein ongelma ei ole sitten noussut keskeiseksi konferenssien, paneelien, kv. työryhmien, kv. kokousten, kv. sopimusten, kv. sitoumusten, poliittisten ja kulttuuristen pyrkimysten aiheeksi?
Koska siitä ei voi syyttää vastuunkantoa, ei voi juuri syyttää kapitalistista riistoa, koska siihen pääosin syylliset ovat uhripositiossa, voimattomia, toiseutta, alentunutta vastuunkantoa edustavia. Maailmankuvamme on tämän kohdalta pitkälti kieroutunut.
Samasta syystä demokratia, mielipiteenvapaus ja ilmaisunvapaus eivät juuri ole tapetilla kv. keskusteluissa, foorumeissa, kokouksissa, sitoumuksissa – yleviä, tyhjiä julkilausumia lukuunottamatta.

Osittain tämän takia maailmankaupan rakenteet ja mm. ilmastonmuutos (hiilidioksidipäästöt) ovat nousseet keskeiseen asemaan maailmanpolitiikassa. Niissä vastuu- ja syyllisyyspositiossa on määrävästi läntinen maailma ja uhripositiossa toiseus. Juuri kuten pitääkin olla.

Samasta syystä kun ns. älymystön tai vasemmiston edustajat helposti uskovat toiseuden vilpittömyyteen (Iran, Syyria eivät tavoittele ydinaseita. Tai aikanaan Neuvostoliiton ydinaseet, joita kutsuttiin jopa rauhanpommeiksi. Tai Che Guevara, brutaali vastarintataistelija, jonka kasvoista tuli rauhan symboli.), mutta helposti epäilemme todellisia tarkoitusperiä, jos läntinen liittouma menee väliin Serbien moukaroidessa Kosovon albaanien kyliä.

On rauha ja on sota. On toiseus ja on vastuu. Mikään entisen Jugoslavian verisessä sisällissodassa ei kuohauttanut Euroopan ns. älymystön tunteita yhtä paljoa kuin liittouman väliinmeno. Liittouman väliinmenoon lähes vuosikymmenen jatkuneet laajamittaiset sotatoimet päättyivät.

Nämä asenteet heijastuvat luonnollisesti laajalti yliopistoilla opetettavien yhteiskuntatieteiden opetussisällöissä. Kulttuurin suhdetta yhteiskunnan hyvinvointiin ja tässä yhteydessä relativismista luopumisen myötä ihmisen sisäistä muutosta ei painoteta lähellekään todellista merkitystään vastaavasti. Jotkut näkevät toiseuden negatiiviseen valoon asettavan kulttuurikritiikin imperialistisena, jopa rasistisena. Rumasti sanottuna tämä on älyllinen perversio. Kysymys on omien arvojen (suvaitsevan arvoliberalismin) johdonmukaisesta, rehellisestä seuraamuksesta asetettuna yhteiskuntatieteelliseen kontekstiin, konfliktista toisenlaisten arvojen, käsitysten ja maailmankuvien kanssa.

Lähettänyt surreal klo 20:11 0 kommenttia

EDELLISEEN OSAAN SEURAAVAAN OSAAN Etusivu


skip to main | skip to sidebar
Epäkorrektin Teoria

15. marraskuuta 2007
Osa 3/7


Valtapääoman ja eettisyyden näkeminen irrallaan toisistaan

Yksinkertaistaen: Toiminnan tuhoisuus = Valtapääoma x toiminnan epäeettisyys -> Epäeettisyys = Toiminnan tuhoisuus / Valtapääomalla

Tämä näkökulma on tarpeen sen harhan poistamiseksi, että toiminnan tuhoisuus kertoisi suoraan toiminnan eettisyydestä, mikä on suoraan kytköksissä moniin mm. kulttuureja vertaileviin väärinymmärryksiin. Usein natsit (eivätkä syyttä) nähdään 20. vuosisadan suurimman pahuuden ruumiillistumana.



Tapettujen, kidutettujen ja murhattujen määrä 6 vuoden ajalta oli käsittämätön. Yksi läntisen historian synkimmistä luvuista. Tuho ei kuitenkaan ollut epäeettisyydessään mitenkään poikkeuksellinen. Vertauksena voidaan ottaa mm. armenialaisten kansanmurha, Ruandan verilöyly tai Kongon sisällissota, useiden satojen joukosta.



Viidakkoveitsien salamasotaan hiottua sotakoneistoa ja brutaalin tehokasta poliisivoimaa alhaisemmasta valtapääomasta voidaan laskea (sikäli kun tällainen on missään inhimillisessä mielessä järjellistä) Ruandassa tapahtuneen teurastuksen käsittämättömiin mittasuhteisiin nouseva epäeettisyys, ja voidaan oikeutetusti kysyä, millaista jälki olisi voinut olla moninkertaisella valtapääomalla murhaajien käsissä.

” All around the country, people killed people, gathered dead bodies, piled them on roads to make roadblocks, sat on them and drank beer. We saw husbands killing wives, wives killing husbands, children killing parents, pastors and priests killing their church members, church members killing pastors and priests. We saw our neighbors —people we used to call gentlemen and consider wise men — with machetes, with guns, in military uniforms. We saw them killing. ” –Paul Rusesabagina, 1268 ihmistä hotelliinsa majoittanut ja pelastanut hyväntekijä

Ruandan kansanmurhan toteuttajien ja organisoijien ja pelon ilmapiirin luoneiden valtapääomaan nähden lähes äärimmäistä pahuutta voi suhteuttaa hypoteettiseen näkymään, jossa 2000-luvun Yhdysvallat toimisi vastaavalla pahuudella valtapääomaa kohden. Miljardit kuolisivat.

Mistä me pääsääntöisesti puhumme Ruandan, laajemmin Afrikan, kohdalla reilua vuosikymmentä murhenäytelmän jälkeen? Puheemme painottuu kv. yhteisön (=lännen) kyvyttömyyteen estää tapahtunutta. Puhumme mm. YK-tasolla omasta läntisestä syyllisyydestämme. Myös hutut ja tutsit -jaon kolonialistisista juurista. Mutta emme tarpeeksi siitä, kuinka voisimme auttaa muuttamaan tällaiset teot mahdollistavia kulttuurillisia, elinolosuhteellisia ym. taustoja siten, ettei vastaisuudessa syntyisi edes potentiaalia tällaisten käsittämättömyyksien tapahtumiselle. (Sitten Ruandan verilöylyn ja 1990-luvun puolivälin, Kongon (ent. Zaire) unohdetussa sisällissodassa on kuollut useita miljoonia ihmisiä.)

Tämä sinänsä mahdollisesti merkityksettömältä tuntuva ajatusketju pohjustaa nykyisen maailmantilanteen eri tahojen toiminnan epäeettisyyden suhteellisen tuomittavuuden arvioimista. Ei ole epäilystäkään, etteikö Yhdysvallat olisi aiheuttanut valtavasti epämukavia asioita maailmalle, mutta tämä ei kuitenkaan tee maasta pahuuden ruumiillistumaa.

Voimme vain spekuloida millaisiin toimiin esimerkiksi vanhoillisen papiston johtama Iran,

-

http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/6557679.stm

"Iran's Supreme Court has freed a group of men charged in a series of killings in the city of Kerman. The men confessed to stoning some of their victims to death, suffocating others and burying one person alive. But the court accepted the men's defense that Islamic law allowed them to kill those engaged in illicit behavior. Among the victims was a married couple the men wrongly believed were having sex outside of marriage."
Lawyers for the victims' families say the Supreme Court has five times overturned the verdict of a lower court that found all the men guilty of murder.
Now the Supreme Court is reported to have acquitted all the killers of the charge of murder on the grounds that their victims were all morally corrupt.
Some of the group may, however, face prison sentences or have to pay financial compensation to their victims' families.

-

saati al-Qaida,

( miten al-Qaida toimii Irakissa, ei herkkähermoisille, mutta todellisuutta maailmasta)


video


saattaisi ryhtyä vastaavan valtapääoman, erityisesti sotakoneiston, tuomasta hegemonia-asemasta. Jos asetelma todella olisi toisinpäin, ja kulttuuriltaan korruptoituneet jumalattomat länsimaat olisivat voimattomia (ääri-)islamistien sotilasmahdin edessä?
Niin tuomittavia kuin Yhdysvaltojen toimet maailman johtavana sotilasmahtina ovat usein olleet, ne ovat kuitenkin maailmanhistoriallisesti mittasuhteiltaan säyseitä.


Google-haku ”Bush is a fascist” tuo kymmenisen kertaa enemmän osumia kuin ”Bin Laden is a fascist”.




Tämä on ehkä valtapääomallisesta näkökulmasta ymmärrettävää, mutta kumpi kyseisistä henkilöistä todellisuudessa on lähempänä seuraavaa fasismin sanakirjallista määritelmää?: (tässä yhteydessä en rupea riitauttamaan käsitteitä fasismi ja fascismi ja pohtimaan Italian ja Saksan eroja, koska se ei ole esitettävän pointin kannalta tähdellistä)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Fasismi

”Kaikille fasismin muodoille yhteisiä piirteitä on katsottu olevan kansallisuusaate, vahvan valtion olemus, vallan keskittyminen, korporaatioperiaate ja voimakas tekniikan, voiman ja väkivallan ihannointi. Fasismi piti sisällään kansan alistumista voimakkaan johdon tai johtajan alaisuuteen, ja usein esiintyi myös suoranaista johtajan palvontaa. Oleellista fasismissa oli myös yksilön velvollisuus uhrautua kansallisten päämäärien hyväksi. Voimakkaan kansallisen politiikan takaamiseksi keskitetty johto oli tärkeää.

Fasismissa kansallisuusaate oli äärimmilleen vietyä ja se tarkoitti oman kansan ja valtion ihannoimista ja parempana pitämistä sekä muiden kansojen halveksimista. Kun fasismi pyrki kohdistamaan ihmisten huomion omaan erinomaisuuteen ja kansalliseen yhteyteen, onnistuttiin kansalaisten ajatukset kääntämään pois oman yhteiskunnan epäkohdista.

Sotalaitoksen merkitys on suuri fasistisissa aatteissa; jopa niin, että sen katsotaan olevan sekä yhteiskunnan että yksilön esikuva. Sotilaassa ilmenevät fasismin hyveet: valikoituneisuus, kovuus, rohkeus, ylenkatse, miehekkyys, sankaruus, kuoleman halveksunta, kuri ja tottelevaisuus. Mussolini sanoi: "Vain sota jännittää kaikki ihmisenergiat korkeimmilleen". Vihollista edustaa useimmiten ulkopuolinen tai aatteellinen vastustaja (vasemmisto, vapaa-ajattelijat), sitten muut kansat ja rodut.”


Islamofasismista puhumista on pidetty tuomittavana, lähes rasistisena yleistyksenä, mutta kuinka paikkansa pitämättömältä ylläoleva teksti kuulostaa, kun siihen tehdään muutamia muutoksia:

”Islamofasismille tunnusomaisia piirteitä ovat uskonaate, vahva uskonnon olemus, uskon kyseenalaistamattomuus ja voimakas taistelun, voiman ja väkivallan ihannointi. Islamofasismi pitää sisällään kansan alistumisen voimakkaan uskonnollisuuden ja sitä tukevan voimakoineiston alaisuuteen, ja usein esiintyy suoranaista marttyyriuden ihannointia. Oleellista islamofasismissa on yksilön velvollisuus uhrautua uskonnollisten ja kansallisten päämäärien hyväksi. Voimakkaan uskonnollisen ideologian takaamiseksi, kyseenalaistamaton oppirakennelma on tärkeää.

Islamofasismissa uskonaate on äärimmilleen vietyä ja se tarkoittaa oman uskon ja yhteisön ihannoimista ja parempana pitämistä sekä muiden uskontojen ja kansallisuuksien halveksimista. Kun islamofasismi pyrkii kohdistamaan ihmisten huomion omaan erinomaisuuteen ja jumalalliseen yhteyteen, onnistutaan kansalaisten ajatukset kääntämään pois oman yhteiskunnan epäkohdista.

Taistelun merkitys on suuri islamofasistisessa aatteessa; jopa niin, että sen katsotaan olevan sekä yhteiskunnan, että yksilön esikuva. Marttyyrissa ilmenevät islamofasismin hyveet: valikoituneisuus, kovuus, rohkeus, ylenkatse, miehekkyys, sankaruus, kuoleman halveksunta, alistuminen Allahin tahtoon ja tottelevaisuus. Abu Hamza sanoi: “Jos ainoa tapa satuttaa Islamin vihollisia edellyttää oman henkesi uhraamista, niin silloin se on sallittua. Kyse ei ole itsemurhasta.” Vihollista edustaa useimmiten ulkopuolinen tai aatteellinen vastustaja (sekulaarit muslimit, juutalaiset, kuvien palvojat, läntinen maailma), sitten muut kansat ja rodut.”








-

Otetaan toisenlainen esimerkki:

”Patriarkaalinen yhteiskunta perustuu miehisiin toimintamalleihin
ja siten tukee miesten etenemistä johtoportaaseen ja
vallankahvaan. Nykyiset valtarakenteet sallivat esimerkiksi mainonnan
vääristyneen naiskuvan ja ylläpitävät stereotyyppisiä kuvia
sukupuolista. Vihreän feminismin tavoitteena tulisi olla kaikille
reilumpi, syrjimätön ja stereotypioista vapaa yhteiskunta. Sukupuolimyyteistä
vapautumisesta hyötyvät kaikki.
Tasa-arvo ei ole todellakaan toteutunut edes Suomessa. Sukupuolesta
johtuva palkkasyrjintä ja lasikattoilmiö sekä väkivalta
ovat edelleen naisten arkipäivää.”

Mari Puoskari, Vihreiden naisten puheenjohtaja, Syöjätär 1/2006. Saman on sanonuit ja olisi voinut sanoa hieman muuttuneissa yhteyksissä kuka tahansa miljoonista länsimaisista feministeistä.

” The king apparently is a smart man, already thinking of the chastity of his future wives, just like his late father King Sobhuza 11, he once banned teenage sex in his country, a ban which he broke and eventually revoked when he married a 17 year old school girl and paid a fine of a cow as a result, some people have life easy you may say.
This ban, a protectionist policy and measure was borne not out of love for his country nor to stop the spread of HIV/AIDS which currently afflict over 40% of his kinsmen and women, but rather to ensure that no other man touches the young girls, as any of them could still potentially be one of his wives in the future.” - http://www.nathanielturner.com/kingandhismightylibido.htm
Swazimaa on pieni 1,1 miljoonan asukkaan kuningaskunta eteläisessä Afrikassa. Umhlanga on joka keväinen kahdeksan päivää kestävä seremonia, jossa kymmenet tuhannet nuoret tytöt ja naiset tanssivat kahdeksan päivän ajan paljasrintaisina. Viimeisenä päivänä alamaiset tytöt kulkevat puolialastomina, harjoitellun sirosti ja hymyillen kuninkaan editse ja hänellä on tapana valita yksi tytöistä uudeksi vaimokseen, yhdeksi monista. Yksi tuhansista mahdollisuus houkuttaa monia köyhiä perheitä, sillä Swazimaa on yksi maailman pahiten HIV:n ja yleisemmin köyhyyden runtelemia maita. Maan elinajanodote on koko maailman alhaisin.

Seuraavista kolme ensimmäistä kuvaa googlen antamalta sivustolta http://www.pbase.com/tessajoughin/swazi_reed_dance, kuvaajana Tessa Joughlin, neljäs ylempänä mainitulta Nathaniel Turnerin sivustolta. Kuninkaan ”kunniaksi” tulee todeta, että hänen valitsemansa puolisot ovat olleet kunniallisesti 16-18 vuotiaita. Monet nuoremmista tulevat varmasti seuraavana vuonna uudestaan.






Tästä aiheesta on vaikea löytää suomenkielisiä uutisia tai mainintoja. Umhlangaa tuomitsevia kannanottoja en löytänyt ensimmäistäkään. Tässä on ehkä ensimmäinen sellainen suomenkieliseen internettiin. Kuvitelkaa tämä suomalaiseen kontekstiin. Taru 17 v. Jyväskylästä, Katri 14 v. Tampereelta, Jonna 11 v. Oulusta (…x20,000) tanssimaan kahdeksan päivän ajan alastomina, jotta lopuksi Suomen kuningas voi valita heistä itselleen puolison?

Länsimaiseen syyllisyyskäsitykseen eksyneen, globaalia oikeudenmukaisuuttaa peräänkuuluttavan vasemmisto-liberaalin feministin viholliskuva eivät ole niinkään maailman todelliset patriarkaatit, vaan maailman miehistä vähiten naisia sortava länsimainen mies. Länsimainen feministi ei uhraa murto-osaakaan ajastaan esim. muslimien todella ja aidosti sortamille naisille (joiden sortajien mittava maahanmuutto ei ole uhka hänen arvoilleen), vaan hyvin usein päinvastoin pyrkii toimimaan apologistina ”kyllä länsimaalainenkin mies” näkökulmasta.

Milloin näemme feministeiltä naisten oikeuksia peräänkuuluttavia solidaarisuusmielenosoituksia naisten oikeuksia todella sortavien maiden lähetystöjen edessä? Milloin näemme kerättyjä nimilistoja ja vaateita, että YK:n tulee puuttua asiaan ja että näitä maita tulee painostaa kunnioittamaan ihmisoikeuksia? Tuskin koskaan, sillä ko. maat eivät ole länsimaita. Eivät ole USA. Eivätkä ole Israel.

Ei sikäli, etteikö länsimaiseenkin mieheen kohdistuva kritiikki olisi osaltaan oikeutettua.
Naisen asema ei ole kuitenkaan missään maapallolla yhtä hyvä kun se on moderneissa, sivistyneissä länsimaissa.

Seuraava on ote Amnesty Internationalin Saudi-Arabiaa koskevasta raportista:

Nieves described the flogging she received:

"I thought it will be fast but no, it was done one at a time... [The policeman] really takes his time before striking. I started counting and when it reached 40 I thought I could not make it... I prayed so hard... At last it reached 60... I could not explain the pain experienced. The stick he used was like a bamboo, round but hard."

Flogging and amputation of limbs are used extensively in Saudi Arabia as judicial punishments. They are prescribed by Saudi Arabian law despite the fact that such punishments contravene the UN Convention against Torture. They are applied to many offences, ranging from alcohol and "sexual offences" to theft, and can be handed down by courts with little regard to fair trial procedures.
Men, women and children are flogged in prisons as well as in public squares throughout the country. Flogging has almost unlimited scope of application and there appears to be no upper limit on the number of lashes judges can impose despite the severe physical and psychological consequences.

The most lashes in a single case recorded by Amnesty International is 4,000. These were imposed on Muhammad 'Ali al-Sayyid, an Egyptian national who was convicted of robbery in 1990. The sentence was carried out at a rate of 50 lashes every two weeks. Each time he received the lashes he was left with bruised or bleeding buttocks, unable to sleep or sit for three or four days afterwards.
Judicial amputations are still being carried out with disturbing frequency in Saudi Arabia - at least 90 have been recorded by Amnesty International in the past 18 years, including at least five cases of cross amputation (right hand and left foot).



http://www.amnesty.org/ailib/intcam/saudi/briefing/6.html

Seuraava on video amputaation todellisuudesta, ei herkkähermoisille:


video


Seuraavassa kuvassa taasen ”sotahaukka”, ”öljyvaras”, ”äärikonservatiivi”, ”fundamentalisti”, ”fasisti” (lue = suhteellisen sivistynyt) Yhdysvaltojen vt. Varapresidentti Richard Bruce ”Dick” Cheney vaimonsa ja lapsenlapsensa kanssa. Dick Cheneyn tytär Mary Cheney synnytti itselleen ja samaa sukupuolta olevalle puolisolleen Heather Poelle terveen poikalapsen keväällä 2007.
Isovanhemmat sanovat olleensa innoissaan perheenlisäyksestä, ja kuvastakin voi aistia lämpöä ja onnellisuutta. Hirviöksi demonisoitu Cheney ei kohdistanut tyttäreensä sen enempää kunniaväkivaltaa, ruoskituttamista kuin muutakaan rangaistusta. Päinvastoin tytär jatkaa politiikassa fasisti-isänsä luotetuimpana avustajana, läheisenä ystävänä ja turvallisena olkapäänä.

-

Länsikeskeinen vastuu- ja syyllisyyskuva on myös muokannut populaarisia käsityksiämme historiasta. Usein esimerkiksi orjuudesta, noitavainoista, miekkalähetyksestä ja ristiretkistä puhutaan määräävästi länsimaiseen historiaan kuuluvina synteinä. Se tosiasia, että historiallisesti Islam levisi laajalti sodan ja valloitusten kautta, niin pohjoiseen Afrikkaan kuin pitkälle Aasiaankin, ja että Islam tunkeutui väkivalloin Eurooppaan Pyreneiden niemimaalle ovat vähemmän tunnettuja ja populaarikulttuurissa vähälle käsittelylle jääneitä historiankäänteitä.



On jopa virheellisesti väitetty, että islam olisi tullut Pyreneiden niemimaalle lähes rauhanomaisesti - tosiasiassa tunkeutujat löivät silloiset visigootit taisteluissa ja valtasivat kaupungit ryöstäen.
Tutkija De Arísteguin mukaan valloittajat alistivat muunuskoiset ja pakkokäännyttivätkin väkeä – ”herttainen kulttuurien harmonia on pelkkää pötyä”. Joskin tällainen käsitys on usein suosittua toiseudesta puhuttaessa. Mm. romantisoitu kuvaus Andalusiasta, ja dhimmien oikeuksien kuvaaminen poikkeuksellisina maailmanaikaansa nähden.


Tumman Afrikan orjuuttaminen ei ollut myöskään alkuperäinen eurooppalainen keksintö, vaan arabit olivat jo useiden vuosisatojen ajan harjottaneet orjakauppaa ja harjoittivat pitkälle 1900-luvulle asti (luontaisesti orjuutusta esiintyi myös ko. heimojen välillä). Ristiretkien kohdalla vihaa ruokkivat mm. kristittyjen pyhiinvaeltajien kohtelu heidän matkoillaan Jerusalemiin, kuin Pyhän haudan kirkon hävittäminen vuonna 1009. Ensimmäisen ristiretken katsotaan alkaneen 1095 Paavi Urbanus II:n Clermontin kirkolliskokouksessa pitämästä saarnasta. Jerusalem valloitettiin 1099. Jerusalem virtasi nilkkoja myöten verestä, kristityt valloittajat olivat äärimmäisen brutaaleja, mikä tarina elää tänäkin päivänä arabialaisessa maailmankuvassa. Mutta tuhat vuottakaan ei ole riittänyt molemminpuolisen vastuun vastaavanlaiseen käsitteellistämiseen. Kunnia ei ole antanut myöten.


keskiaikaisen käsikirjoituksen kuvitusta

Ristiretkeläiset hallitsivat Jerusalemia aina vuoteen 1187 asti. Viimeinen kristittyjen (Latinalaisen Kuningaskunnan) linnake pyhällä maalla kaatui vuonna 1291. Mamlukkien (Egyptin) sulttaanin joukot valloittivat pyhässä sodassa Akkon satamakaupungin, ja puhdistivat kaupungin kokonaisuudessaan sen kristityistä asukkaista (kaupungissa arvioidaan olleen ennen piiritystä asukkaina n. 15,000 sotamiestä ja 40,000 siviiliä) Vaihtoehtoja ei ollut kuin kaksi; kuolema tai orjuus.

Kaikella tällä ei todellakaan ole tarkoitus puolustella lännen paljon rumuutta sisältävää historiaa, vaan kuvata, kuinka historiallisen vastuullisuuden ja syyllisyyden käsityksemmekin ovat mielikuvissamme pitkälti länsikeskeisiä. Erityisesti tietyllä poliittisella suunnalla.

Keskeisin luku tässä lännen historiallisessa syyllisyyskäsityksessä on eittämättä kolonialismin aika. Kolonialismi ei syntynyt niinkään poikkeuksellisesta moraalittomuudesta, vaan tekniikan kehittymisen tuomasta valtapääoman kasvusta (ks. yhtälö ylempänä).

Kolonialismin moraalista arviointia ei tule irroittaa aikalais-kontekstistaan nykypäivän mittareilla tuomittavaksi. On perspektiivin kannalta tähdellistä tiedostaa vaikuttimia tapahtumien yhteiskunnallisista taustoista. Ensinnäkin kolonialistiset valtiot olivat nykymittareilla mitattuna monessa mielessä itsekin kehitysmaita.

Wikipedia http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_famines luettelee seuraavasti maailman nälänhädät vuosilta 1500-1900

16th century
• 1504 famine in Spain
• 1518 famine in Venice
• 1555 famine in England
• 1567-1570 famine in Harar in Ethiopia, combined with plague. Emir of Harar, died.
• 1574-1576 famine in Istanbul and Anatolia
• 1586 famine in England which gave rise to the Poor Law system
• 1590s famines in Europe
17th century
• 1599-1600 famine in Spain
• 1601-1603 one of the worst famines in all of Russian history; famine killed as many as 100,000 in Moscow and up to one-third of Tsar Godunov's subjects.[15][16] Same famine killed about half Estonian population.
• 1611 famine in Anatolia
• 1618-1648 famines in Europe caused by Thirty Years' War
• 1623-1624 last peace-time famine in England
• 1630-1631 Deccan famine in India kills 2,000,000 (Note: There was a corresponding famine in northwestern China, eventually causing the Ming dynasty to collapse in 1644.)
• 1636 famine in Spain
• 1648-1660 Poland lost an estimated 1/3 of its population due to the wars, famine, and plague
• 1650-1652 famine in the east of France
• 1651-1653 famine throughout much of Ireland during the Cromwellian conquest of Ireland[17]
• 1661 famine in India, when not a drop of rain fell for two years[18]
• 1661-1662 famine in Morocco
• 1669 famine in Bengal
• 1680s famine in Sahel
• 1690s famine in Scotland which may have killed 15% of the population
• 1693-1694 famine in France which killed 2 million people[19]
• 1695-1697 famine killed about a fifth of Estonian population (70 000 – 75 000 people). Famine also hit Sweden (80 000 – 100 000 dead)
• 1696-1697 famine in Finland wiped out almost a third of the population[20]
18th century
• 1702-1704 famine in Deccan, India, killed 2 million people
• 1706-1707 famine in France
• 1708-1711 famine in East Prussia killed 250,000 people or 41% of its population[21]
• 1709-1710 famine in France[22]
• 1740-1741 famine in Ireland
• 1732 famine in Japan
• 1738-1739 famine in France
• 1738-1756 famine in West Africa, half the population of Timbuktu died of starvation[23]
• 1741 famine in Norway
• 1750 famine in Spain
• 1769-1773 Bengal famine of 1770
• 1770-1771 famine in Czech lands killed hundreds of thousands people
• 1771-1772 famine in Saxony and southern Germany
• 1773 famine in Sweden
• 1783 famine in Iceland caused by Laki (volcano) eruption killed one-fifth of Iceland's population[24]
• 1784 widespread famine throughout Egypt[25]
• 1784-1785 famine in Tunisia killed up to one-fifth of all Tunisians
19th century
• 1800-1801 famine in Ireland
• 1811-1812 famine devastated Madrid, taking nearly 20,000 lives
• 1815 eruption Tambora, Indonesia. Tens of thousands died of subsequent famine
• 1816-1817 famine in Europe (Year Without a Summer)
• 1830 famine killed almost half the population of Cape Verde
• 1830s Tenpo famine (Japan)
• 1835 famine in Egypt killed 200,000
• 1845-1849 Great Irish Famine killed more than 1 million people[26]
• 1846 famine led to the peasant revolt known as “Maria da Fonte” in the north of Portugal
• 1846-1857 Highland Potato Famine in Scotland
• 1866 famine in India (Bengal and Orissa); one million perished
• 1866-1868 Famine in Finland. About 15% of the entire population died
• 1869 famine in Rajputana; one million and a half perished
• 1870-1871 famine in Persia is believed to have caused the death of 2 million persons[27]
• 1873-1874 famine in Anatolia
• 1879 Famine in Ireland
• 1876-1879 Famine in India, China, Brazil, Northern Africa (and other countries). Famine in northern China killed 10 million people
• 1888 famine in Sudan
• 1888-1892 Ethiopian Great famine. Conditions worsen with cholera outbreaks (1889-92), a typhus epidemic, and a major smallpox epidemic (1889-90).
• 1891-1892 famine in Russia caused 375,000 to 500,000 deaths[28]
• 1896-1897 famine in northern China
• 1896-1902 famine in India


Elinajanodote kolonialismin ensimmäisten vuosisatojen Euroopassa oli huomattavasti nykypäivän kehitysmaita alhaisempi, osaltaan valtavan lapsikuolleisuuden vuoksi. On toki huomioitava, että lapsuudesta selvinneiden uuden ajan eurooppalaisten elinajanodote oli n. 50 vuotta. Lapsuudesta, nälästä, taudeista ja sodista selvinnyt saattoi elää vuosisadankin ikäiseksi. Kaikesta huolimatta, kolonialismia ajoi valtapolitiikan rinnalla vahva sosioekonominen paine. Vanhan mantereen köyhät olivat kaikilla mittareilla uhatuimmassa asemassa, ja lähtö toiselle mantereelle ja mantereen ajoin väkivaltaisiin yhteenottoihin johtanut asuttaminen, oli myös kirjaimellisesti kysymys omasta ja oman perheen elämästä ja kuolemasta maailmassa, joka ei sosiaalisia turvaverkkoja tuntenut.

Kolonialismin taloudellista hyötyä ja kustannuksia on vaikea lähteä arvioimaan, mutta on selvää, että siirtomaiden hallinta tuli usein myös hyvin kalliiksi. Usein toistettu virheellinen klishee on, että Eurooppa vaurastui siirtomaiden kustannuksella. Eurooppa teki paljon pahaa siirtomaiden kustannuksella, aivan varmasti näin, mutta ei vaurastunut suhteessa kovin merkittävästi. Kuvan mittasuhteista antaa seuraava Angus Maddisonin arvio: Länsi-Euroopan henkeä kohden laskettu kansantulo nousi vuositasolla keskimäärin 0.2% prosenttia vuosina 1500-1820. Eurooppa vaurastui teollisen vallankumouksen myötä. Modernismin. Tieteen kehittymisen. Innovaatioiden. Elämää ja elinoloja helpottaneiden keksintöjen. Kontroversaali, edesmennyt populaari-tiedemies Carl Sagan on todennut:

“James Clerk Maxwell's equations have had a greater impact on human history than any ten presidents.”

Yksittäiset keksinnöt saattoivat vaurastuttaa länsimaisia ihmisiä enemmän kuin vuosisatoja kestänyt siirtomaiden riisto ja orjuuttaminen.

Luonnonvarojen riistämisestä puhuttaessa on tärkeää huomioida, ettei koko luonnonrikkauksien käsitettä (kuten öljyn) olisi olemassa ilman kosketusta Eurooppalaiseen moderniin. Tiettyjen luonnonrikkauksien, joita paikalliset itse eivät olisi missään toimessaan hyödyntäneet tai osanneet maaperästä löytää, ”riistäminen” ei ole yksiselitteinen kysymys.
Entisten nykymittarilla rutiköyhien paimentolaisheimojen rikastuminen öljyllä, ei olisi tapahtunut ilman lännen teknisen edistymisen tuomaa kysyntää. Missä olisi nykyisin elinajanodotteella mitattuna hyvinvoiva Lähi-Itä taloudellisesti ilman länsimaista ”riistoa”, jos öljylle ei olisi koskaan ollut modernin synnyttämää kysyntää?

Yleisemmin voidaan kysyä, tauteihin ja joukkomurhiin kuolleista, orjuutetuista huolimatta, voivatko länsimaiden kolonialisoimien toiseuksien ihmiset tänäpäivänä paremmin kuin jos he eivät koskaan olisi osuneet kosketuksiin kolonialistien kanssa?

Uuden mantereen tauteihin ja valloitusretkiin kuolleet intiaanit, Belgian Kongo, Kiinan oopium, Länsi-Afrikan orjakauppa tai verilöylyt Intiassa eivät ole kokonaiskuva kolonialismista. Mukana oli myös runsaasti toimijoita, joilla oli vilpittömiä tavoitteita siirtomaiden sosiaalisten olojen, lukutaidottomuuden, terveydenhoidon, ruokahuollon (…) kohentamiseksi.

Millainen olisi esimerkiksi ulkopuolisten koskematon Afrikka? Elinajanodotteeltaan? Heimosodiltaan? Ihmisoikeuksiltaan? Moraaliltaan? Yksilöidensä elämänkokemuksilta?

Turvatumpi ruokahuolto, moderni maatalous, kohentanut hygieniatietoisuus (ja myöhemmin 20. vuosisadalla mm. rokotuskampanjat ja muu moderni lääketiede) ovat parantaneett (nyttemmin HIV:n uhkaamaa) elinajanodottetta kuta kuinkin kaksinkertaiseksi. Tämä on kääntöpuoleltaan mahdollistanut liikakansoittumisen.

(Afrikan ulkopuolelta) Vertauksena voidaan käyttää esimerkiksi Bengalin suurta nälänhätää 1770-luvun alusta, joka tappoi arviolta 10 miljoonaa intialaista, n. 1/3 alueen väestöstä.

Ilman kosketusta moderniin aika ajoin kärpästen lailla kuolevat ihmiset ja valtava lapsikuolleisuus pitäisivät huolen siitä ettei liikakansoitusongelmaa pääsisi syntymään. Mutta mikä olisi sellaisen modernittoman, lännen kosketukselta neitsyytensä säilyttäneen todellisuuden ihmistarkoituksellisuus? Onnellisuus? Elämänarvo yksilötasolla? Jokainen voi kohdallaan miettiä, millaista itsestä olisi sellaisessa todellisuudessa elää, vaikka siihen olisi syntymästään mukautunut.

Onhan toisaalta länsimaita (ja mm. ”kapitalismia”) myös syyllistetty väestönkasvusta. Tällaisen ideologisen syytöksen perusteleminen on sitten toisaalta oma, paljon harvemmin nähty ilmentymänsä.



Usein kolonialismista ripittäytymiseen liittyy kuva neitseellisestä, jalosta luonnonkansasta, jonka brutaali, itsekäs valloittaja murhaa voitontavoitteluidensa tieltä. Kuva on puoliksi totta. Brutaali itsekkyys ei ole koko kuva kolonialismista. Eikä neitseellinen jalous ole koko kuva luonnonkansoista.

Monisyisen tarkastelun ei ole todellakaan tarkoitus poistaa länsimaiden tekemien tekojen tuomittavuutta, mutta painottaa sitä kuvaa todellisuudesta, ettei pahuus tullut valkoisen miehen mukana, vaan pahuus, tietämättömyys, ymmärtämättömyys, ympäristön, taustojen, biologian, taipumusten, uskomusten, selviämistaiston, itsekkyyden, väkivallan kiehtovuuden, rituaalien, kuoleman (…) todellisuus on aina, ja kaikkialla, ollut eriävissä määrin olemassa – valtapääomansa kertoimella. Sivistyksen myötä huomattavasti vähemmissä määrin valtapääomaa kohden.

Neitsyyden, minkä mm. kirjailija Herman Melville unohtumattomasti kuvasi Polynesiasta

I hope that these Edens of the South Seas, blessed with fertile soils and peopled with happy natives, many being yet uncontaminated by the contact of civilization, will long remain unspoiled in their simplicity, beauty, and purity.

taustalla, tiedostamattomuudesta ja taikauskosta syntyvän ihmiseläimen eksymisen kohdalla kuva ei suinkaan ollut aina yhtä miellyttävä: Pahimmillaan kuva oli sivistykseen peilautessaan äärimmäisen brutaali ja vastenmielinen

Esimerkkejä:

nyk. Uuden-Seelannin alkuperäisasukkaat, maorit, olivat äärimmäisen sotaisia ja väkivaltaisia. Sisäisissä välienselvittelyissä, sodissa ja kaksintaisteluissa, eurooppalaisten silminnäkijätodistusten, aikalaisten maori-tunnustusten ja arkeologisen todistusaineiston perusteella, hävinneet joutuivat usein voittajan syömiksi. Moriorien kansanmurhaa maorit perustelivat sillä, että vihollisten metsästäminen viimeiseen henkeen kuului heidän perinteisiinsä. Pasifistisen kulttuurin omaksuneet moriorit olivat täysin voimattomia vastustamaan ylivoimaista tunkeutujaa.

Papua-Uusi-Guineassa mm. Korowaitten ja Kombaiden keskuudessa valtavirtaisesti harjoitettu rituaalinen kannibalismi ja pääkallonmetsästys aina 1970-luvun alkupuolelle asti on laajalti dokumentoitu. Seuraavan BBC:n artikkelin mukaan tapaa esiintyisi edelleen tänäkin päivänä, mutta perinne olisi nykymuodossaan rajoittunut noidiksi epäiltyjen miesten uhraamiseen ja syömiseen http://www.bbc.co.uk/tribe/tribes/kombai/index.shtml lainaus:

' I am scared of Khakhua-Kumu [=miespuolinen noita]', one Kombai man tells Bruce Parry. 'Every time I am walking alone or hunting alone I think about them and I'm scared... If a Khakhua-Kumu kills either of my brothers, I will kill that man. If he comes from another clan I will kill him and eat him. If he comes from among us, I will give him to other people to be eaten.
The Kombai believe that the Khakhua-Kumu eat the souls of their victims, and that they must be killed and eaten in return. As the soul is thought to lie in the brain and the stomach, retribution comes by eating those organs of the Khakhua-Kumu, to bring their terror to an end.
Käytännön tiedetään tutkitusti aiheuttaneen Papua-Uuden-Guinean ihmissyöjäheimojen keskuudessa sienimäisen aivosairauden, kurun, yleisyyttä.


nyk. Intian alueella (ja vielä vähäisissä määrin tänäkin päivänä) on ollut syrjäseuduilla laajasti esiintynyttä mustaan magiaan liittyvää lasten uhraamista ja noitavainoja.
Maantieteellisesti laajalti esiintyneessä lähes 1500 vuotta harjoitetussa, hindujen nk. sati-perinteessä leski poltettiin kuolleen aviomiehensä mukana. Paljon on väitelty siitä, oliko sati-perinne vapaaehtoinen, ja kuinka merkittävästi leskiä painostettiin ja kuinka laajalti käytäntöä tosiasiassa esiintyi.

Viimeaikainen ikonograafinen ja arkeologinen todistusaineisto viittaa vahvasti atsteekkien (ja myös mm. mayojen ja olmeekkien) harrastaneen laajalti väkivaltaisia ihmisuhrimenoja ks. esim. http://www.livescience.com/history/human_sacrifice_050123.html . Uhrimenoihin liittyi tarkoituksellista kidutusta, ja uhrit olivat hyvin usein lapsia. Lainaus:
In 2002, government archaeologist Juan Alberto Roman Berrelleza announced the results of forensic testing on the bones of 42 children, mostly boys around age 6, sacrificed at Mexico City's Templo Mayor, the Aztec's main religious site, during a drought.
All shared one feature: serious cavities, abscesses or bone infections painful enough to make them cry.
"It was considered a good omen if they cried a lot at the time of sacrifice,'' which was probably done by slitting their throats, Roman Berrelleza said.
Sekä mayat että atsteekit uskoivat maailman loppuvan, jos uhrimenoja ei suoritettaisi. Ennen uhraamista uhreja kohdeltiin kuin kuninkaita.

Nykyisen Nebraskan tasangoilla eläneiden pawnee-intiaanien (Chaticks-si-Chaticks) Susi-heimon (skidi) ’aamunkoi-rituaalissa’ skidi-vanhemman näkemän unen perusteella kaapattiin tyttölapsi kilpailevasta heimosta. Tyttöä kohdeltiin hyvin neljän päivän ajan, kunnes Venuksen noustessa taivaalle, puuhun sidotun tytön rinta revittiin auki ja kuolevaan ruumiiseen ammuttiin lukemattomia nuolia.

Pohjois-Amerikan inuiittien mahdollisesti nälänhätien synnyttämän käytännön mukaisesti vastasyntyneiden, erityisesti tyttöjen, murhaamista esiintyi hyvin laajalti, koska kasvavan populaation ruokkiminen olisi ollut hyvin vaikeaa, eikä tytöistä ollut odotettavissa poikien veroisia metsästäjiä. Harvinaista ei ollut myöskään vanhuksien jättäminen kuolemaan silloin kun he eivät enää kyenneet osallistumaan ruoan hankintaan.


“The Azande made no secret of their use of human flesh as nutriment. They
spoke freely on the subject, telling the explorer that no corpses were
rejected as unfit for food, unless the person had died on some loathsome
skin-disease. Skulls from which flesh and brains had been obtained were
exhibited on stakes beside their huts. Any person who died without relatives
to protect his body was sure to be devoured in the very district in which he
had lived; and in times of war, any member of a conquered tribe was regarded
as suitable for eating. Of the various oily and fatty substances employed
for cooking, the one in most frequent use was human fat.

Schweinfurth came across a baby, about a day old, the offspring of a woman
just taken away by slave-traders. It was left, gasping feebly in the full
glare of the noon-day sun. The Azande awaited its death and the meal that
was to follow.......”

John R. Baker: Race, Oxford University Press, 1974

Yhtenä monista aikalaiskuvauksista (ennen sekoittumista eurooppalaiseen vaikutukseen) tutkimusmatkailija George August Schweinfurth (1836-1925) on kuvannut Afrikan Mangbettujen ja Niam-Niamien (monien muiden animistien ohella) suhtautumista ihmissyöntiin.
Kaikuja menneistä rituaaleista ja käytännöistä on kirjattu vielä 2000-luvultakin. Viimeisimpänä Kongosta vuodelta 2003, jolloin YK syytti Kongon kapinallisia syyllistymisestä laajamittaiseen kannibalismiin (kääpiöihmisiä, pygmejä, todetaan syödyn paitsi nälän takia, myös rituaalisissa uhrauksissa, maagisten voimien toivossa).
Liberiassa 1980-luvulla Lääkärit ilman rajoja –järjestö toimitti Amnesty Internationalille kuva- ja muuta dokumentaarista materiaalia laajalti esiintyneestä rituaalisesta kannibalismista. Amnesty kieltäytyi materiaalin julkistamisesta, todeten sisäisessä päätöksenteossaan: ”ettei ole meidän asiamme, mitä ruumiille tapahtuu ihmisoikeusloukkausten tapahduttua”. Tätä seuraten Journeyman Pictures of London todisti videodokumentaarissa, jättämättä epäilyksille sijaa, kannibalismin laajasta esiintymisestä 1980-luvun Liberiassa ja Sierra-Leonessa.

Vuonna 2001 Thamesista löytyi nuoren nigerialaispojan ruumis, jonka silvottu torso viittasi vahvasti maagillisiin rituaaleihin. Englannin poliisi pelkää, ettei kyseessä ollut yksittäistapaus.
Animismia ja kristinuskoa yhdistävien uskonsuuntauksien keskuudessa usko mm. noituuteen ja väkivaltaiseen eksorsismiin on edelleen laajalti esiintyvää ks. esim. http://news.independent.co.uk/uk/legal/article224494.ece

Kirjassa The History of World Religions 10th edition, David S. Noss, Prentice Hall 1994, on seuraava Antropologi A.W. Howittin dokumentoima kuvaus Australian alkuperäisasukkaiden (dierien) hautausrituaaleista s. 22-23:

”An old man who stood in the relation of kami (maternal grandfather or cousin) to the deceased stepped into the grave and cut off all of the fat adhering to the face, thighs, arms, and stomach, and passed it around to be swallowed by relatives. These relatives partook of the fat as follows: the mother ate her children, and the children their mother; a man ate his sister’s husband and his brother’s wife. Mother’s brothers, mother’s sisters, sister’s children, mother’s parents, or daughter’s children also were eaten; but the father did not eat his children, nor the children their father. The deeper purpose of this modified cannibalism is quite evident – the desire to be at one with and share the virtue and strenght of the deceased.”

Syyt tämän vastenmielisyyden kuvaamiseen, ja yhteiskunnallisteoreettiseen huomioimiseen eivät ole sosiaalipornollisia. Kyseessä on äärimmäinen, ympäri maailmaa esiintynyt ilmiö, kuva – eikä vain nälänhädistä johtunut – joka tuo eteemme äärimmäisellä tavalla relativismin tuomittavuuden. Kyse ei ole joko tällaisesta ääripäästä tai sitten sivistyksestä / ”jaloudesta” ympäristön tyhjästä triggeroimina joko-tai-vaihtoehtoina. Kyse on matkasta, taipaleesta, kamppailusta. Ihminen ei ole syntynyt jalouteen, eikä ole lähtenyt jaloudesta. Ihminen on eläin. Sivistys on toiselta puoleltaan matka poispäin ihmisen synnynnäisyyden sisällään pitämistä brutaaleista potentiaaleista.
Tätä matkaa me olemme käyneet tiedon, ymmärryksen, itsetutkailun kantamina.

Kolonialistinen länsimainen ihminen ei ollut orjuuttamiaan, murhaamiaan kansoja moraalittomampi. Jos arvoasetelmat olisivat pysyneet ennallaan, mutta valtapääoma vaihtanut omistajaansa, jälki tuskin olisi sen kauniimmaksi muuttunut. (Olemmehan kouriin tuntuvasti 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla nähneet mitä Afrikan ikiaikaiset heimosodat ovat valkoisen miehen aseilla. Vaikka toki on myönnettävä, että länsimaiden vetämien rajojen vaikutus on ollut huomattavan ikävä Afrikan konflikteille, kun ihmiset ovat identifioituneet heimoon, eivät valtioon, mutta silti kamppailleet saman valtion hallinnoimista resursseista.)


Äärilaitojen (joista Euroopankaan historia ei ole suinkaan puhdas) kuvaamisen yhteys nykypäivään on selvä. Kun ymmärrämme ihmisen sisäisen kehityksen taipaleen, ymmärrämme, ettei sivistystä, ja sen mukanaan tuomaa korkeampaa eettisyyttä voi nähdä oletusasetukselliseksi, miksikään synnynnäiseksi jaloudeksi. Kyse on matkasta, jota ihmiset eri puolilla maailmaa, eri kulttuureissa, eri yhteisöissä, ovat taivaltaneet eriävissä määrin. Erilaisin variaatioin. Erilaisin käsityksin. Kulttuurirelativismi on tuomittava.

Lännen kolonialistinen tragedia oli pitkälti teknisen kehityksen kulkeminen eettisen kehityksen edellä. Molempien kehittyessä. Äärimmäiset kontrastit piirtävät kuvan siitä, kuinka tärkeänä meidän tulee sivistystä pitää, ja että emme saa olettaa sitä itsestäänselvyydeksi.




http://www.withoutsanctuary.org/main.html

According to the New York Times, "The suspect, booked as Rubin Stacy, was hanged to a roadside tree within sight of the home of Mrs. Marion Jones, thirty year old mother of three children, who identified him as her assailant." Six deputies were escorting Stacy to a Dade County jail in Miami for "safekeeping." The six deputies were "overpowered" by approximately one hundred masked men, who ran their car off the road. "As far as we can figure out," Deputy Wright was quoted as saying,"they just picked him up with the rope from the ground-didn't bother to push him from an automobile or anything. He was filled full of bullets, too. I guess they shot him before and after they hanged him."
"Subsequent investigation revealed that Stacy, a homeless tenant farmer, had gone to the house to ask for food; the woman became frightened and screamed when she saw Stacy's face."
James Weldon Johnson captured the disconcerting tone of this photo [huomaa nuoret hymyilevät tytöt] when he described the epidemic of whites lynching blacks as a "problem of saving black America's body and white America's soul."


Ihmisen petomaisuus ei ole ollut painottuneesti länsimainen ilmiö. Sen sijaan 1700-luvulta voimistunut, ja toisen maailmansodan moraalikrapulassa lopullisesti läpi lyöty pyrkimys eroon tästä petomaisuudesta, on - muidenkin kulttuurien, erityisesti itäisen Aasian hienot filosofiat, perinteet huomioiden - hyvinkin merkittävästi painottunut länsimaiseen ajatteluun, kirjallisuuteen, tieteeseen, ei vailla ongelmiaan, ei vailla sotiaan, ei vailla itsekkyyttään, mutta kuitenkin heijastumana yksilöiden elämään, yksilöiden vapauteen ja, vaikka tästä voi olla toistakin mieltä, myös elämänlaatuun (…).


Jotta eettisyyttä, esimerkiksi erilaisten arvomaailmojen, kulttuurien eettisyyttä voidaan yhdenvertaisesti arvioida, tulee eettisyys ensin riisua eriävien valtapääomien, ja resurssien sekä sosiaaaliekonomisten vaikuttimien luomista vääristymistä. Kuten väittämässä: ”länsimaiselle etiikalle on tavanomaista pyrkimys maailman taloudelliseen hallintaan ja köyhien maiden hyväksikäyttämiseen”. Kenellä ei olisi ollut – enemmissä tai vähemmissä määrin pyrkimystä hallintaan – jos vain olisivat riittävän valtapääoman siihen omanneet? Toki esimerkkejä on esille nostettavissa, mutta ei suhteessa riittävästi kumotakseen ilmiön universaaliutta.

Historiallisesti ja valtapääomasta riisutussa 21. vuosisadan alun vertailussa nykyinen läntinen maailma on suhteessa poikkeuksellisen eettinen ja tiedostava. Ei vain sosioekonomisista syistä johtuen, vaan (erityisesti) kulttuurisista, arvomaailmallisista, maailmankatsomuksellisista.

Länsikeskisen syyllisyyskuvan riisuminen ei tarkoita sitä, etteikö länsi (yleistäen) edelleen tekisi monia asioita väärin, ja etteikö menneiden vääryyksien symbolinen (kukaanhan ei toisten ihmisten puolesta voi suoranaisesti pahoitella) anteeksi pyytäminen (kuten Iranin brutaalin Shaahin tukeminen) voisi edesauttaa kansainvälisiä suhteita, ja potentiaalisesti vähentää vihan lietsontaa. Samaa koskee myös monia nykypäivän virheitä, kuten huonosti hoidettua ja huonosti perusteltua sotaa Irakissa.







http://www.mindfully.org/Reform/2004/Abu-Ghraib-Prison-Photos11jun04.htm


Mitä olisivat kuvat Kiinan työleireiltä? Kuolemanjonoista? Syyrian vankiloista? Näiden kuvien näkymättömyys varmasti osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka hahmotamme maailmaa mittasuhteiltaan ja kokonaisuutena.

Abu Ghraibin kiduttajat tulivat tuomituiksi oikeuden edessä, länsimainen psyykeemme oli järkyttynyt nähdyistä kuvista. Tämä ei ole ollut, eikä ole kaikkien kulttuurien ja yhteiskuntien päällimmäisin reaktio väärinkäytöksiin.



Sivistys ja sosioekonomisten teorioiden vaillinaisuus monietnisessä Euroopassa

Siirtykäämme lähemmäs yksilötason tutkailua, jatkaen teemalla Moraalittomuus = Toiminnan tuhoisuus / valtapääomalla. Siirtyessämme suuremmista mittakaavoista länsimaisten yhteiskuntien yksilötasolle, ja yksilöihin keskiarvoistetusti ryhmien, kulttuurien jäseninä (ei mitenkään yksiselitteisesti), voimme karkeahkosti poistaa valtapääoman yhtälöstä. Yksilöiden potentiaalinen kyky suoraan loukata kanssaihmistensä ihmisarvoa (välillisiin merkityksiin tässä puuttumatta) ei Euroopassa eroa merkittävästi minkäänlaisia jakolinjoja myöten.

Kun Ranskassa maahanmuuttajataustainen nuoriso mellakoi ja polttaa autoja, syitä ei voida hakea yksinään työttömyydestä, tai yhteiskunnan harjoittamasta syrjinnästä (jota on pyritty todistamaan mm. vertailevin tutkimuksin työnantajien suhtautumisesta työnhakijoiden etnisyyteen).
Kaikki maahanmuuttajataustaiset eivät suinkaan pärjää yhtä huonosti, tai oireile vastaavalla tavoin. Ihmisen käytöksen, valintojen takana vaikuttaa hänen (omaksumansa) arvomaailma. Esimerkiksi tyttöjä/naisia brutaalisti alistavat, juutalaisia vihaavat tai opiskelua halveksuvat, hyvin laajalle levinneet ajatusmaailmat ja asenteet Ranskan maahanmuuttajataustaisten nuorten muslimimiesten keskuudessa eivät ole johdettavissa yksinään heidän ekonomisesta asemastaan. Näiden asenteiden takana vaikuttavat vahvalta osaltaan kulttuurisidonnaiset arvoasetelmat, jotka muodostavat konfliktin suvaitsevaisen moninaisuuden perusedellytysten kanssa.

Yhdeksi tällaiseksi kulttuurisidonnaiseksi asetelmaksi voidaan karkeahkosti keskiarvoistaen kuvata nk. gangsta-kulttuuria, joka tarjoaa johdonmukaisesti johdettavan osaselityksen mm. Pariisin, Malmön, Lontoon ja Detroitin lähiöiden levottomuuksille (huomioi tämän yläviitteellinen irrallisuus Islamiin nähden, vaikka aiempana puhuttiinkin Ranskan muslimeista). Kysymys ei ole mitenkään yksiselitteinen, mutta karkeahkosti keskiarvoistettavissa. Karkeahko keskiarvoistus ei tarkoita kaikkia ryhmän-Y jäseniä koskevaa yleistystä, vaan tilastollista havaintoa asenteista, jotka voivat koskea mm. opiskelua, väkivaltaa ongelmien ratkaisukeinona, laillisen yhteiskunnan kunnioittamista ja tyttöjen/naisten kohtelua.

Edesmennyttä maahanmuuttajataustaista kolmannen polven ranskan-algerialaista feministiä Samira Belliliä (hänestä enemmän myöhempänä) lainaten: ”Mitä tällaisista esikaupungeista voi toivoa, kun pojat ovat yökaudet ulkona, tytöt sisällä ja harva uskaltaa käydä koulua? Jos poika lukee kirjaa, hänet leimataan heti homoksi.” - Ranskan radion keskusteluohjelmasta

nk. flow-kokemuksia (syventymistä, merkityksellisyyden kokemista) kuvannut ja tutkinut psykologi Mihaly Csikszentmihalyi (ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Flow ) toteaa teoksessa Kehittyvä minuus sivulla 407 seuraavasti: ”Rikollisuus, ja varsinkin nuorisorikollisuus, on usein yritystä kestää ikävystymistä tilanteissa, jotka eivät pysty tarjoamaan merkityksellisiä toimintamahdollisuuksia (pohjaten Csikszentmihalyi ja Larson 1978).

Ei tunnu kovin epäjohdonmukaiselta olettaa, että meidän tulisi pyrkiä ymmärtämään enemmän ja paremmin juurettomuuden, päämäärättömyyden ja tylsistymisen käsitteitä, ymmärtääksemme niitä sosiaalisia ryhmäidentiteetillisiä tunnekehyksiä, jotka hakeutuvat näkemään itsensä järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelta. Koska kyseessä ei ole kaikkia maahanmuuttajia/etnisiä ryhmiä tai edes tuloluokkia koskeva universaali ilmiö vieraissa yhteiskunnissa, on jälleen osittain palattava pohtimaan kulttuurin käsitettä. Köyhät kiinalaiset maahanmuuttajat ovat pärjänneet erinomaisesti. Samoin ashkenazi-juutalaiset, asuivat he missäpäin tätä maapalloamme tahansa.

Kuinka esimerkiksi n. 16-25-vuotiaat nuoret miehet ajautuvat käsitteellistämään tavoiteltavuuden elämässään? Millaisiin merkityssisältöihin he kiinnittyvät, millaiset päämäärät he näkevät täyttymyksellisiksi tai näkevätkö ollenkaan? Entä kuinka luontaista on ollut tietyn ikäisille miehille väkivallan romantisoiminen, silloin kun he näkevät itsensä järjestäytyneen yhteiskunnan ja sen arvojen ulkopuolisina?

Se, että sosioekonomiset teoriat eivät tarjoa universaalia selitysmallia, ei tarkoita sitä, etteivätkö ne tarjoaisi osaselityksen. Tilastollinen ja tutkimuksellinen näyttö korrelaatiosta tämän tueksi on hyvin vahvaa. Esimerkiksi Britanniassa tämä pahentaa hyvin todennäköisesti ongelmakokonaisuutta. Pakistan- ja Bangladesh-taustaisista perheistä n. 2/3 eläessä köyhyysrajan alapuolella. Huono-osaisuuden vaikutus kateuden, kaunan ja antagonismin tunnekehyksille on hyvin luontevaa, vaikka ei sekään universaalia.

Ulko-kulttuuriset taustatekijät eivät itsessään kuitenkaan poista mm. islamiin yhdistyviä länsimaisesta näkökulmasta naisia alistavia asenteita, tai sitä todellisuutta, jossa tilastollisesti tutkien (kuten aiemmin kirjoituksessa viitattiin) kannatus ääriaatteilla on vahvasti keskiluokkainen ilmiö. ”Gangsta-kulttuuria” ja islamia ja niiden erilaisia alakulttuurisia hybridejä, ei tule lähteä selittämään yksimitallisesti.

Yhtenä ongelmana voidaan mainita myös jyrkempi suhtautuminen normeja ja traditioita kyseenalaistaviin tai rikoksiin syyllistyviin lapsiin, ja ikävän yleisesti näihin tilanteisiin liittyvä väkivallan uhka, ja jopa tutkitusti tietyissä yhteyksissä ei-kovinkaan-harvinainen perheen ulkopuolelle sulkeminen. Tällaiset jännitteet ja sosiaaliset paineet ovat esteitä yhteisöjen muuttumiselle, uusien arvokehyksien omaksumiselle ja tulevien sukupolvien länsimaistumiselle.

Kulttuurillista, vain karkeahkosti keskiarvoistettavaa (painotettakoon vielä: ei yleistettävää) cocktailia, ei luontaisestikaan voida asetella vain yhden nimittäjän alle. Kulttuurin, ja nimenomaan kulttuurin ongelmallisuus voidaan kuitenkin nähdä, ja tulee nähdä, ja tulee nostaa keskeiseksi integraatio-keskustelun teemaksi.

Toisin sanoen; vain kulttuurillisesti sivistyneet ihmiset pystyvät pidemmän päälle elämään suvaitsevaisessa ja kulttuuriltaan moninaisessa yhteiskunnassa. Tämä suvaitsevaisuus luodaan – tai ollaan luomatta – yksilötason todellisuudessa. Yksittäisten tekojen, asenteiden, arvojen, valintojen virtoina.

Tämä ei tarkoita, etteikö Ranska olisi tehnyt virheitä integraatiopolitiikassaan ja etteikö esim. työmarkkinoilla esiintyisi, todetusti, syrjintää.

Ei tule yllätyksenä, että suhteellisesti sivistyneeksi nähtävään yhteiskuntaan sopeutuvat helpommin sellaisista (yksilötason) arvotaustoista (kuten Kiina) tulevat ihmiset, jotka jo lähtökohtaisesti ovat kulttuuriltaan ko. liberaalia sivistyskäsitettä lähempänä.

Lähettänyt surreal klo 20:05 0 kommenttia

EDELLISEEN OSAAN SEURAAVAAN OSAAN Etusivu


skip to main | skip to sidebar
Epäkorrektin Teoria

15. marraskuuta 2007
Osa 4/7

Ihmisen sisäinen muutos kysymysmerkkinä – mikä meni pieleen?

Maahanmuuttoa voimakkaasti kannattaneessa (ja kannattavassa) akateemisessa ajattelussa on ollut vahvana ja keskeisenä pontimena ajatus siitä, että eriävistä kulttuureista tulevat siirtolaiset ja pakolaiset sopeutuisivat länsimaiseen elämäntapaan ja arvomaailmaan. Tämä harhakuvitelma on osaltaan pohjannut nk. kontaktihypoteesiin. Osin tästä johtuen vahvaa integraatio(saati assimilaatio-)politiikkaa ei ole harjoitettu. Olettamus on osoittautunut pahasti virheelliseksi. Tarkemmat analyysit syistä edellyttäisivät monitahoista ja kattavaa analyysia, mutta erilaisten mielipidetutkimusten valossa on täysin kiistämätöntä, että kehitys on mennyt enenevästi huonompaan suuntaan.

http://www.policyexchange.org.uk/images/libimages/246.pdf - Policy Exchange 2007 Britannia
http://www.yougov.com/archives/pdf/TEL050101030_1.pdf - YouGov 2005 Britannia
http://pewresearch.org/assets/pdf/muslim-americans.pdf - Pew Research Center 2007 USA

Kasvavan integraation sijaan toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajat ovat erkaantuneet vanhempiaan kauemmaksi isäntämaastaan, ja omaksuneet itselleen antagonistisen, eriytyneen identiteetin. Jopa siinä määrin, eikä tämä ole missään määrin liioiteltua tutkimusten valossa, radikaalien, lännelle vihamielisten nuorten muslimien (pääosin miesten) määrää ei lasketa länsieurooppalaisissa yhteiskunnissa prosenteissa vaan kymmenissä prosenteissa.
40% kannatus Sharialle, 36% kannatus islamista toiseen uskontoon vaihtavan surmaamiselle tai 74% kannatus naisten peittävälle pukeutumiselle, Britannian nuorten 16-24 vuotiaiden muslimien keskuudessa ovat hälyttäviä merkkejä muutoksesta. Heidän vanhemmillaan vastaavat prosentit saman kyselyn valossa ovat 17%, 19% ja 28%.
Gender-eriytyneesti nuorten miesten kohdalla lukujen voidaan olettaa olevan vieläkin huolestuttavampia. Ei puhuta enää niinkään ääri-ilmiöstä, vaan valtavirtaistumisesta. 13% Britannian nuorista muslimeista sanovat ihailevansa Al-Qaidaa ja vastaavia järjestöjä. 6% Sanovat Lontoon 7/7/2005 iskujen olleen oikeutettuja. Kaikista Britannian muslimeista 56% sanovat voivansa ymmärtää ko. iskujen tekijöitä. Vain 58% suostuvat toteamaan iskujen takana olleet aatteet myrkyllisiksi. Vain 40% katsovat 7/7/2005 iskujen tekijöiden olleen muslimeja.

Yhdysvalloissa tilanne ei ole lähellekään yhtä uhkaava. Muslimit ovat pääosin keskiluokkaisia, laajalti maallistuneita, omillaan toimeentulevia, yhteiskuntaan sopeutuneita, juutalaisvihasta irti kasvaneita ja maltillisia. Maahan tulleiden valikoituminen selittänee osaltaan tätä Euroopan ja Yhdysvaltojen välistä eroa. (Pohtia voi myös eroja ”kotouttamisen” ja ”kotoutumisen” välillä, mutta siitä enemmän myöhempänä.)
Silti Yhdysvalloissakin on liikuttu epätoivotumpaan suuntaan nuorempien sukupolvien kohdalla, varmasti osaltaan Yhdysvaltojen lähi-idän politiikasta johtuen. Sellaisten kyselytuloksien kuten ”vain 40% Yhdysvaltojen muslimeista uskovat 9/11 terroristien olleen arabitaustaisia” toivoo olevan vähäisen otannan aiheuttamia tilastovirheitä.
Vaikkakin tällainen ”loose change” salaliittoteoreettinen lähes paranoidi ja rationaalisesti täysin kestämätön fiksaatio on hyvin yleinen myös Yhdysvaltojen ”valkoisen” laitavasemmiston keskuudessa, eikä ole Euroopankaan kodittomia uus-marxisteja ja muita Yhdysvaltojen vihaajia jättänyt kylmäksi. Loose changen häpeällisen irrationaalisten väitteiden kumoaminen ei ole tämän kirjoituksen aiheena, joten rajoitun antamaan vain seuraavan linkin, jos joku tästä on kiinnostunut: http://screwloosechange.blogspot.com/

Kyselyiden kuvaamat suhtautumismuutokset, erityisesti Euroopassa, eikä vain Britanniaan rajoittuen (moni maa kuten Ranska ei kuitenkaan sensitiivisyyssyistä juuri tee tällaisia kyselyjä) ovat huolestuttavia esimerkkejä moraalisesta koodistosta, jolle omien laajempien viiteryhmien vastuukäsitteen ulkoistamisesta, projisoimisesta on tullut arkipäiväinen tapa hahmottaa maailmaa – vaikka, ja painotettakoon tätä, kollektiivisesta syyllisyydestä ei ole kysymys.
Ehkä huolestuttavin kysymysvastaus kertoo 32% kaikista Britannian muslimeista kannattavan moraalittoman läntisen yhteiskuntajärjestelmän kaatamista. 1% ollessa tarvittaessa valmiita väkivaltaisiin keinoihin. Voi vain huolestuneena arvioida näiden koko väestöä koskevien kyselytulosten painottumista nuorten miesten kohdalla.

Länsi-muslimien asenteiden koventuminen on seurannut muslimien (Islamin) jo vuosikymmeniä jatkunutta maailmanlaajuista trendiä.


Richard A. Clarkea lainaten: ”Maailmassa on arviolta yli 1,3 miljardia muslimia. Voiko todellakin sanoa, että he kaikki ovat vihollisiamme ? Mikä typerä ja vääristynyt mieli kuvittelisi jotain niin harhaista?
Mutta emme voi jättää huomiotta, että tilanne on pahentunut dramaattisesti viime aikoina. Parikymmentä vuotta sitten vihamielisiä oli viidestä seitsemään prosenttia, - kymmenisen vuotta sitten heitä oli ehkä jo 15 - 20 prosenttia.
Ja aivan viime vuosina radikaali islamismi on lisääntynyt huimasti”.
Tätä arviota tukevat em. yhdysvaltalaisen terrorismiekspertin Richard A. Clarken vetämässä tutkimuksessa "How to defeat the jihadists" (vuodelta 2004) saadut vastaukset (jokainen voi jättää kohdallaan tutkimuksen luotettavuuden avoimeksi, itse luotan karkeahkosti suuntaviivoihin ja mittasuhteisiin). Tutkimuksessa esitetyn arvion mukaan pyhää sotaa, jihadia, tukee noin 300 - 500 miljoonaa muslimia - mitä ei pidä ymmärtää niin, että he kaikki olisivat terroristeja.



Näitä arvioita tukee Yhdysvaltojen Rauhan-instituutin seuraava asennetutkimus: http://www.usip.org/pubs/working_papers/wp1.pdf (working draft)

Tutkimuksesta kartoitettiin ääriasenteiden korrelaatiota mm. koulutuksen, kotimaan, sukupuolen, taloudellisen aseman ja muiden yhteiskunnallisten näkemysten kanssa.

Käsitys oman kotimaanmaan talouden tilasta ei juuri korreloi terrorismin kannattamisen kanssa. Vahvaan talouteen luottavat ovat vain marginaalisesti epätodennäköisemmin terrorismin sympatisoijia. Vahvin korrelaatio on USA-vastaisuus. Toisin kuin lännessä asuvien muslimien keskuudessa, ikä ei korreloi vahvasti ääriasenteiden kannattamisen kanssa vaikka vanhemmat ihmiset ovatkin, johtui sitten iästä tai sukupolvettuneista syistä, hivenen maltillisempia. (Britannian nuoret muslimimiehet ovat radikaaleja moniin lähtömaihinsakin verrattuna.)
Aikaisempien tutkimusten kanssa saman mukaisen vastauksen antaen, kyselyyn vastanneiden koulutustausta ei juuri korreloinut radikaalien aatteiden kannattamisen kanssa, korkeakoulutetut ja kouluttamattomat antoivat hyvin samansuuntaisia vastauksia.
Avioliitossa elävät olivat hivenen epätodennäköisempiä terrorismin sympatisoijia kuin aviottomat, mutta tilastollisesti hyvin vähämerkitykselliset 2 prosenttiayksikköä.
Monella yllättävin tulos kyselystä on ehkä se, että naisten tilastollinen sympatia terrorismille on lähes yhtä vahvaa kuin miesten.

Mutta, kuten kyselyn tekijätkin toteavat:

”At the most basic level, this analysis speaks only to the question of ideological
support for terrorism. Willingness to support terrorism, and willingness to become a terrorist, are
quite different phenomena.”

Huomioitavaa ovat myös kyselyn maat Ghana, Senegal, Uzbekistan (…) Kyselyn maista Pakistan oli polarisoitunein, Libanon radikaalein. Mm. Saudi-Arabia, Iran ja Syyria eivät olleet mukana kyselyssä

Kuinka luotettava tutkimus ja sen otos on? Kuinka painottuvat esimerkiksi kaupungit ja maaseutu? Kuinka pitkälle meneviä johtopäätöksiä voi tehdä? Kuinka luotettavia tällaiset johtopäätökset ovat?

( ABOUT THE UNITED STATES INSTITUTE OF PEACE
The United States Institute of Peace is an independent nonpartisan institution established and funded by Congress. Its goals are to help prevent and resolve violent conflicts, promote postconflict stability and development, and increase peacebuilding capacity and tools. The Institute does this by empowering others with knowledge, skills, and resources, as well as by directly engaging in conflict management efforts around the globe.)



Palatkaamme kulttuurisen, arvomaailmallisen muutoksen lähteille, ihmisen, yksilön, yksilöinä ryhmien, sisäiseen muutokseen.

On riittämättömästi tutkittu akateeminen kysymys, että mikä saa ihmisen muuttamaan arvojaan, käsityksiään, asenteitaan. Miten tämä muutos tapahtui Euroopassa keskiajan pimeydestä, jota ehkä pahamaineisimmin symboloi..



keskiaikaista kuvitusta

http://www.malleusmaleficarum.org/



PART I.
QUESTION VI.
________________________________________
Concerning Witches who copulate with Devils. Why is it that Women are chiefly addicted to Evil superstitions?
________________________________________
Why it is that Women are chiefly addicted to Evil Superstitions.
________________________________________
THERE is also, concerning witches who copulate with devils, much difficulty in considering the methods by which such abominations are consummated. On the part of the devil: first, of what element the body is made that he assumes; secondly, whether the act is always accompanied by the injection of semen received from another; thirdly, as to time and place, whether he commits this act more frequently at one time than at another; fourthly, whether the act is invisible to any who may be standing by. And on the part of the women, it has to be inquired whether only they who were themselves conceived in this filthy manner are often visited by devils; or secondly, whether it is those who were offered to devils by midwives at the time of their birth; and thirdly, whether the actual venereal delectation of such is of a weaker sort. But we cannot here reply to all these questions, both because we are only engaged in a general study, and because in the second part of this work they are all singly explained by their operations, as will appear in the fourth chapter, where mention is made of each separate method. Therefore, let us now chiefly consider women; and first, why this kind of perfidy is found more in so fragile a sex than in men. And our inquiry will first be general, as to the general conditions of women; secondly, particular, as to which sort of women are found to be given to superstition and witchcraft; and thirdly, specifically with regard to midwives, who surpass all others in wickedness.


PART III, SECOND HEAD, QUESTION XIV.
________________________________________
Of the Method of Sentencing the Accused to be Questioned: and How she must be
Questioned on the First Day; and Whether she may be Promised her Life. The Ninth Action

…
But if neither threats nor such promises will induce her to confess the truth, then the officers must proceed with the sentence, and she must by examined, not in any new or exquisite manner, but in the usual way, lightly or heavily according as the nature of her crimes demands. And while she is being questioned about each several point, let her be often and frequently exposed to torture, beginning with the more gentle of them; for the Judge should not be too hasty to proceed to the graver kind. And while this is being done, let the Notary write all down, how she is tortured and what questions are asked and how she answers.
And note that, if she confesses under torture, she should then be taken to another place and questioned anew, so that she does not confess only under the stress of torture.
The next step of the Judge should be that, if after being fittingly tortured she refuses to confess the truth, he should have other engines of torture brought before her, and tell her that she will have to endure these if she does not confess. If then she is not induced by terror to confess, the torture must be continued on the second or third day, but not repeated at that present time unless there should be some fresh indication of its probable success.


… muutos menneestä maailmasta 20. vuosisadan toisella puoliskolla syntyneeseen hyvinvointivaltioon, monien virheiden ja horjumisten kautta.


Mitkä vaikuttimet voisivat saada usein fundamentalististisesti tulkitun uskonnon, ja muunlaisten perinteiden – ja niiden mukana monien suvaitsevaisuudelle vieraiden arvojen – sukupolvelta seuraavalla ja seuraavalle periytyvän ketjun katkeamaan?

Otetaan tätä kysymystä koskevan, osittain täysin perustellun, länsimaisen itsetunnon reflektioksi vielä seuraava kuvaus, julmuudesta:

Kirjasta Kehittyvä minuus (Csikszentmihalyi, 1993, suom. 2006 Sari Hellsten, s. 411-412, pohjaten Patrick O’Brianin tekstiin)

”Niinkin äskettäin kun 250 vuotta sitten yksi suosittu ajanviete Etonissa – yhdessä Englannin arvostetuimmista poikakouluista – oli päästää pässi irti keskellä kampusta. Sitten pojat, jotka olivat varustautuneet erityisillä mailoilla, hakkasivat sen hengiltä. O’Brian siteeraa toista historioitsijaa (Hollis 1960): ”…[vuonna 1730] pässi pääsi pakenemaan takaa-ajajiaan, säntäsi ylös High Streetiä, Windsor Bridgen yli ja markkinoiden poikki pojat kintereillään, kunnes he lopulta saivat sen kiinni ja hakkasivat sen hengiltä… Sen johdosta perinnettä uudistettiin siten, että pässiltä katkaistiin siitä lähtien aina kinnerjänne ja se pakotettiin nilkuttamaan ympäri koulunpihaa poikien ajaessa sitä takaa ja hakatessa sitä, kunnes se oli kuollut.”
Syy tällaisten julmien yksityiskohtien kertomiseen on se, että on tärkeää muistaa, miten ohut kulttuurin pintasilaus parhaillakin ihmisillä on. Omahyväisyys voi helposti johtaa illuusioiden menetykseen ja epätoivoon. Ne julmuudet, joita nyt tapahtuu Bosniassa, Somaliassa, Intiassa ja Lähi-Idässä – jotka ovat kaikki muinaisten kulttuurien tyyssijoja – eivät valitettavasti ole poikkeus vaan sääntö. Voimme pysäyttää väkivallan entropian vain vastustamalla sitä aktiivisesti.”

Ehkä länsimaisen, vieraille kulttuureille varautuneen humanistin on helpompi lähestyä julmuuden inhimillisyyttä oman historiamme kautta.
Mitä muutosta meidän oma julmuutta täynnä oleva historiamme vastusti, tehden taipaleestaan sivistykseen kivikkoisen, pitkän ja vieläkin keskeneräisen.

Puhuttaessa maantieteellisesti läntisen, läntisyydestä kuitenkin erkaantuvan Islamin muutoksesta tästä näkökulmasta huonompaan, on nk. sivistyksen vastustamista tarkasteltaessa pohdittava yhtenä keskeisenä kysymyksenä protesti-identiteettiä. Niin hienona usein pitämämme yhteiskunnan (onko se niin hieno on oma kysymyksensä) ja sen arvojen hylkäämistä. Kuinka luontaista protesti-identiteetin syntyminen vieraassa ympäristössä ensinnäkin on, mitkä kaikki syyt tähän kehitykseen vaikuttavat, tämän kehityksen mahdollistavat, ja kuinka tämän kehityksen suunta voitaisiin tuloksekkaasti kääntää. Vastaukset roikkunevat vielä pitkään kysymysmerkkeinä ilmassa.
Protesti-identiteettiä ovat ruokkineet niin läntisten suurvaltojen harkitsemattomat, epäoikeudenmukaisina nähdyt toimet Lähi-Idässä kuin mm. Saudi-rahoitteinen vanhoillisen Wahhabismin erilaisten järjestöjen, moskeijoiden, koulutuksen, rahoituksen kautta tapahtuva globalisoituminen. Näiden rakenteiden ja vaikuttimien takana, puhumme kuitenkin pohjimmiltaan ihmisten identiteetistä, minäkuvasta, oman merkityksellisyyden kokemisesta, tunnekehyksestä. Tällöin juureton on usein totuuden tiedostavaa vähemmän, ja epäonnistumisten ulkoistaminen itsereflektiota helpompaa.

Itsekriittisyydelle voi vaikean kulttuurisidonnaisen esteen muodostaa kunnian käsite. Mm. kirjailija Salman Rushdie on kuvannut kunnian olevan tärkein arvo islamilaisessa maailmassa, ja ettei länsi ole ymmärtänyt täysin tätä todellisuutta. Omista ’kaksintaisteluistamme aamunkoitossa’ on kulunut jo liian kauan. Tyttärien siveyden vaalimisessa, vanhempien kunnioittamisessa, jälkikasvun uskossa ja nuhteessa pysymisessä, omien arvojen ja uskomusten pyhyyden ja loukkaamattomuuden vaalimisessa on kaikessa pitkälti kysymys kunniasta. Kunnian loukkaaminen on isku maailmankatsomuksen perustaa vastaan. Vaikeudet sovittelevalle suhteelle yhteiskuntaan ja omaan elinympäristöön käyvät ilmeisiksi, jos kunnia johtaa nöyrtymisen ja tappion hyväksymisen mahdottomuuteen.

Israel on kaksinkertainen pisto arabimaailman sydämeen, koska ’vallatun’ maan ja nöyryyttävien sotatappioiden ja pakotettujen rauhojen koetaan loukanneen muslimien kunniaa. Tämä on teema, joka toistuu erilaisin sanankääntein useissa radikaalien imaamien saarnoissa, mm. marttyyriuden ollessa kunniakasta. Pikkuinen maa, ja lähes 1.5 miljardia muslimia…









Eivät suomalaiset kiihkoa väkivallalla uhaten Karjalaa takaisin, ei ole tapahtunut vietnamilaisten kostoiskuja USAn maaperällä, ei juutalaisten iskuja Saksan maaperällä, ei latina-amerikkalaisten terroristien iskuja USAn maaperällä. Maapallolla ilmentyvä kyvyttömyys antaa anteeksi, hyväksyä menetykset, pettymykset, loukkaukset, väärinteot ja siirtyä eteenpäin, jättää ne taakse on hyvinkin kulttuurisidonnaista. Kun periksi antaminen on nöyrtymistä, häpeää, kunniatonta, mahdotonta, konfliktien ja vastakkainasettelun haavojen paraneminen käy tavanomaista paljon vaikeammaksi.

Kiittämättömyys on yksi tällaisen itseoikeutuksesta lähtevän, kommunikointikyvyltään heikohkon ehdottomuuden ilmentymä. Me kaikki tiedämme lännen rikokset, ylimielisyyden, sodat, itsekkyyden. Kuinka monta kiitollista julkilausumaa olette kuulleet avusta, lääkkeistä, teknologiasta, tieteestä, joita ilman kiihkeimpienkin hyvin voivien lähi-idän muslimien elämä olisi paljon ankeampaa kuin mitä se nyt on ilmastoiduissa, sähköistetyissä, viileissä asunnoissaan, terveyspalvelujen piirissä. Missä tietoisuus ja kunnioitus sille, että tietokoneet, autot, jääkaapit, penisiliini… jotka heillekin ovat kelvanneet, ovat länsimaalaisen (paljolti juuri juutalaisten eteenpäin viemän) tieteen lahjoja tälle maailmalle ja sen laajemmalle hyvinvoinnille, myös heidän hyvinvoinnilleen? Missä kiitollisuus lännen vihaamisen vastapainoksi? Missä kohtuus, tasapaino?


Otetaan toisenlainen esimerkki: Mitä tarkoittaa ihmisen sisäinen muutos ja naisten ympärileikkaamisen perinne, joka on voinut tietyillä alueilla jatkua 4,000 vuotta? Miksi naiset itse, tänäkin päivänä, muistamistaan kivuista ja kauhuista huolimatta, ovat usein itse perinteen vankkoja kannattajia?




Jos katsomme vertauksena omaa yhteiskuntaamme. Kuinka usein näemmä poliitikon vaihtavan puoluetta, herätyksellisen kristityn tai jehovantodistajan luopuvan uskostaan?

Mille me olemme lojaalisia? Mitä on ihmisyys itsensä oikeuttamisessa pohjimmiltaan? Kuinka vaikeasta, mahdottomasta muutoksesta me tosiasiallisesti puhumme eurooppalaisen Islamin (tai laajemmin toiseuden) maallistumisen/sivistymisen kohdalla, johon mm. akateemisessa maailmassa niin laajalti tunnutaan uskottavan?

Mitä on maltillinen Islam? Mitä on sekulaari Islam? Mitä on yksilöiden muodostamien tunnekehysten, omaksuttujen minäkuvien todellisuus, jossa esimerkiksi nuori 17-vuotias tyttö haluaisi rakastua, nähdä elämän kasvot heijastuvan jostain muaalta kuin siitä, mitä hän tietää häneltä odotettavan, minkä edellyttäminen hänelle on tehty selväksi?

Toki on ’tee elämälläsi kuten haluat’ todellisuutta, kuvainnollisesti Ramadanin aikana siirtymistä viskistä vihreä-etikettiseen Carlsbergiin, mutta missä määrin? Kuinka paljon esimerkiksi länsimaisten miesten ja muslimityttöjen avioliittoja vapaamielisen ja sallivan islamilaisuuden ilmentymänä?

Missä määrin, edes nk. maltillisen Islamin kohdalla, otetaan maailmankatsomukselliseksi lähtökohdaksi jakoa: Ihmisen valinnat ovat Jumalan ja ihmisen välisiä, eivät ihmisen ja ihmisen?

On vastuutonta, tietoisena vuosikymmenten kyvyttömyydestä vastata sisäisen muutoksen kysymykseen, kannattaa sellaista politiikkaa, joka sokeasti luottaa tämän äärimmäisen vaikean ja monitahoisen kysymyksen ratkeamiseen. Sokeasti uskoo ihmisten muuttavan arvojaan tapahtuneesta – ja tapahtuvasta – kehityskulusta nähden päinvastaiseen suuntaan, vaikka emme osaa vastata, kuinka se käännös voisi tapahtua. Eikä meillä ole tilastollisesti merkittävää näyttöä siitä, kuinka tuo muutos asetetussa kontekstissaan tosiasiallisesti, eikä vain suurissa futuurisissa toimenpidejulistuksissa ja visioissa, pysyvästi ja ympäristöönsä sopeutuen realisoituisi.



21. vuosisadan Eurooppa ja demografia– kulttuurien konflikti väistämätöntä?

Monikulttuuri (sinänsä monelta taholta mielikuviltaan kaunis ja positiivinen käsite) on harhaanjohtavasti omittu käsitteeksi todellisuudelle, jota kuvaisi ehkäpä tarkemmin termi sirpalekulttuuri. Suvaitsevaisen moninaisuuden sijaan asteittaisessa konfliktissa isäntäkulttuurin kanssa oleva uusi tulokas sirpaloittaa koheesiota, ja luo yhteiskuntaan pysyviä jännitteitä. Usein emme edes tiedosta näiden jännitteiden olemassaoloa, sillä vältämme raaputtamasta näiden jännitteiden pintaa. Samaan aikaan sirpaloituminen tapahtuu silmiemme edessä. On kaksi laajalti erillistä nuorisokulttuuria, kaksi laajalti erillistä arvomaailmaa, kaksi laajalti erillistä todellisuutta.

Kuten käy ilmi mm. seuraavasta BBCn panorama-ohjelmasta, jossa kuvataan ja pohditaan Britannian Blackburnin asteittaista jakautumista kahdeksi kaupungiksi yhden sisällä.

http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/panorama/6631541.stm (linkki videon katsomiseen oikealla ylhäällä)

Mitä tällaiselle kehitykselle on sen jälkeen tehtävissä kun yhteiskunnan sisäisen väestötasapainon muutos on segregaation mahdollistanut ja aloittanut? Toimettomia ja vailla vastauksia tämän kysymyksen edessä on oltu Ruotsista Ranskaan, Britanniaan, Sveitsiin, Belgiaan, Hollantiin…
Viimeisimpänä Britanniassa on ollut esillä mm. Konservatiivien ehdotus koulujen sekoittamisesta, ja koulujen välisestä kulttuurivaihdosta ja tutustumisista.

Toisistaan jakautuneiden maailmojen ja kulttuurien konflikti on osaltaan näkynyt nuorempien sukupolvien radikalisoitumisena, ja ruokkinut tätä kehitystä, vailla yhtäkään poikkeusta Länsi-Euroopan maiden joukossa. Tämä konflikti on näkynyt pitkän aikavälin suhteellisena ja määrällisenä kasvuna rikostilastoissa, erityisesti raiskauksissa ja ryöstöissä, tietysti vaihtelevissa määrin, mutta hyvin harvoin poikkeuksin.

Näitä tilastoja ei kerätä paljoa (esimerkiksi lähiöidensä kanssa kamppaileva Ranska ei klassifioi tilastoja etnisyyden perusteella ollenkaan), niitä julkaistaan vielä vähemmän, eikä niistä juuri keskustella. Olemme kuulleet Ruotsin ja Norjan raiskaustilastoista, ryöstötilastoista Helsingissä. Joukkoraiskausepidemiasta Ranskan lähiöissä. Näiden tunnekehyksellistä yhteyttä mm. islamilaisen kulttuuritaustan, protesti-identiteetin tai gangsta-vaikutteisen nuorisokulttuurin kanssa on hyvin vaikea lähteä yleistäen kommentoimaan (ja on parempi olla mainitsematta mitään perinnöllisistä potentiaaleista), mutta esim. Ruotsissa nuorten maahanmuuttajapoikien keskuudessa tehdyt kyselyt ovat viitanneet kulttuurisen kehyksen suuntaan.

Varsinaisten tilastoissa näkyvien rikosten lisäksi, tällainen kehitys on vaikuttanut myös sosiaalisena paineena ja pelkona ihmisten käytösmalleja muuttaen. Ranskan, Belgian, Ruotsin… maaperällä, lähiöissä, moraalisissa valtioissa valtioiden sisällä, useat nuoret tytöt – niin maahanmuuttajat kuin natiivit – pukeutuvat peitetymmin (maahanmuuttajat usein huiviin) islamilaisten partioiden ja uhkailujen ja väkivallan pelossa. Pahimmilla alueilla tällaiset paineet ovat omiaan ajamaan natiiveja pois alueelta ja edesauttamaan ns. maahanmuuttajaghettojen syntymistä.

Yhtenä harvoista julkisuudessa paljon siteeratuista rikostilastoja koskevista lausunnoista esitettäköön seuraava STT:n suomentama uutinen Saksasta (jokainen voi tutkimus- ja uutispimennossa miettiä, kuinka universaalista ilmiöstä on kysymys. Vastaavaa on kuultu mm. Malmöstä ja Amsterdamista):



Maahanmuuttajien tekemät rikokset huolestuttavat Berliinissä

Musliminuoret ottavat Berliinissä poliisin kanssa yhteen katujen herruudesta. Tuomarit syyttävät päättäjiä ongelman vähättelystä ja vaativat ulkomaalaisia hyväksymään saksalaisen järjestyksen.
Berliinin nuoriso-oikeuden tuomarit Kirsten Heisig ja Günter Räcken rikkoivat Saksassa ulkomaalaisongelmiin liittyvän vaiteliaisuuden syyttäessään aiemmin syksyllä turkkilaisia ja arabitaustaisia nuoria lisääntyneestä katuväkivallasta.
Tagesspiegel-lehdelle myöntämässään harvinaislaatuisessa haastattelussaan he luettelivat Berliinin vaarallisimmiksi kaupunginosiksi Kreuzbergin, Weddingin ja Neu-Köllnin. Niiden asukkaista suuri osa on muslimeja.

Joukolla poliisia vastaan

Ryöstöjen määrän lisääntymisestä huolestuneiden tuomareiden mielestä on pelottavaa, miten saksalaisten ja maahanmuuttajien poikkeavat käsitykset yleisestä järjestyksestä kuohahtavat yhä useammin avoimeksi väkivallaksi.
Satapäinen turkkilaisten ja arabinuorten joukko yritti estää Kreuzbergissä marraskuussa poliisia viemästä kuulusteluihin kahta 12-vuotiasta turkkilaispoikaa, jotka tavattiin ryöstämästä saksalaista ikätoveriaan.
-- Emme voineet hyväksyä, että poliisi pistää näin pieniä lapsia käsirautoihin, kertoo paikalla sattumalta ollut 17-vuotias Turgan. Tapahtumapaikkana olleen Wranglerkadun asukkaat syyttävät virkavaltaa rasismista.
-- Poliisi huusi väkijoukolle, että painukaa takaisin kotimaahanne, jos ette hyväksy meidän tapojamme, muistelee tapahtumapaikan lähellä asuva Ünal Bakir. Hänen vanhempansa tulivat Saksaan 1960-luvulla, ja Bakir on Saksan kansalainen. -- Saksa on kotimaani, mihin siis lähtisin, hän sanoo.
Vihaiset siirtolaiset ovat estäneet aikaisemmin palokuntaa sammuttamasta tulipaloa ja kuljettamasta autokolarissa loukkaantunutta lasta hoitoon. Syitä tähän ei tiedetä.
Berliinin poliisilaitokselta kerrotaan, että nuorten maahanmuuttajien aggressiivisuus lisää työpaineita. Hälytyksiin lähdetään tuplamiehityksellä, jos tappeluun tiedetään osallistuvan turkkilaisia tai arabeja.
Berliinin kolmesta ja puolesta miljoonasta asukkaasta joka neljännellä on ulkomaalaistausta. Valtaosa heistä on kotoisin Turkista ja muista islamilaisista maista.

"Paskakristittyjä"

Berliinin sisäministeriön pitkään julkisuudelta varjeleman tilaston mukaan katuryöstöihin syyllistyneistä nuorista 80 prosenttia on maahanmuuttajaperheistä. Joka kolmas alle 18-vuotias turkkilaispoika on joutunut poliisin kirjoihin.
Berliiniläiset tuomarit kertoivat haastattelussa kouluista, joissa muslimipojat sättivät saksalaisia "sianlihan mässääjiksi" ja "paskakristityiksi" ja joissa saksalaisten koulutovereiden ei sallita käyttää edes samaa ulko-ovea muslimien kanssa.
Kaikki jengien rikokset eivät tule tuomareiden mukaan poliisin tietoon koska uhrit pelkäävät kostoa. Jengit varastavat uhreiltaan koululaispassin saadakseen selville uhrinsa kotiosoitteen ja uhkaavat tulla "kotikäynnille", jos tapahtuneesta kerrotaan poliisille.

Saksalaisviha itää

Berliinin kristillisdemokraattiset ja demaripoliitikot yhtyvät poliisin ja tuomareiden havaintoihin, että varsinkin nuorten maahanmuuttajien keskuudessa on vahvistumassa vihamielisyys saksalaisia kohtaan.
-- Jos sana paskapää kuuluu kouluissa sanaston ystävällisempään päähän, niin jotakin on perusteellisesti pielessä, totesivat tuomarit. He pelkäävät ongelmakaupunginosien ajautuvan nykymenolla umpikujaan.
Korkean tason hätähuuto on saanut myös ulkomaalaisten tekemien rikosten suhteen lepsuksi syytetyn poliisin uusiin ajatuksiin. -- Emme hyväksy poliisivapaita alueita, lupasi Berliinin sisäministeri Ehrhart Körting kohuhaastattelun jälkeen.
Hän vannoo, että kaduille palautetaan järjestys. Poliisivoimiin aiotaan myös palkata lisää turkkilaisia ja arabitaustaisia poliiseja.
Berliinin turkkilaisjärjestöt eivät ole ottaneet kantaa nuorisotuomareiden ja poliisin väitteisiin katuväkivallan kasvamisesta ulkomaalaisalueilla. – STT



Olisi tietysti suhteetonta keskittyä puhumaan vain rikollisuudesta, ja jättää huomiotta ihmisten yksilöllisyyttä, ja sitä, että vain vähemmistö syyllistyy tällaiseen käytökseen. On toki tasapuolisuuden asettama ehto nähdä myös kauneus, jaettu ihmisyyys, inhimillisyys, yksilöiden haaveet ja unelmat. Mikä uhka meille on vaikkapa marokkolainen, länsimaalaistunut baarinpitäjä, eksoottisine juomineen ja tarjoiluineen, ja hänen yhteiskuntaan integroitunut perheensä.

Kuitenkin… tarkasteltaessa integraatiota tilastollisesti: Islam (ja muu tähän yläviitteeseen assosioituva toiseus kuten arabit, pohjois-afrikkalaiset - eivät siis esimerkiksi kiinalaiset tai ukrainalaiset) eivät ole 2. ja 3. sukupolven kohdalla kulttuuriltaan ja arvomaailmaltaan enenevästi hyväksyneet moninaisuuden ja suvaitsevaisuuden arvoja, vaan päinvastoin ajautuneet vahvistamaan omaa erilliskulttuurista, ulkoeurooppalaista identiteettiään. Tämän kehityksen syyt ovat moninaisia, moniselitteisiä ja monitahoisia. Millekään taholle tuskin voi antaa puhtaita papereita, eikä ratkaisuja ole helppoa esittää.

Kun me puhumme konkretiasta, miksi me luottaisimme tämän kehityksen kääntymiseen lähitulevaisuudessa? Mitä merkkejä meillä on tämän kehityksen kääntymisestä? Mitä keinoja meillä on tämän kehityksen kääntämiseen? Eikä vain meillä, mikä olisi jälleen yksi länsisentrinen, ylimielinen, toisten ihmisten omaa muutoskykyä ja tahtoa redusoivassa ja vähättelevässä luonteessaan, lähes rasistinen tapa katsoa asiaa.

Eriävien kulttuurien konfliktin, eriytymisen, sirpaloitumisen* kehitystä on helppo pitää merkityksettömänä ja ummistaa siltä silmänsä, niin kauan kuin kehitys ei kosketa omakohtaisesti. Ei juuri omalla asuinalueella, ei omassa todellisuudessa.

(*myös toki lomittumisen, eikä esim. omaksuttu gangsta-kulttuuri ole niinkään tuontitavaraa, vaikka vaikea sitä länsimaiseksikaan on tulkita)

Tällainen tyypillisen omakohtainen ’kun ei suorasti kosketa itseä’ asennoituminen, hyssyttely ja vaikeiden kysymysten välttäminen tulee suurella todennäköisyydellä johtamaan tilanteeseen, jossa ongelmien vähätteleminen tulee käymään mahdottomaksi. Sillä ongelmat eivät tule vähenemään nykyisestä, päinvastoin. Ongelmien kasvun taustalla on erityisesti, keskiarvoistaen, ongelmallisen maahanmuuttajavähemmistön määrällinen kasvu. Tämän toteaminen ei ole ”rasistista”, vaan Euroopan laajuisesti observoitavissa oleva fakta.
Kantaeurooppalaisten syntyvyys on jo pitkään ollut alle väestömäärää ylläpitävän tason (joka on n. 2.1 lasta naista kohden) vaihdellen välillä 1.2-1.9 lasta naista kohden maasta riippuen, asettuen n. 1.4:n kanta-eurooppalaiseen keskiarvoon. Euroopassa asuvien muslimien syntyvyys on arvioitu n. 3.5 lapseksi naista kohden, tarkkoja tilastoja ei etnisyyden perusteella kerätä/julkisteta.

http://findarticles.com/p/articles/mi_m0PCG/is_2_17/ai_105657392/pg_13

Kantaeurooppalaisten hedelmällisyys 1.4 tarkoittaa sukupolven uusiutumisasteen olevan 70%. Tällaisella syntyvyydella 0.7×0.7=0.49 lisääntyvän kanta-eurooppalaisen populaation määrä puolittuu vain kahdessa sukupolvessa.

Euroopassa asuvien muslimien hedelmällisyydellä n. 3.5 saadaan uusiutumisasteeksi 175%. Tällaisella syntyvyydellä kahdessa sukupolvessa 1.75×1.75 = 3,0625. heidän syntyvän populaationsa määrä kolminkertaistuu.

Lukujen 3 ja 0.5 suhdeluku on 6.

Seuraamus: Vain kahdessa sukupolvessa vähemmistön M lisääntyvä populaatiomäärä voi kasvaa suhteellisesti kuusinkertaiseksi kantaväestöön E nähden.
Jos M ei suostu integroitumaan ja assimiloitumaan E:n sivistys- ja yhteiskuntakäsitteeseen, suvaitsevaan arvomaailmaan ja löytämään paikkaansa mm. työelämästä, niin ennenpitkää E:n yhteiskunta romahtaa. Väistämättömästi. Tätä vastaan argumentoiminen on rationaalisesti hyvin vaikeaa. On ehdottoman tärkeää, että jonkin on muututtava. Silloin herää kysymys muutospotentiaaleista ja muutostodennäköisyyksistä ja muutosmahdollisuuksista. Jonkin on muututtava.

Usein kuulee lausuttavan kuin totuutena sosioekonomisen olettamuksen maahanmuuttajien syntyvyyden alentumisesta, mutta peilattaessa tätä 2. ja 3. polven maahanmuuttajien radikalisoituviin asenteisiin (toki myös köyhyyteen, mutta ei niinkään köyhtymiseen) ei kysymys ole lainkaan selvä. Omistakin Abrahamin-uskoisista kristityistämme juuri kokonaisvaltaisimmin uskovat hankkivat keskimääräistä huomattavasti suuremman lapsikatraan.

Seuraavat kartat ja tilastot osoittavat kuinka väestönkasvu korreloi sosioekonomisten vaikuttimien lisäksi hyvin vahvasti myös kulttuuristen taustojen (Islam, patriarkaalisuus) kanssa: http://www.pregnantpause.org/numbers/fertility.htm ja http://hdr.undp.org/hdr2006/statistics/indicators/48.html

Ensimmäinen kartta tilastoineen perustuu YKn 1995-2000 keräämiin tietoihin, toinen vuonna 2000-2005 kerättyihin, ja siinä mukana myös vertaus 30 vuoden takaiseen.
Väestönkasvu korreloi kolmen näkyvän vaikuttimen kanssa: Köyhyyden, patriarkaalisen yhteiskuntajärjestelmän sekä Islamin kanssa. YKn väestönkasvun taittumisen ennusteet ottavat huomioon selkeästi ensimmäisen (ja se tietysti vaikuttaa myös kohtien kaksi ja kolme täyttyessä), osittain toisen, eivätkä juuri kolmatta vaikutinta. Nyt on jo nähtävissä selkeä tilastollinen osoitus sille, ettei väestönkasvu taitu riittävästi pelkästään köyhyyden poistumisen myötä, jos yhteiskunnan arvomaailma ei samanaikaisesti muutu. Tästä esimerkiksi kelpaa toimivan sosiaalisektorin, länsimaisen elinjanaodotteen ja öljyvaurauden Saudi-Arabia, jonka hedelmällisyysluku on ylitse 4 (vaikkakin osoittaen positiivisesti laskua 95-00 5.8) lasta naista kohden. Aasian tilastollinen kehitys on pitkälti Kiinan yhden lapsen politiikan ansiota, joka on tiputtanut maan hedelmällisyysluvun jo 1.8:aan. Pakistan 4.3(5.0), Bangladesh 3.2(3.1) ja Intia 3.1(3.1) (Intiassa erotellusti muslimien syntyvyys on huomattavasti korkeampi kuin hindujen).

Eikä Euroopan muslimiväestöä lisää vain syntyvyys vaan lähemmäs miljoonan vuositasoa jatkanut maahanmuutto - pakolaisuus ja siirtolaisuus. Laillinen ja laiton. Vuosina 1996-2006 EU-alueen muslimipopulaation arvioidaan kasvaneen n. 10 miljoonasta n. 20 miljoonaan. Tilastointipolitiikasta johtuen tarkkoja tilastoja ei ole, ja lukuihin tulee suhtautua varauksella. Esimerkiksi seuraavia lukuja on tarjottu, ne voivat hyvinkin olla alakanttiin: Ranska 5.5 miljoonaa muslimia, Saksa 3.3 miljoonaa, Iso-Britannia 1.5 miljoonaa, Bulgaria 1.1 miljoonaa, Italia ja Alankomaat kumpainenkin n. miljoonaa. Myös mm. Sveitsissä, Itävallassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Belgiassa on merkittävät satojen tuhansien suuruiset vähemmistönsä.

Demograafista muutosta ei näe yhdessä yössä, mutta yhden ihmiselon aikana kylläkin. 1900-luvulla Egyptin väkiluku lähes kymmenkertaistui. Kristitty-enemmistöinen Libanon muuttui maahanmuuton, pakolaisuuden ja korkeamman syntyvyyden myötä muslimivaltaiseksi Libanoniksi. Maa ajautui vuosina 1975-1990 veriseen sisällissotaan, joka ei ollut kunniaksi yhdellekään sotaan osallistuneelle taholle. http://en.wikipedia.org/wiki/Lebanese_Civil_War
Tänäpäivänä Libanonissa pauhaa Nasrallah, ja Hizbollah ja Israel kävivät lyhyen rajasodan kesällä 2005, Israelin reagoitui tunnetun verisesti ja lukuisia siviiliuhreja vaatien, turhaannuttuaan (osin ymmärrettävästi) vuosia jatkuneeseen rakettituleen.

Maltillisissakin demograafisissa arvioissa nykyisen EU-alueen muslimiväestön suuruus kipuaa 100 miljoonaa kohden vuoteen 2050 tultaessa, eli n. 20%:iin nyky-EU-alueen vuoden 2050 projisoidusta väkiluvusta. Tällä hetkellä muslimit muodostavat arviolta 4% EUn väkiluvusta. Kymmenen vuotta sitten muslimit muodostivat n. 2% EUn väkiluvusta. Jo nykyisellään monet sosiaaliset ongelmat uhkaavat eskaloitua, miten tulee tilanne olemaan moninkertaisesti suuremmalla väestöpopulaatiolla, kenties tiettyihin kaupunkeihin ja kaupunginosiin keskittyen?
Erityisesti jos EU tekee sen potentiaalisesti haudanvakavan, ja mm. Suomen hallituksen ja presidentin kannattaman virheen, että islamisoituva, muslimaiden ympäröimä, 75 miljoonan asukkaan Turkki otetaan EUn vapaan liikkuvuuden piiriin.
Eikä ole nykykehityksellä mahdotonta, että ilman Turkin EU-jäsenyyttäkin vuonna 2100 muslimit muodostavat jo väestöllisen enemmistön joissakin Länsi-Euroopan maissa, sellaisissa kuten Hollanti, Belgia, Ruotsi tai Ranska. Ajatus on itsessään mieletön. Muslimienemmistö Ruotsissa? Eikä Eurooppa juuri keskustele tästä kehityssuunnasta julkisesti.
Niin kuin kantaväestö on muuttanut pois ns. maahanmuuttajalähiöistä, samaa kehitystä voidaan nähdä tulevaisuudessa myös maiden välillä.

Turvallisuuden tunteen rapautumisen merkitystä ei tule vähätellä. Myös kantaväestöön voi kohdistua ”rasismia” . Nk. ”white flight” on jo Euroopan laajuisesti tavattava ja kasvava ilmiö. Kantaväestö muuttaa pois turvattomammiksi ja ongelmallisemmiksi muuttuneista lähiöistä, joissa mm. kouluturvallisuus on heikentynyt. Jokainen ymmärtää tämän merkityksen viimeistään siinä vaiheessa, kun itsellään on lapsia. Maahanmuuttajien halutessa asua omissa yhteisöissään, toisiaan lähellä, täyttyvät nämä lähiöt lopulta lähes yksinomaan maahanmuuttajista. Voimakkaasta uusien tulijoiden määrän kasvusta johtuen tämä kehityssuunta pitää sisällään räjähdysherkkiä tulevaisuudennäkymiä. Tämä on nähty mm. Rosengårdin lähiössä, Malmössä, Ruotsissa:








(Kyllä, jälkimmäinen on FOX-newsin reportaasi, [hehän ovat puhtaasti, kategorisesti pahuutta] mutta vastaavaa on kuultu toistuen ruotsalaisilta viranomaisilta koskien levottomuuksia, rikollisuutta ja viranomaisten työn häiritsemistä. mm. Palomiesten toimintaa on toistuen häiritty ja estetty siinä määrin ja uhkaavasti, että palokunta on toistuen tarvinnut alueella poliisisaattueita. Myös ambulanssien kimppuun on hyökätty. Kansankodissa, hyvinvointivaltiossa, sivistyneessä Euroopassa 21. vuosisadan alussa. Tämä ei ole kuviteltua tai rasistista, tämä on todellisuutta, jonka syihin on puututtava, ennen kuin ongelmat eskaloituvat hallitsemattomiksi vuosisadan vanhentuessa. )
Tämä todellisuus, muuttovirtainen dynamiikka on monikulttuuriseksi unelmoidun Euroopan sirpalekulttuurinen ja konfliktiherkkä uhka luisumisesta Euroopan kahtia jakautumiseen.

Todellisten (kontra kuviteltujen) äärioikeistolaisten ajatusten suosion kasvaminen tulee väistämättä olemaan yksi negatiivisista ja huolestuttavista seurauksista.

Olemmeko me – ja verrataan tätä vaikka ympäristöongelmiin – valmiit tämänpäivän päätöksillämme ottamaan vastuun siitä, millainen Eurooppa tuleville sukupolville muodostuu? Riski on sisäisen muutoksen kysymyksen valossa äärimmäisen aiheellinen, konkreettinen ja huolestuttava.

Pahimmillaan yhteiskunnan sirpaloituminen muuttuu pysyväksi tilaksi, asuinalueet eriytyvät entisestään ja väkivaltaiset yhteenotot muodostuvat arkipäiväisiksi. Kehitys ei ole tästä olettamuksesta suurelti poikkeava niissä maissa, kaupungeissa ja kaupunginosissa, joissa tietyn tyyppinen maahanmuutto on edennyt jo pitkälle. Useisiin Ranskan lähiöihin poliisit – lainvalvojat, järjestyksen ylläpitäjät - eivät suostu menemään kuin raskaasti varustautuneena ja suuremmalla joukolla.

Myös demokratia tulee kohtaamaan vaikeita kysymyksiä, jos arvokonflikti säilyy entisellään ja suvaitsevalle demokratialle vieraita arvoja edustavat vähemmistöt (tai jonain päivänä ehkä enemmistöt) puoluepolitisoituvat kasvavan väestöpohjansa tukemana.
Merkittävät vähemmistöt vaikuttavat jo nyt heidän äänistään riippuvaisten, lähes yksinomaan punavihreiden, puolueiden kannanottoihin.

Muuttovirtojen tuottamat muutokset ovat peruuttamattomia, ellei ryhdytä aivan kammottavuuksiin.

Vaikka maahanmuuttajat saisivat enemmistön jossakin maassa, armeija todennäköisesti pysyisi kantaväestön hallussa. Millaiseksi tilanne voi pahimmillaan kehittyä 50-100 vuoden säteellä, jos jokin ei selkeästi muutu nykyisestä? Tai esimerkiksi eurooppalaisessa suurkaupungissa tehdään terrori-isku joukkotuhoaseella?

[Tässä demograafisessa kuvauksessa käytetyt keskiarvoistavat hahmotelmat eivät ole yleistyksiä, eivätkä pyri halveksumaan maahanmuuttajien sisäistä moninaisuutta. Saati monia rohkeita kulttuurisen muutoksen puolesta toimivia maahanmuuttajavaikuttajia. Tällaisten keskiarvoistavien hahmotelmien lisäpontimena päinvastoin on se olettamuksellinen todellisuus, että demografisessa kehityksessä assimiloituvat maahanmuuttajat siirtyvät valtavirtaa kohden myös syntyvyyden osalta, kun taas eristäytyvät tahot todennäköisemmin hankkivat suurilapsisia perheitä. Tämä ei todellakaan tarkoita kaikkien ryhmän Y henkilöiden maalaamista samalla värillä, tai hyökkäystä heidän yhtäläistä periaatteellista universaalia ihmisarvoaan kohtaan, mutta edessä on yhä enenevästi konkretisoituva kysymys Euroopan tulevaisuudesta, kysymys joka on avoimessa paljaudessaan kohdattava, ennemmin tai myöhemmin. Vaikeuksia tai hyvin mahdollisesti yhä suuremmiksi kasvaneita vaikeuksia kohdaten.]

Lopetettakoon tämä ehkä liiankin synkkä kuvaus positiivisten kuvien luomaan kontrastiin. Tarkoitus ei todellakaan ole dehumanisoida mitään tahoja. Todellisuuden asettamat kysymykset on kuitenkin kohdattava, ja etsittävä niihin vastauksia.



irakilaisia lapsia uimassa 15/6/2007, toivottavasti heidän tulevaisuutensa on lopulta valoisa



Kaaba yöaikaan, arabialainen ja persialainen arkkitehtuuri on taiteellisesti sävähdyttävää ja runollista

Lähettänyt surreal klo 19:52 0 kommenttia

EDELLISEEN OSAAN SEURAAVAAN OSAAN Etusivu


skip to main | skip to sidebar
Epäkorrektin Teoria

15. marraskuuta 2007
Osa 5/7

Humanitaarinen kysymys – yksilöistä ja tilastojen yksilöistä

Köyhiltä ja konfliktien repimiltä alueilta suuntautuvaa pakolaisuutta (ja siirtolaisuutta) perustellaan humanitaarisin syin. Kuka ei heltyisi vuosia Afrikan halki tarponeen ja piikkilanka-aidan ylitse kavunneen tai kuolemaa uhmaten heiveröisellä purrella valtamerta halkoneen tulijan tarinalle? Kuka ei soisi turvapaikkaa ihmiselle, joka vannoo varman kuoleman odottavan häntä, jos hän joutuu palaamaan sotatilassa olevaan kotimaahansa?

Mutta eikö tällainen todellisuus tarkoita paljaudessaan eräänlaista selviytymispeliä, jossa kaikki kynnelle kykenevät, määränpäähänsä selviytyvät saavat palkinnoksi turvapaikan? Sillä, vaikka esitämme tietyiltä alueilta tuleville pakolaisille helposti turvapaikkaa, ja pysyvää oleskelulupaa, kukaan ei kuitenkaan esitä tällaisen käytännön johdonmukaista jatkumoa; eli jos alueelta Y tulevia ei voida palauttaa takaisin, niin eikö silloin olisi moraalinen vastuumme rakentaa ilmasilta alueelle Y ja pelastaa mahdollisimman monta hengenhädässä olevaa. Jos kuvainnollisesti hyväksymme piikkilanka-aidan ylittäneen laittoman siirtolaisen, miksi emme hyväksyisi hänen heikompaa veljeään tai sisartaan, jolta ei löytynyt enää voimia moiseen koitokseen. (Eivätkö heikomman selviytymismahdollisuudet piikkilanka-aidan toisella puolen ole vielä huonommat?) Kaikki tietävät miksi emme tee näin (tai ainakin olisi tarpeen tietää, jos asiasta on poliittisesti kiinnostunut). Maailmassa elää alle kahdella dollarilla päivässä 3 miljardia ihmistä. Eurooppa ei millään voi majoittaa häviävää murto-osaa enempää maailman taudeista, konflikteista, nälänhädistä ja vainoista kärsivistä ihmisistä.
Jo vuosittainen väestönkasvu 76 miljoonaa(YK) lähes yksinomaan maailman huono-osaisilla alueilla, 73 miljoonaa, ylittää monikymmenkertaisesti Euroopan sisäänottokyvyn. Mikä havainnollistetaan selkeästi seuraavassa, eittämättä hivenen propagandistisessa kuvauksessa





Eikä tässä ole vielä koskettu kysymyksiin tämänkaltaisen massasiirtolaisuuden vaikutuksista Euroopassa julkisen sektorin kantokyvylle, yhteiskuntarauhalle tai mm. äärioikeiston kannatuksen nousulle.

Tämän tiedostaminen auttaa meitä hahmottamaan maahanmuuton ja huono-osaisuuden mittasuhteita. Sitä kuinka pysyvä auttaminen voi lähteä vain paikan päältä auttamisesta, tulijoiden omista kotimaista.

Nykyisten tulijoiden taustoista olemme pitkälti heidän omien kertomustensa varassa. Sodan viaton siviiliuhri voi yhtä hyvin olla sotarikoksiin syyllistynyt, häviölle joutuneen puolen taistelija. Emme voi tietää. Kaikkein köyhimmillä ei ole varaa lähteä. Eikä puutteen alaisimmilla voimia. 60% Euroopan ulkopuolelta tulevista maahanmuuttajista ovat miehiä, pääosin nuoria miehiä.

Järjestäytyneessä muka-pakolaisten salakuljetuksessa käytetään kaikkia mahdollisia keinoja kuljetettavien henkilöhistorian häivyttämiseksi ja sopimusmaiden viranomaisten harhaan johtamiseksi. Oikeiden pakolaisten seulominen muka-pakolaisten suuresta virrasta on kuin neulojen etsimistä heinäsuovasta. Viime vuonna Suomessa alan viranomaiset ratkaisivat 3500 turvapaikka-anomusta. Anojista vain 12 todettiin aidoiksi pakolaisiksi. Yli 3000 oli tullut Suomeen muista syistä.
Suuri osa niistä, joista päätös tehtiin, sai kuitenkin oleskeluluvan ja sosiaaliturvan edut jonkinlaisen suojelun tarpeen perusteella. Tuon tarpeen toteaminen on monissa tapauksissa hyvin työlästä, kun se perustuu paljolti turvapaikkaa tavoittelevan omaan kertomukseen. Parhaat kertomukset voittavat ja palkitaan. Tämän tietävät myös ihmiskauppiaat, muka-pakolaisten salakuljettajat.
– lähetysneuvos Vesa Jaakola


On loogista olettaa, että kaikkein huonoimmassa asemassa olevilta ei löydy voimia eikä varallisuutta päästä Eurooppaan asti. Useat heistä kuolevat pois. Joka päivä. He ovat tilastojen yksilöitä, heistä puhumme paljon vähemmän, koska emme kohtaa heitä kasvotusten.
Koska nuoret miehet ovat keskimääräisesti vahvemmassa asemassa lähtömaissaan, ja maahanmuuttajina aiheuttavat keskimääräistä huomattavasti enemmän ongelmia, tulee kartoittaa ja pohtia mahdollisuuksia siirtyä mm. naisten ja orpojen pienten lasten painottamiseen pakolaiskiintiöiden täyttämisessä.

Aivan varmasti moni tulija on aidosti avun tarpeessa ja yksilökohtaisesti katsottaessa, asetetun arvopremissin valossa, oikeutettu turvapaikkaan. Kysymys muuttuu kuitenkin paljon monimutkaisemmaksi, kun huomioimme;

a) rajalliset resurssit
b) maahanmuuton aiheuttamat kustannukset
c) kykymme auttaa ihmisiä paikan päällä halvemmalla, pysyvämmin ja suuremmassa määrin
d) ettei maastamuutto ratkaise kolmannen maailman ongelmia
e) etteivät tulijat keskiarvoistaen ole kaikkein suurimman avun tarpeessa olevia, vaikka huono-osaisia ovatkin

Käsitellessämmä maahanmuuttoa laajemmin, emmekä vain pakolaisuutta, ja ottaessamme mukaan myös työperäisen maahanmuuton, tulee lisäksi huomioitavaksi tekijä:

f) aivo- ja lihasvuoto

Työhön kykenevimmän kansanosan pyrkiminen Eurooppaan ei ole yksiselitteisesti edes taloudellisesti positiivista kehitystä. Vaikka kotiin lähetetyt tulot ovat merkittävä rahavirta, ei ole ollenkaan selvää riittääkö tämä vaikutus kumoamaan kotimaasta katoavan työpanoksen kerrannaisvaikutuksia. Voimistuessaan kehitys myös heikentää sitoutumishalukkuutta oman kotimaan kehittämiseen, yhä useamman nuoren haaveillessa Euroopasta. Ei maanosan sisällään pitämiä unelmia voi ulkoistaa ulos kyseisestä maanosasta, vaikka yksilöt niin omalla kohdallaan haluaisivatkin.

Ei Afrikka voi kehittyä ilman lääkäreitään, hoitajiaan, insinöörejään, visionäärejään, ajattelijoitaan, rakennusmiehiään. Tekijöitä, joiden työpanos on välttämätön edellytys hyvinvointistruktuurien synnyttämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Jos esimerkiksi vähäiset lääkäreiksi kouluttautuvat malilaiset päätyvät suurin joukoin Britanniaan, kuka hoitaa Malin sairaat?

Mietitään seuraavaa tilastoa:

Kiina kouluttaa n. 500,000 uutta insinööriä vuodessa
Intia kouluttaa 400,000 uutta insinööriä vuodessa
Yhdysvallat 75,000 (tarve 125,000) insinööriä vuodessa
Saharan Eteläpuoleisen Afrikan maista kehittyneinen,
Etelä-Afrikka, kouluttaa 2,000 insinööriä vuodessa, suhdelukuna vain n. 1/10 Aasian kasvavien talouksien määristä. Monessa muussa Afrikan maassa tilanne on vielä huonommalla tolalla.
Vähäisten kouluttautuneiden houkutteleminen (esim. työnvärväyspisteiden kautta) on eettisesti ja kehityspoliittisesti hyvin kyseenalaista. Päinvastoin tulisi etsiä keinoja ennemmin vaikka tukea ja edesauttaa korkeasti koulutetun työn kannattavuutta Afrikassa, ja, hypoteettisena ehdotuksena, palkata kehitysapuvaroin aasialaisia osaajia näitä paikkoja täyttämään (jolloin raha myös kiertäisi). Ilman hyvinvointiyhteiskunnan rakentajia ei voi syntyä hyvinvointiyhteiskuntaa.

Kehitysyhteistyössä aktivoiminen on siksi tärkeää, ja passivoitumista tulee ehkäistä. Tässä kontekstissa Afrikan ongelmien ulkoistaminen ihmisten omasta vastuusta, arvoista, valinnoista, työmoraalista, koulutuksesta, lasten hankinnasta, naisten kohtelusta, syntyvyystilastoista, seksuaalikäytännöistä (mm. ehkäisy) kansainvälisen talouden rakenteisiin, läntiseen maailmaan, kolonialistiseen historiaan on psykologinen sudenkuoppa. Ihminen ja ihmisryhmät paljon mieluummin ajattelevat, että vika on muissa, eikä heissä itsessään. Tämä ei ole rakentava lähtökohta maanosalle, jonka hyvinvoinnin edellytykset ennen muuta tarvitsevat sisäistä, oman ajattelun, arvojen ja käytäntötapojen muutosta.

Aktivoimista ja passivoitumista tulee pohtia myös ruoka-avun kohdalla, jonka ei koskaan pitäisi muodostua väliaikaista apua pysyvämmäksi (vaikka ei ihmisiä voi ruokahuollon ulkopuolellekaan jättää). Tulisi johdonmukaisesti pyrkiä edesauttamaan Afrikan omien sisämarkkinoiden syntymistä ja vahvistamista.

Tästä näkökulmasta mm. Kenialainen ekonomisti James Shikwati päätyi lausahtamaan: ” For God’s sake Stop the aid! ”, hänen ajatuksiaan: http://www.spiegel.de/international/spiegel/0,1518,363663,00.html

(Hyvin karkeahkosti suuria suuntaviivoja kuvaten:) Uhrimentaliteetti, jonka syntymistä länsimainen vasemmistohenkinen älymystö on edesauttanut painottaessaan rakenteita, riistoa ja kansainvälisiä rahoituslaitoksia, ei tarjoa eväitä afrikkalaisista lähtevälle Afrikan muutokselle. Karkeasti voimme verrata Aasian nouseviin talousmahteihin, jotka ovat olleet samojen kansainvälisen pääoman ”riistokäytäntöjen” kohteena. Mitä kuvioita pohdittaessa usein unohtuu, vailla yhtään läntistä apologismia, että hikipajaa vielä paljon huonompi työnantaja voi usein olla paikallinen maanomistaja. Kansainvälisen yksityisen pääoman investoinnit ovat auttaneet Aasiaa voimakkaaseen talouskasvuun ja parantaneet ihmisten elintasoa. Afrikan suurin ongelma yksityisen pääoman suhteen on ollut kyvyttömyys houkutelle investointeja, vaikkakin parempaan suuntaan on asteittain menty.

Maailmanpankin tilastoja kehittyvien maiden talouksista: http://siteresources.worldbank.org/INTGDF2007/Resources/3763069-1179948748801/GDF07_Chap2.pdf

Vuonna 2005 Saharan eteläpuolinen Afrikka vei n. 138 miljardia dollaria yli 10,000 miljardiin dollariin kasvaneesta maailmankaupasta, missä siinäkin oli merkittävää nousua vuoden 2000 tasoihin.

En jaksa uskoa, että mikään maa koskaan nousee omille jaloilleen, jos kuvainnollisesti sen jokainen kynnelle kykenevä pyrkii henkensä kaupalla Eurooppaan.
Ihmisen tyytyminen ja sitä myöten osittain onnellisuus on suhteessa siihen, mitä hän voi nähdä olevan ulottuvillaan. Ihminen on helpommin tyytyväinen vähään, kun hän ei tiedä enemmästä. Yksikään kehittyvä maa ei voi ulkoistaa kehitystään, eikä paeta sen vaatimuksia.
Ei vaikka yksilötasolla monen haavena olisivat sellaiset asiat, joita kotimaan ja elinympäristön sisällään pitämien mahdollisuuksien ei koe voivan tarjota.

On tähdellistä pyrkiä konkreettisin keinoin heikentämään mielikuvaa Euroopasta maailman köyhien ja huono-osaisten Eldoradona. Unelmat paremmasta Afrikasta tai Aasiasta eivät voi paeta Eurooppaan.



Kehitysavusta, hyvinvoinnin todellisista perusedellytyksistä ja kulttuurirelativismin toimimattomuudesta

Maapallon keskimääräinen elinajanodote kasvoi 1900-luvulla n. 31:stä vuodesta n. 67:ään vuoteen

Länsimaissa 45:stä 77:ään. Myös kehittyvien- ja kehitysmaiden elinajanodotteen kasvu oli merkittävää.

Muutos on millä tahansa mittarilla arvioituna hämmästyttävä. Modernin maatalouden, hygieniatietouden ja lääketieteen leviäminen (entisiin/) siirtomaihin paransi merkittävästi ihmisten elinolosuhteita mm. Afrikassa ja Intiassa. Kehitys on kuitenkin ajautunut mittaviin ongelmiin, eikä ole koskaan todella, varsinkaan Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, vapautunut tulehtuneiden taustojen ruokkimasta kierteestä.
Vaikka tuplaisimme kehitysavun, antaisimme kaikki lainat anteeksi, vapauttaisimme köyhiä maita koskien lääkkeet patenteista ja poistaisimme pienimmätkin epäoikeudenmukaisuuksiksi nähdyt tekijät maailmankaupan rakenteista (ja miksipäs emme voisi tehdäkin niin), Afrikka ei silti pystyisi nousemaan jaloilleen ilman merkittävää kulttuurista muutosta.
Royce ym. (1997) http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae20070 kartoittivat laajalti HIV:n leviämistodennäköisyyttä. He päätyivät seuraaviin arvioihin:

Kontakti Tartunnan todennäköisyys Riski/tapahtuma
Naisesta mieheen, suojaamaton seksi 0,0003–0,0056 1:3300–1:180
Miehestä naiseen, suojaamaton seksi 0,0006–0,0070 1:1650–1:143
Miehestä mieheen, suojaamaton seksi 0,0007–0,07 1:1430–1:14



(Afrikan HIV-tilastoista tulee muistaa, että ne ovat poikkeuksellisen epäluotettavia, ja mm. Keniassa taannoin arvio HIV-positiivisten määrästä kutakuinkin puolittui aiemmasta arviosta. Selvää kuitenkin on, että ongelma on hyvin vakava.)

Millainen seksuaalikulttuurinen kerroin tarvitaan näille todennäköisyyksille, että jopa 1/3 yhden valtion aikuisväestöstä sairastuu HIV:iin? Verta tarvitaan, ja paljon. Lisäksi tarvitaan runsaasti partnereita henkeä kohden. Halukkaita – tai haluttomia. Ei tarvitse lähteä spekuloimaan, raportteja hirmuteoista ja niiden esiintyvyydestä on dokumentoitu. Lisäksi voi kysyä mm. anaaliseksin yleisyydestä neitsyyttä suojelevissa kulttuureissa. Entä peniksen koko, vaikutus verenvuotojen yleisyydelle? Myöskään lapsi/teinivaimot eivät voi olla näkymättä tartuntatilastoissa. Entä moniavioisuus? Nuorten miesten seksuaalinen frustraatio? Prostituutio? Plussapuolella HIV-tilastoissa, vaikkakin hyvin kontroversaalisti, miesten ympärileikkauksen on todettu vaikuttavan tartuntariskiä alentavasti. Näiden päälle voidaan vielä lisätä (valistusyrityksistä huolimatta) yleinen ehkäisyn vastustaminen tai paikoin maiden johtajien harrastama ongelman suoranainen kieltäminen.


”MOSAMBIKIN katolisen kirkon arkkipiispa Francisco Cimolo on varoittanut uskovaisia käyttämästä Euroopassa valmistettuja kondomeja, koska ne on hänen tietojensa mukaan kyllästetty hi-viruksilla Afrikan mustan väestön tappamiseksi.” n. 500 ihmistä saa Mosambikissa päivittäin HIV-tartunnan.

”In a recently published biography "Thabo Mbeki: The Dream Deferred" the author describes how the president contacted the author earlier this year to ask whether he had seen a 100-page paper secretly authored by Mr Mbeki and distributed anonymously among the ANC leadership six years ago. This paper compared Aids scientists to latter-day Nazi concentration camp doctors and portrayed black people who accepted orthodox Aids science as "self-repressed" victims of a slave mentality. It describes the "HIV/Aids thesis" as entrenched in "centuries-old white racist beliefs and concepts about Africans". Mr Gevisser also describes how the president's view of the disease was shaped by an obsession with race, the legacy of colonialism and "sexual shame" Etelä-Afrikassa on yli 5 miljoonaa HIV-positiivista. Hallinnon yleinen kanta on tunnustaa HIV:n ja AIDS:n välinen yhteys, mutta Presidentti Mbekin on pelätty edelleen vaikuttavan asenteisiin kulissien takana.

Mistä tällaiset käsitykset juontavat? Katolilaisuudesta? Islamista? Afrikkalaisista luonnonuskonnoista? Entä tilastolliset korrelaatiot ylläolevan HIV-kartan kanssa?

Joka tapauksessa kysymys on merkittävästi eri vaikutteiden nivoamasta seksuaalimoraalista. Entä lisäksi ongelmien ulkoistamisesta (ei haluta nähdä vikaa itsessä / omassa hallinnossa)? Länsikeskeisestä ongelmien selittämismallista? Nämä ovat olleet kehityspolitiikassa ja kehitystutkimuksessa lähes vaiettuja kysymyksiä.

HIV/AIDS:kin on hyvin pitkälle kulttuurin kysymys, ei vain lääkkeiden uupumisen ja resurssipulan ja köyhyyden, mitkä toki kaikki ovat merkittäviä ongelmia. Etelä-Afrikan kopiolääkeohjelma on yksi muutos parempaan suuntaan.


Seksuaalikulttuurin ohella toinen äärimmäisen vaikeasti muuttuva ongelmavyyhti on kaikille tasoille ja kaikkiin yhteyksiin levinnyt korruptio. Mikään ei tunnu toimivan voitelematta, ei edes avustuskuljetusten perille saanti

Seuraavasta Transparency Internacional korruptio-indeksistä voi arvioida Afrikan maiden sijoittumista http://www.infoplease.com/ipa/A0781359.html

Koko yhteiskunnan tasolle levinnyt korruptio, lahjonta ja kiristys ei voi tervehtyä kuin ihmisten asenteiden (ja tietysti myös rakenteiden) muutoksesta. Maiden johdossa ongelmavyyhtiä pahentaa ns. ”vaihtohehdottomuus vallalle”. Yhteiskunta, joka ei voi tarjota merkittäviä yhteiskunnallisia asemia kuin politiikasta (koska talouselämä on olematonta), korruptoituu lähes väistämättömästi. Afrikassa ei olekaan vaihtunut kuin hyvin harva hallitus tai maan johtaja vaaleilla rauhanomaisesti ja vailla selkkauksia. Suuria parannuksia luvanneet vallankumoukset ovat syöneet lapsensa, ja tribalismi, heimojen ja uskontojen väliset kiistat ovat pahentaneet mm. luonnonvaroista käytyä kilpailua entisestään.

On surullisen kuvaavaa, että luonnonvaroiltaan Afrikan maista rikkaimmat, sijoittuvat Afrikan maiden välisessä humanitaarisen kehityksen vertailussa alhaisille sijoille.
Vallankumous ja vastavallankumous, ikuiset sodat resurssien omistuksesta, sveitsiläiset, yhdysvaltalaiset, paratiisisaarten pankkitilit. Tätä ongelmavyyhtiä on tutkinut mm. Malawissa syntynyt britti Nicholas Shaxson. Hän on päätynyt radikaaliin ehdotukseen, jossa kansainvälisten sopimusten avittamana ”raha voitaisiin maksaa kansalaispalkkana öljyvaltioiden kansalaisille”. Idea on lisäpohdinnan ja kartoituksen arvoinen, vaikkakin reaalipoliittisesti hyvin etäisen tuntuinen.

Erilaiset sosialisointiohjelmat ja valtava byrokratia ovat tukahduttaneet ja tukahduttavat elinvoimaisen yksityisen sektorin syntymistä. Vaikka useat maat ovat ns. alkutekijöissään ja edellyttäisivät valtavasti työtä kohentuakseen, on – paradoksaalista kyllä – työttömyys lähes kaikkialla krooninen ongelma. Näistä ongelmista on hyvin epärehellistä lähteä syyttämään sormea heristäen globaalia kapitalismia, suhteessa pienempää osatekijää suuremmassa kokonaisuudessa. Vertauskohteeksi käy, jälleen, vaikkapa itäinen Aasia.

Kehitysmaiden ongelmat ovat ennen muuta kulttuurillisia, sukupolvettuneita, käsitysmaailmallisia, sisäisten konfliktien pahentamia ja kaikkialle ulottuvan korruption läpäisemiä. Merkittävää taloudellista ja hallinnollista puolta vähättelemättä.

”Köyhyyden vähentämisen [ja vuosituhat-tavoitteiden saavuttamisen] esteenä Afrikassa ovat muiden muassa naisten heikko asema, lasten oikeuksien puuttuminen sekä terveyspalvelujen ja työn puuttuminen.” - YK:n Afrikasta vastaava kehitysjohtaja Gilbert Houngbo

Suurelta osaltaan, rakenteiden merkityksen huomioiden, hyvinvointi syntyy hyvinvointia tuottavista ihmisistä. Ihmisistä jotka työskentelevät, suvaitsevat, tiedostavat, osaavat järkeillä vastauksia elinympäristönsä synnyttämiin kysymyksiin ja haasteisiin, vaativat oikeudenmukaisuutta ja mielipiteenvapautta, eivät korruptoidu ensimmäisen houkutuksen tullen, kunnioittavat toisia, kunnioittavat lapsuutta, eivät kannata fundamentalismia, käyttävät ehkäisyä, eivät hanki valtavaa lapsikatrasta, eivätkä ole mm. luonnonuskoisia (tai muulla tavalla elämää häiritsevästi taikauskoisia) ja pyrkivät ratkomaan asiat puhumalla, pohtimalla, sovittelemalla.
Tämä kulttuurisen kehityksen arvo on tiedostettava ja myönnettävä kehitysyhteistyön tärkeimmäksi lähtökohdaksi. Kulttuurirelativismi on tuomittava niissä yhteyksissä, joissa kulttuuri asettuu räikeään ristiriitaan kehitystavoitteiden kanssa.

Tulee miettiä kehitysavun sitomista keskeiseksi määritettyjä arvoja tukevaan kehitykseen. Näin voitaisiin kohdennetusti auttaa konkreettisesti muuttumaan haluavia ja siihen sitoutuvia maita ja alueita. Yksi malli olisi maksaa kehitysapua palkitsemusluontoisesti (akuutin ruoka-avun, rokotusohjelmien ym. ulkopuolelta) palkiten maita, jotka ovat laskeneet syntyvyyttään, vähentäneet korruptiotaan, suojelleet luontoaan, lisänneet kansalaisoikeuksiaan, kohentaneet sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tämä motivoisi, erityisesti jos kehitysapua pystyttäisiin lisäämään nykyisestä kuten toivottavaa on, kehitysmaiden hallituksia sitoutumaan vahvemmin ko. muutosten tukemiseen.


Kehitystavoitteiden kanssa ristiriidassa olevien kulttuurien, arvojen, käsitysten, yhteiskuntajännitteiden ja muiden taustatekijöiden synnyttämän kierteen katkaiseminen on hyvin problemaattinen yhteiskunnallinen kysymys.. Ongelmat uhkaavat jatkua loppumattomana vyyhtinä, kehitysmaiden väestömäärän samalla tuplaantuessa tämän vuosisadan kuluessa – aiheuttaen mm. ympäristölle valtavaa kasvavaa rasitetta – eikä muutosta ole näköpiirissä, ellei pystytä vaikuttamaan pohjimmaisiin, yksilötason toimintaa ohjaaviin tekijöihin. Samanaikaisesti Afrikan valtavat, mittaamattomat luonnonrikkaudet välkkyvät horisontissa visiona hyvinvoinnista. Eikä Afrikka ole vain uutiskuvista nähtyä kuivuutta ja aavikoita, vaan myös vehreyttä, ihanteellisia kasvuolosuhteita, kykyä ruokkia itsensä moneen kertaan. Eikä vain sotia ja väkivaltaa, myös iloisuutta, välittömyyttä, upeaa ihmisyyttä, kuten kaikkialla maailmassa. Tätä ei tule ikinä unohtaa.






Länsikeskinen vastuu- ja syyllisyyskäsitys vaivaa kuvaamme kehitysmaiden kehittymisestä. Etiopian ainakin miljoona uhria vaatineesta suuresta nälänhädästä 1984-85 populaarihistoriaan on tallentunut lähinnä länsimaiden kollektiivinen syyllisyys hitaaseen reagointiin ja auttamisen halun herättely rock-konsertein.





Lähes kirjoittamattomaksi luvuksi ovat unohtuneet Etiopian silloisen johtajan eversti Haile Mariam Mengistun sosialismikokeilut, joissa jo useita vuosia 60% Etiopian maatalouden resursseista oli suunnattu valtion maatiloille, jotka kuitenkin kykenivät tuottamaan vain reilut 3% maan viljasta. Katastrofin alkaessa Mengistu pyrki ensin kieltämään hädän, sitten vähättelemään ja peittelemään hätää - ja kuoleman jo niittäessä loputonta väistämättömyyttään, Mengistu ei epäröinyt käyttää 150 miljoonaa dollaria (huomattava rahasumma 1980-luvun Afrikassa) sosialistivallankumouksen kymmenvuotisjuhlaan.
Me ruoskimme edelleen aika ajoin itseämme omasta kollektiivisesta vastuuttomuudestamme, luurangon laihojen lasten kuvat ovat piirtyneet tajuntaamme, vaikka emme sinänsä välittäisikään. Puhumme virheestämme oppimisesta, mutta kuinka paljon on Afrikka oppinut omistaan?
Väliin kv. politiikassa syntyy kuva, että afrikkalaiset diktaattorit ja hirmuhallitsijat kuten Mugabe, ovat suurempi ongelma Euroopan eettiselle omalletunnolle, kuin muille Afrikan johtajille ja näkyville vaikuttajille.


Samaa kysymystä demokratiasta ja ihmisoikeuksista voi perustellusti pohtia myös Lähi-Idän ja eteläisen Aasian kohdalla. ”Ei-demokraattisille” rakenteille on myös hyvin laajalti kansalaisten kannatusta. Eivätkä taloudenkaan rakenteet aina nojaa kovin terveeseen pohjaan. Uhkaavalta tilanne vaikuttaa mm. öljyrikkaiden muslimivaltioiden kohdalla, joissa on paljon sisäistä potentiaalia kuohuntaan. Taloutta ei olla kyetty merkittävästi kasvattamaan öljy- ja kaasutulojen ulkopuolelta (osin kulttuurisyistä johtuen), ja montaa valtiota uhkaa nykykehityksellä valtava taloudellinen romahdus öljytulojen hiipuessa, jos yhteiskunnallisia uudistuksia ei pystytä läpiviemään seuraavien vuosikymmenten kuluessa.


Johtopäätös kehityspolitiikan ja maahanmuuton suhteesta kirjoituksen alussa asetetun vihreän ja altruistisen arvopremissin pohjalta:

Ihmisten periaatteellisen samanarvoisuuden hengessä on vastuumme pyrkiä auttamaan positiivista kehitystä. Tiedostaen maahanmuuton ratkaisemattomat ongelmat sisäisen muutoksen kohdalta (jotka ovat pitkälle samoja ongelmia, jotka ei niin hyvinvoivien maiden tulee itsekin sisäisesti ratkaista), ja tämän kehityksen muodostamat mm. taloudelliset ja yhteiskuntaturvallisuutta vaarantavat riskit, voimme todeta pystyvämme auttamaan huono-osaisia tehokkaammin, suuremmissa määrin ja pysyvämpiin tuloksiin pyrkien, suunnatessamme tukemme – sitoumuksellisuutta edellyttäen – suoraan ongelma-alueille. Kehitysavun määrärahat tulee saada ohjatuiksi keskitetymmin, ja palkitsevasti. Määrärahoja tulee myös huomattavasti kohottaa, kunhan järjestelmä on toiminnassa.

Sitoumuksellisuus vaikkakin kannatettavaa, ei voi tietenkään muodostua ehdottomuudeksi. Ns. tavalliset kansalaiset ovat suuressa määrin myös despoottien uhreja. Heitä ei voi jättää oman onnensa nojaan, vaan tällöin on etsittävä kanavia avun tarjoamiseksi virallisten rakenteiden ohitse. Ruohonjuuritason, erityisesti naisten, aktivoiminen on tärkeää. Mikroluotot ovat kannatettava kehityspolitiikan muoto. Tulee varoa, etteivät apurahat mahdollista korruptoituneille hallituksille liikkumatilaa ulkoistaa vastuuta omista kansalaisistaan.

Despootit eivät kuitenkaan nouse ympäristöstään irrallisina ja useimmiten despootit vain vaihtuvat toisiin, kuin muunlaisia johtajia ei olisi tarjollakaan. Vallankumoukset yksi toisensa jälkeen syövät lapsensa, hukkaavat unelmansa. Kaikkein tärkeintä on puhua taustoista, ympäristöstä, kulttuurista, arvoista. Vain niiden muuttumisen kautta voidaan saavuttaa pysyvää muutosta. Mikään vasemmistohenkinen talousteoria, mikään diktaattori ei pääse lähellekään näiden keskeisten ongelmien selittämistä.

Aasian 100 miljoonan (ja kasvaen useilla miljoonilla joka vuosi) naisen vajetta, Intian kastijärjestelmää vuosikymmeniä sen kieltämisen jälkeen, 130 miljoonaa sukuelimiltään silvottua tyttöä ja naista, orjuutta, lapsityöntekijöitä, lapsivaimoja, 9-vuoden seksuaalista täysikäisyysrajaa, naisten pahoinpitelyä tyttöjen synnyttämisestä, kunniamurhia, julkista ruoskintaa, raiskatun rikosoikeudellista rankaisemista, lynkkauksia, lapsisotilaita, WHO:n tutkimusta vuodelta 2005, että 94% liberialaisista tytöistä/naisista pienimmistä vanhuksiin joutui seksuaalisen väkivallan kohteeksi maan 14 vuotta kestäneen sisällissodan aikana, arviota että 75% tytöistä/naisista raiskattiin tuon sisällissodan aikana, sitä ettei Liberia ole ainoa, sitä että Etelä-Afrikka on vajonnut rikollisuuden ja raiskausten tilastokärjeksi puolitoista vuosikymmentä suurten unelmien ja uuden alun jälkeen, sitä että Zimbabwen vallatut farmit eivät tuota kuin prosentteja - eivät edes kymmeniä prosentteja, vain prosentteja - siitä, mitä tuottivat riistäjien omistamana, sitä ettei yksikään maa Saharan eteläpuolelta ole noussut köyhyydestä, laittomuuden tilasta, väkivallasta valtavista luonnonrikkauksista huolimatta, ei selitä mikään, mikä ei pysyvästi hylkää relativismia, tabula rasaa ja Marxia. – ja hyväksy pyrkimystä paljauden näkemiseen.



Kulttuurin moninaisuuden virheellisen ymmärtämisen alkujuurilla?

Kulttuurin moninaisuuden virheellinen ymmärtäminen on syntynyt laajalti yhteiskuntatieteiden politisoitumisesta ja ideologisoitumisesta. Kylmäsotataustaisesta länsikeskeisestä syyllisyyskuvasta. Tätä kuvaa ylläpidetään edelleen ihmis- ja yhteiskuntatieteissä, jotka mm. kehitysmaatutkimuksessa välttelevät kulttuurin ja ihmisen sisäisen muutoksen keskeisiä teemoja, ja nostavat pääteemoiksi sen sijaan eksessiivisesti kysymyksiä mm. maailmantalouden rakenteista.

Tämä akateeminen konsensus on haastettava ja sen maailmankuvan vaillinaisuus osoitettava. Nykyisellään köyhyysongelmia koskevaa tutkimusta ja sitä myöten mm. asiantuntijalausuntoja tuotetaaan pitkälti riittämättömältä pohjalta.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö maailmantalous olisi epäoikeudenmukaista, eikä tämä tarkoita sitä, etteikö ns. talousimperialismi omaisi monia epäilyttäviä puolia, tai etteivätkö rahoituslaitokset olisi toimineet kyseenalaistettavasti. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ko. selitysmalli huomioi alkuunkaan ongelmien alkujuurten kokonaiskuvaa.

Tämän kysymyksen asettumista ideologiselle vasemmisto-oikeisto-akselille ei tule vähätellä. Muiden ympäristö- ja humanitaaristen ongelmien, sekä liikakansoituksen ohella yksi suurimpia kehitysmaita uhkaavia ongelmia on vesipula. Jo nykyisellään tämän erityisesti Aasiaa ja Afrikkaa vaivaavan ongelman pahentumisen pysäyttämisen ja pidemmän päälle torjumisen arvioidaan edellyttävän lähes 100 miljardin euron vuosittaista lisäpanostusta. Lähde: World Water Council http://www.worldwatercouncil.org/

Yksityisen sektorin ”kapitalistisesta” tunkeutumisesta kehittyvän maailman vesimarkkinoille pitäisi tehdä ideologinen kysymys vasta sitten, jos on esittää tämän rahoituksen riittävä reaalipoliittinen turvaaminen muilla keinoin

Vitkastelu ongelman kanssa ja riittämättömät toimenpiteet luovat pohjaa tuleville katastrofeille.
Nykyisin vesipula koskettaa n. miljardia ihmistä, tulevien vuosikymmenten aikana tilanteen pelätään pahentuvan koskettamaan 2-3 miljardia ihmistä, väestönkasvun voidessa muuttaa tilanteen vieläkin surullisemmaksi.
Täydellisiä vastauksia ei ole, ja jos ei ole alkuunkaan esittää vastauksia, ei pitäisi myöskään esittää oikeutusta oman ideologiansa suorittamalle tilanvaltaukselle. On hyväksyttävä, että huono-osaisia ihmisiä tulee joka tapauksessa kuolemaan, valtavissa määrin, teimme mitä tahansa.

Tällaisesta realiteetista juontuva pienemmän pahan periaate on usein sivuutettu erilaisten vastausmallien arvioinneissa, ideologisia rajalinjoja myötäillen. Siinä missä tietyt kyseenalaistamattomat lähtökohdat sanelevat jo etukäteen tutkimuksen tuottamia johtopäätöksiä, voidaan omalle ideologialle vieraat käsitteet teilata yksittäistenkin ongelmakohtien perusteella.

Jos maahanmuuttokriittisyys on osoitettavissa osittaisesti eettisesti epäilyttäväksi – laajemmista konteksteista irrotettuna – on maahanmuuttokriittisyys osoitettu tuomittavaksi, hylättäväksi, häpeälliseksi. Maahanmuuttopositiivisuus sen sijaan on lähtökohtainen, kyseenalaistamaton totuus. Tutkimuksen tarkoitus ei ole liikkua neutraalisuuteen pyrkien maahanmuuttokriittisyyden ja maahanmuuttopositiivisuuden välissä, aidosti etsien, pohtien ja väitelleen, vaan lähteä vastauksesta, maahanmuuttopositiivisuudesta - ja kuten aikoinaan marxilaisuudenkin kohdalla, pyrkiä tuottamaan tutkimusta joka tukee jo olemassa olevaa vastausta.

Tämä ei ole sinänsä yllättävää, vaan pikemminkin esimerkki aistien ja psyykeen tunnetusta vuorovaikutuksesta. Psyyke kiinnittää aistien huomiota sellaiseen dataan, joka tukee jo olemassaolevaa, omaan identiteettiin kiinnittynyttä maailmankuvaa. Niin kutsuttu järkeilymme, myös akateeminen niissä tieteissä joissa se on mahdollista, lähtee tavoitteesta jatkaa ajattelua jo omaksumillamme linjoilla. Tutkimus hakeutuu jo ennalta lähtökohdiksi määräytyneisiin vastauksiin, oikeuttaakseen omaa käsitystään maailmasta. Ei koko totuutena näin, mutta osaltaan.
Ei ole vailla perustaa pitää Euroopan yliopistojen yhteiskuntatieteitä vasemmistolaisuuden linnakkeina.


Yhteiskuntatieteiden laajalti ideologinen luonne on pyrittävä haastamaan. Itseisarvollisiksi todellisuudesta erkaantuvat vastaukset, yhteensovittamattomina konkretian monisyisyyden kanssa, eivät auta tuottamaan riittävän laajaa näköalaa, kyetäkseen tyydyttävästi vastaamaan todellisuudesta – ei hengettömistä ideologisista lähtökohdista – syntyviin kysymyksiin.

Post-moderniin relativismiin – ainakin kun omat näkemyksensä ovat uhattuina – taipuvainen läntinen vasemmisto-liberaali on tottunut siihen, että ylevän tuntuinen fraasi tai irrallinen ”itsestään selvä” korrektin kannan toistaminen on aina oikea ja itsensä saneleva vastaus kaikkeen epämukavan todellisuuden herättämään epävarmuuteen, riippumatta fraasin tai väittämän faktuaalisesta voimasta..
Vierasperäisiin, terminologisiin, abstrakteihin, hienoilta kuulostaviin sanakäänteisiin on kiedottu suorista kannanotoista irtisanoutuva, eurooppalaisen sivistyksen arvopohjan itseisarvon kieltävä relativismi.
Pohjimmiltaan kyse on hyvin pitkälle ideologisen, poliittisen aktivismin harjoittamisesta tieteenä. Tällaisen räikeimpinä ilmentyminä queer-teorian kaltaiset konfliktit todennetun todellisuuden kanssa, ja yleinen erkaantuminen empiirisestä perusteluvastuusta tällaisten kysymysten kohdalla, sekä tutkimuksen johtaminen jo päätetyistä, ”itsestään selvistä” vastauksista.

Yksi tällainen vastaus voi olla vaikka sukupuoli sosiaalisena konstruktiona, johon seuraavan kaltaiset tutkimukset, apinavauvat valikoivat maskuliinisia ja feminiinisia leluja gender-jakautuneita stereotypioita myötäillen: http://www.eurekalert.org/pub_releases/2002-12/tau-tca121002.php (Gerianne Alexander, Melissa Hines 2002) ja tuhannet muut, ovat kuuroille puhumista. Vastaukset ovat jo olemassa.
Aivan kuin ei olisi ollutkaan esillä empiiristä dataa, joka on vastauksen kanssa ristiriidassa.

Tällainen irtautuminen synnyttää fraseologian, jossa on monia sukupuolisuuksia, monia etnisyyksiä, monia monikulttuurisuuksia, monia totuuksia, eikä silloin useinkaan edes päästä keskustelemaan vaikeista kysymyksistä, vaan päädytään keskustelemaan kysymysten asettelusta. Tämä ei ole vapaata yhteiskuntatiedettä. Tämä on politisoitumista.
Yliopiston kohdalla valinta ei ole valtion tai markkinoiden välillä, vaan tieteen vapauden ja tieteen alistamisen välillä.

Alistavan tieteen yksi tunnusmerkeistä on vastausten yleinen asettuminen tutkimusprosessin edelle. ts. informaatiosta, poliittisesti mahdollisimman neutraalin informaatioanalyysin keinoin ei yritetä avoimesti löytää vastauksia, vaan informaatiosta yritetään löytää perusteita jo päätetyn kannan tueksi, vaikka nämä muodostaisivat informaatiotulvasta vain häviävän, kyseenalaisen värähdyksen.
"Pakolais- ja siirtolaisuusasioiden neuvottelukunta on määritellyt Monikulttuuristumisen suomalaisen yhteiskunnan monokulttuurisen arvoperustan monimuotoistumiseksi."









Ihmisen sisäisen muutoksen (ja tähän liittyen mm. sosiobiologian ja kulttuurien vertaamisen) tutkimuksesta erkaantunut vasemmisto-liberaali eksyy konstruktioiden kanssa pelatessaan helposti uskomaan, että ihmisen arvot, käytös ja valinnat ovat helposti ohjattavissa ymmärtävien sosiaali-insinöörien toimesta, joiden tarvitsee vain poistaa rakenteista korruptoivat ominaisuudet. Tämän suuntaista ajattelua voi kutsua käyttäytymiskreationismiksi.

Konstruktivisti pitää yhtä itsestäänselvänä hyvien rakenteiden ylläpitämistä kuin hän pitää väärien rakenteiden muuttamista. Tämän jaon politisoituneisuus tulee usein esille väittämissä, jotka sivuuttavat keskustelun hyvien rakenteiden kyseenalaistamisesta, koska ne ovat kuitenkin jo olemassa, ja siksi realiteetti. Maahanmuuttajia tulee joka tapauksessa, joten siitä keskusteleminen on meuhkaamista, naiivia ja turhaa. Siis tarpeetonta. Se on tarpeetonta, koska mittava maahanmuutto on hyvä rakenne. Maahanmuuton vähentäminen olisi siis huono rakenne. Joten siitä ei tarvitse edes keskustella, meuhkaajat voisivat sen sijaan miettiä kuinka maahanmuuttoon voisi sopeutua, ja kuinka esim. yhteistyötä voitaisiin kehitellä. Keskustelu maahanmuuton lisäämisestä taas ei ole meuhkaamista, naiivia tai turhaa, koska kysymyksessä on hyvä rakenne.

Kun "suvaitsevaiset" puhuvat maahanmuuton tarpeesta, he harvoin ryhtyvät debatoimaan plussia ja miinuksia, tai käymään syväluotaavaa rationalistista keskustelua. Argumenttien keskeinen tarkoitus on alleviivata luottamusta hyvään kantaan.

Kroonista perusteluvastuun vajetta arvojen ja näkemysten välillä ei pidetä ongelmana. Tämä on läntisen vasemmisto-liberaalin ”älymystön” suurin heikkous.

Tämä heikkous voi pahimmillaan ilmentyä seuraavan kaltaisissa fraaseissa (vastauksena maahamuuton mukanaan tuomaan kasvaneeseen rikollisuuteen, ja kanta-eurooppalaisten turvattomuuden tunteen lisääntymiseen): ”Linnake-Eurooppa lisää turvattomuutta” Merkitykset käännetään nurinniskoin, perusteluvastuulla ei ole merkitystä, vain assertiolla.

Akateemista vasemmisto-liberaalia ei vertaisryhmän sisällä arvosteta niinkään hänen terävän pohdinta- tai perustelutaitonsa, kuin hänen näkemystensä korrektiuden perusteella.

“If you think that your belief is based upon reason, you will support it by argument, rather than by persecution, and will abandon it if the argument goes against you. But if your belief is based on faith, you will realize that argument is useless and will therefore result to force either in the form of persecution or by stunting and distorting the minds of the young in what is called ‘education’.” – Bertrand Russell

Eivätkä itse-nimitetyn älymystön edustajat ole vieläkään ymmärtäneet, ettei maailmaa voi määrittää mieleisekseen. Havainnointikohteena ’maailma vain on’. Ovatko tätä vasten vaikuttimet aina rehellisesti ilmaistuja tai muotoiltuja? Oman poliittisuuden kieltäminen tietoista vai tiedostamatonta, ja missä määrin, korostettaessa tieteen ”vapautta”?

Kylmänsodan aikana älymystö oli laajalti sokea sosialismin työmotivaatiota korruptoivalle luonteelle.
Sosialismin ravintolassa kahvi on helposti haaleaa, palvelu töykeää, pöytäliinat vaihtamatta, ja ruoka rutiinilla tuotettua, koska työntekijälle juoksee sama palkka välttävästä ja kiitettävästä työstä. Kapitalismin ravintolassa kahvi on kiehuvaa, palvelu ystävällistä, pöytäliinat puhtaita ja ruoka maittavaa, ja jos ei ole, on ravintola nopeasti konkurssissa, sillä kaveri naapurissa tekee hommat paremmin.
Tämä ei ole koko totuus, ja vertaukseksi voisi nostaa yhtä hyvin mm. McDonaldsiin ja muihin pikaruokaketjuihin ja mm. niiden mielikuvamarkkinointiin liittyviä pohdintoja, mutta selvä oma osatotuutensa oman työn palkitsevuuden (rahallisen, tuloksellisen, statuksellisen) sekä työlle antaumuksellisuuden väliltä löytyy.

Jos ihmiskuva ei ole edes välttävästi kohdallaan (biologinen, kulttuurillinen, muutospotentiaalinen ym.) niin ihmistä koskevat teoriat eksyvät helposti heijastumaan todellisuutta kuvaamattomiksi, siis virheellisiksi, jolloin niiden sovelluksetkin hyvin mahdollisesti tuottavat ei-toivottuja tuloksia.

Tällainen vasemmisto-akateeminen virhe on tehty monikulttuurisen yhteiskunnan koheesion kohdalla. Kuka monikulttuuria kannattanut akateemisen ”älymystön” edustaja ennusti 25 vuotta sitten ghettojen syntymisen, nuorempien polvien radikalisoitumisen, rikollisjengit, läntistä yhteiskuntaa ja sen arvoja kohtaan suuntautuvan halveksunnan, kroonisen työttömyyden tai korkeana pysyvän syntyvyyden?
Tästä huolimatta kontaktihypoteesin kaltaiset lähtökohdat pysyvät edelleen laajalti kannatettuina ja siteerattuina; Vieraita karkeasti määritettäviä ihmisryhmiä (kuten muslimeja) koskeva epäluuloisuus johtuu ennakkoluuloista, ei esimerkiksi pohdituista tutkimustietoon pohjaavista käsityksistä. Ennakkoluuloisuus perustuu siksi tiedon puutteeseen ja oikean tiedon vastustamiseen. Vaihtoehtoisesti on kyse vääristyneestä tunnekehyksestä, joka johtuu omakohtaisen kokemuksen puuttumisesta. Kontakti vieraan ryhmän edustajien kanssa auttaa väärän asenteen muuttumista. Ehtoina on käsitteen kehittäneen Gordon Allportin (s. 1897 – k. 1967) mukaan kuitenkin ”ryhmien välisen kontaktin riittävän pitkä kesto, sen tapahtuminen statukseltaan samantasoisten henkilöiden välillä sekä lainsäädännön samanaikainen tuki kontaktijärjestelyille (esim. integroidulle koulutukselle)”.
Muslimeja, Eurooppaa ja kanta-eurooppalaisten asenteita koskevien mittausten pohjalta, kontaktihypoteesin edellytysten vaikutus on ollut täysin päinvastainen. Epäluuloisuus on lisääntynyt juuri niillä alueilla, niissä kaupungeissa ja kaupunginosissa, joihin muslimimaahanmuuttajia on asettunut eniten. Tällaisella empiirisellä tiedolla ei kuitenkaan ole ohimenevää merkityksettömyyttään suurempaa arvoa liturgistiselle monikulttuurikolle. Informaatio on väärää, jos se ei tue informaation edelle asettuvaa oikeaa vastausta, tai vaihtoehtoisesti informaation tulkitsemisen parametrit ovat virheellisesti asetetut, ja keskustelu tuleekin kääntää niihin.
Tämä ei ole vapaata yhteiskuntatiedettä.

Nykyinen maahamuuttopolitiikka ja monikulttuurisuuspolitiikka onkin suunniteltu, toteutettu ja oikeutettu vaillinaisuudessaan, ja suoranaisesti saatavissa olevan informaation sivuuttamisessaan hyvin heikolta argumentatiiviselta pohjalta. Perusteet ovat sen sijaan olleet jo lähtökohtaisesti politisoituneita ja ideologisoituneita. Tämä ei ole edes tiedettä enää, laveastikaan tulkittuna. Kyseessä on poliittinen Troijan hevonen argumentatiivisuuden ytimessä, mielikuvaltaan riippumattomassa ja auktoriteettiarvoltaan laajalti luotetussa tutkimuksessa.

Mihin tällainen asennoituminen sitten pohjaa? Kylmänsodan taustaa ei tule vähätellä. Yhdysvallat ja Israel, laajennetummin länsimaat ovat pysyneet keskeisinä syyllisinä maailman ongelmille. Länsikeskistä syyllisyyskäsitettä tukevoittavat myös akateemikkojen henkilökohtaiset merkityksellisyyden kokemisen ja itsekorostuksellisuuden tarpeet (ja moni voi tulkita tämänkin kirjoituksen vastaavasti).
On houkuttelevaa teoretisoida erilaisiin ongelmiin syyllisiksi sellaisia tahoja, ja painottaa sellaisia tahoja, joilta uskoo saavansa vastakaikua, joiden kautta uskoo tulevansa noteeratuiksi ja joihin peilaten voi tuntea itsensä tiedostavammaksi. Tätä on ivallisesti kutsuttu ”moraalisäteilyksi”.

On mielenkiintoista seurata tulevatko nämä asenteet kuinka muuttumaan seuraavien vuosikymmenten kuluessa, Kiinan ja Intian noustessa maailman johtaviksi talousmahdeiksi, ja maiden yhteenlasketun populaation ylittäessä kolme miljardia. Ennen pitkää nämä maat (Kiina ensin, Intia perässä) tulevatkin hääräämään Yhdysvaltoja ja Eurooppaa mittavammin maailmantaloudessa. Kiina on jo nyt osoittanut merkkejä, mm. Sudanin kohdalla, etteivät kansainväliset sopimukset ja moraaliset periaatteet välttämättä sidon maan kv. taloudellista toimintaa. Kiina on myös diktatuuri, joka loukkaa räikeästi omien kansalaistensa peruskoikeuksia. Miten vasemmistoliberaali ”älymystö” tulee reagoimaan tähän tapahtuvaan balanssin muutokseen valtapolitiikassa? Missä viipyy akateeminen Kiina-kritiikki? Punavihreät ympäristöfilosofit ovat jo kehittäneet apologistisen, moraalifilosofisessa tarkastelussa tietysti täysin kestämättömän, ”ekologisen velan” käsitteen, jossa länsimaiden pahaa karmaa lasketaan myös useilta vuosikymmeniltä ennen ympäristötietoisuuden syntymistä. (Tästä aiheesta enemmän kirjan seuraavassa luvussa ympäristörationalismista)

Kuinka monta kulttuurirelativismin näkyvästi tuomitsevaa ja evoluutiopsykologian merkitystä korostavaa tutkijaa löytyy kansainvälisen politiikan tai kehitysmaatutkimuksen laitoksilta? Kuinka monta talousliberaalisti suuntautunutta tutkijaa löytyy sosiologian tai sosiaalipolitiikan laitoksilta? Kuinka monta tämänhetkiseen naistutkimukseen kriittisesti suhtautuvaa tutkijaa löytyy Kristiina-Instituutista? Kuinka monta Yhdysvaltojen mallin tukijaa poliittista historiaa tutkimasta? Kuinka monta ankaramman kriminaalipolitiikan kannattajaa oikeustieteellisen tiedekunnan rikosoikeuden laitokselta?

Ei ensimmäistäkään? Akateeminen keskustelu? Yhteiskunnallisen debaatin tila?


Ajatuksia ihmis- ja yhteiskuntatieteiden kehittämisestä:

Mm. evoluutiopsykologian asema on nykyistä laajemmin tunnustettava, ja evoluutiopsykologian opiskelu- ja tutkimusmahdollisuuksia lisättävä, synnynnäisen ihmisyyden sisällään pitämien luontaisten potentiaalien – niin hyvässä kuin pahassa – paremmaksi ymmärtämiseksi. Kulttuurin ja sivistyksen merkitystä on korotettava, ja talousrakenteiden merkitystä vähennettävä. Relativismista on pitkälle luovuttava. Ihmisen sisäinen muutos on nostettava keskeiseksi yhteiskuntatieteelliseksi kysymykseksi. Näiden sen enempää kuin minkään muidenkaan tutkimuskohteiden, metodien tai ideologioiden ei yksinkertaistettuja arvopremissejään suuremmin tule nousta itseistarkoituksellisiksi. Karl Marxin perään asetettu kysymysmerkki on alleviivattava ? tai koko nimi yliviivattava Marx jos etäisyyden ottaminen ei muuten tunnu onnistuvan. Lukemattomat uutta luovat, uusia vastauksia etsivät 21. vuosisadan haasteisiin vastaavat yhteiskuntateoriat odottavat kehittelijöitään. On pystyttävä tarvittavissa määrin irtautumaan entisestä, ja akateemisessa yhteydessä vimmalla kyseenalaistettava myös omat näkemykset. Erityisesti omat näkemykset. On hyväksyttävä, että maailma vain on, siinäkin tapauksessa, että tämä sisältäisi mahdollisia ikäviä hypoteeseja periytyvistä ominaisuuksista, jotka joko ovat tai eivät ole, jotka eivät ole määritettävissä oman tahdon voimalla.

Lähettänyt surreal klo 19:48 0 kommenttia

EDELLISEEN OSAAN SEURAAVAAN OSAAN Etusivu


skip to main | skip to sidebar
Epäkorrektin Teoria

15. marraskuuta 2007
Osa 6/7

Taustojen uhrius – ”kulttuurirasismin” oikeutettu nouseminen jalustalle

“The Organization of the Islamic Conference (OIC), a Saudi-based grouping of the world's 57 Muslim states, wants the resolution's draft text to include a reference to "actions against religions, prophets and beliefs" and to state that "defamation of religions and prophets is inconsistent with the right to freedom of expression."” http://www.cnsnews.com/ForeignBureaus/Archive/200602/FOR20060221b.html

If a man would follow, today, the teachings of the Old Testament, he would be a criminal. If he would follow strictly the teachings of the New, he would be insane. - Robert Green Ingersoll

I will not attack your doctrines nor your creeds if they accord liberty to me. If they hold thought to be dangerous - if they aver that doubt is a crime, then I attack them one and all, because they enslave the minds of men. - Robert Green Ingersoll

There can be but little liberty on earth while men worship a tyrant in heaven. - Robert Green Ingersoll

Reason, observation, and experience; the holy trinity of science. - Robert Green Ingersoll

Robert Green Ingersoll (1833-1899) oli yhdysvaltalainen presbyteeri-saarnaajan poika, sisällissodan veteraani, intohimoinen vapauden ja kyseenalaistamisen puolustaja, poliittinen aktivisti, yksi valistuksen kulta-ajan merkittävimmistä ajattelijoista.



Ingersoll oli etelävaltiolainen, kristinuskon kriitikko, lakimies, joka mm. puolusti jumalanpilkasta syytettyjä oikeudenkäynneissä, ja jonka panosta jumalanpilkkalakien poistumiselle amerikkalaisesta oikeuskäytännöstä pidetään merkittävänä. Hän oli myös orjuuden vastustaja, naisten oikeuksien kannattaja. Hän oli yksi aikansa suosituimpia julkisia puhujia ja hänen puheitaan tultiin kuulemaan pitkänkin matkan päästä. Republikaaninen puolue, johon Ingersoll kuului, olisi halunnut hänen yrittävän Illinoisin kuvernööriksi, kunhan Ingersoll vaalikampanjan ajaksi piilottaisi kristinusko-kriittisyytensä. Ingersoll kieltäytyi ehdokkuudesta, todeten sellaisen epärehellisyyden olevan moraalitonta.
Mikä Ingersollin esimerkistä tekee merkittävän? 1800-luvun Yhdysvalloissa elänyt Ingersoll harjoitti hyvin tunneherkkiin ja ihmisten identiteetille läheisiin arvoihin pureutunutta kritiikkiä, vuosikymmenten ajan. Häntä ei vangittu. Häntä ei tapettu. Häntä ei pahoinpidelty. Robert Ingersoll kuoli sydänkohtaukseen, 65-vuoden iässä, 21. Heinäkuuta 1899.

2000-luvun alun islamilaisessa maailmassa, lähes kaikissa maista, koraaniin uskovien kutsuminen mielisairaaksi ”insane”, Allahin kuvaaminen tyranniksi ”tyrant”, muslimien mieleltään orjuutetuiksi johtaisi hyvin todennäköisesti vangitsemiseen, pahoinpitelyyn tai kuolemaan tai kaikkiin näistä. Paljon vähempikin on johtanut, kuten aiemmin kuvatun Salman Rushdien tapauksen yhteydessä osoitettiin.

(Paljaan historiallisen havainnon toteaminen, että nykyarvojen valossa Muhammed oli raakalainen, pedofiili, murhaaja, olisi haditheista löytyvästä perusteltavissa olevasta faktisuudestaan huolimatta oman kuolemantuomionsa allekirjoittaminen.)


Kulttuuri, joka ei salli sisäistä, avointa kritiikkiä, torjuu kehittymispyrkimykset. Jos kaikki kulttuurit todellisuudessa olisivat samanarvoisia, vain silloin ongelmaa ei olisi.

Relativistisista, yhteiskuntateoreettisista, post-moderneista kielipeleistä irtisanouduttaessa ja edes karkeahkosti asetettaessa toivottavat arvopremissit, voidaan kulttuurien välillä tehdä todellisuuteen pohjaavia vertailuja, ja todeta:

Kaikki kulttuurit eivät kunnioita mielipiteenvapautta samoissa määrin, kaikki kulttuurit eivät tue sukupuolten tasa-arvoa samoissa määrin, kaikki kulttuurit eivät painota dialogia erimielisyyksien ratkaisemisessa samoissa määrin, kaikki kulttuurit eivät salli ilmaisunvapautta samoissa määrin ja niin edelleen. Toisin sanoen kulttuurien väliset erot asetettuihin arvopremisseihin nähden, ovat hyvin merkittäviä. Jos nämä arvot ovat tärkeitä, sellaiset arvot kuten suvaitsevaisuus tai väkivallattomuus, tai yksilönvapaus, niin silloin seuraa, de facto: kaikki kulttuurit eivät ole yhtä eettisesti kestäviä. (Sikäli kun arvot ovat merkittävästi osoitettavissa kulttuurisidonnaisiksi, ja ne ovat.)

Tällöin näitä arvoja kannattava irtisanoutuu kulttuurien tasa-arvosta. Se on pelkästään loogista ihmisoikeuksien tukemisen ja tiedostamisen pohjalta. Ihmisoikeuksia kunnioittava on länsimaisena tyytyväinen, että elämme 21. vuosisadan, emmekä 16. vuosisadan kulttuuria. Ihmisoikeuksia kunnioittava kritisoi mm. seuraavaa, äärimmäistä, mutta surullisen yleistä kuvaa tuomittavista kulttuurisidonnaisista arvoista:


ruoskinta on edelleen hyvin yleinen rangaistus, ja voidaan määrätä vähäpätöisistäkin rikoksista, uhrittomista rikoksista, ajatusrikoksista ja jopa täysin oikeustajun vastaisesti, kuten raiskauksen uhreille.


Pahimmillaan kulttuurisidonnaisuus voi saada seuraavanlaisia kuvia:




onneksi nykypäivän useimmat Shiia-johtajat ovat kieltäneet ’Qame Zanin’, vaikka perinnettä esiintyykin yhä laajalti.


Pohjimmiltaan argumentatiivisesti hyvin yksiselkoisen (vaikkakaan ei yleistettävän) todellisuuden on onnistunut häivyttämään perusteluvastuun ulkopuolelle siirtynyt ideologisoitunut ja politisoitunut yhteiskuntateoria, jonka arvorelativismiin vajoava, vaikeiden kysymysten välttelystä ilmentyvä käsitys suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta on oikean ja väärän tasa-arvoa.
Jokainen meistä on selkä seinää vasten, poissa teoreettisten kielipelien maailmasta, kulttuurirasisti. Toiset arvot ovat parempia kuin toiset, ja toiset näkemykset ovat toivottavampia kuin toiset.




Meitä katsovat kuvat menneestä, kannatetut teot, ajatukset, totuudet, tai sellaisiksi ymmärretyt. Ei kulttuuri tule välttämättä koskaan valmiiksi, tai ei tällaista ihannetta liene olemassakaan, mutta kyseenalaistamisen, uuden luomisen, vapauden prosessi on elintärkeä edellytys yhteiskunnan arvorakenteiden kehittymiselle.
Kaupallinen, pinnallinen, ”moraaliton” … länsimainen kulttuuri sallii tämän prosessin, antaa jokaiselle, ainakin muodollisen vapauden olla omanlaisensa osa kokonaisuutta, ketkä tätä vapautta aktiivisesti käyttävät, ketkä eivät.



Ihmisyksilön fyysisen koskemattomuuden, yksilönvapauden, tasa-arvon, mielipiteenvapauden… kuinka näiden korottamisen väkivallan uhan, pakottamisen, patriarkaalisuuden ja väkivaltaisen sensuurin yläpuolelle, voi tulkita suvaitsemattomuutena, rasismina tai vihanlietsontana?

Kulttuureissa on merkittäviä eroja. Vaikeat kysymykset odottavat vastaamistaan.



Maailmanparantaminen, identiteetti, omakohtaisuus ja hyväosaisen maailman vastuu

Usein kuulee todettavan ”Olemme rikkaampia kuin koskaan, kyllä meillä on varaa…”, mainitsematta tosin aina jää, mistä nämä varat otettaisiin pois. Koulutuksen, nuorisopsykiatrian, vanhustenhoidon ja energiatutkimuksen rahoitusvaikeuksien keskellä ei ole helppoa lähteä yksilöimään kohteita leikkauksille. Vaateet veroprogression koventamisesta taasen kaatuvat globaalin talous- ja verokilpailun lainalaisuuksiin, joiden muuttaminen voi onnistua vain globaalissa yhteistyössä. Ehkä joskus utopistisessa tulevaisuudessa vielä rakennamme maailmantaloutta globaalin hyvinvointivaltion mallin pohjalta, mutta emme voi ottaa sitä lähtökohdaksi vuonna 2007, koska reaalitalous ja reaalipolitiikka on täällä, tässä, nyt – eikä voi jäädä odottamaan utopioita. Päätökset on tehtävä hetkessä.

Poliittiset liikkeet, jotka vaativat lupakäytäntöjen lieventämistä, laittomien siirtolaisten laillistamista, oleskelulupia kaikille Eurooppaan pääseville, tai jopa suoranaisesti avointa, rajatonta maahanmuuttoa – eivät ota argumentatiivisesti vastuuta kannattamiensa asioiden realismista. Heidän teoriansa päättyvät laillistamiseen tai rajojen avaamiseen. Ne eivät kosketa edes julkisen sektorin kuormittumista.

On tähdellistä pohtia, miksi juuri (erityisesti toiseuden) maahanmuuton kasvattamista ajavasta poliittisesta liikkeestä on tullut niin aktiivisesti toimiva ja suhteesta laajalti kannatettu poliittinen liike. Jopa suuremmassa määrin kuin esimerkiksi kehityspoliittisesta liikkeestä. Vaikka jälkimmäinen pystyisi ajamaan suuremman joukon huono-osaisia auttamista.

Tämä todellisuus on ymmärrettävissä, käsiteltäessä ns. maailmanparantamista ei niinkään moraalisena ylemmyytenä ja uhrautuvaisuutena, kuin pikemminkin identiteetillisenä elämänsisältönä. On helpompaa välittää ihanteista, suurista totuuksista kuin kaukaisista yksilöistä. Autettavien tuleminen omakohtaisen, näkyvän etäisyyden päähän, luo abstraktioille ihmiskasvoja ja –kohtaloita. Ylittäen tunnemaailmassa niitä evoluution empatialle asettamia rajoja, joiden johdosta kukaan ei oikeasti sure esimerkiksi tuhansia päivittäin nälkään kuolevia.

Maahanmuuttaja tuo mukanaan ihanteen, autettavan, kasvokkain kohdattavaksi, käsinkosketeltavaksi, omakohtaisesti tunnettavaksi, nähtäväksi, tiedostettavaksi. Tämän merkitystä ei tule vähätellä. Kaukaiset abstraktiot, tai TV-kuvan kliinisyys eivät auta korvaamaan omakohtaisuutta, todellista elävää ihmistä. Maahanmuutossa auttaminen luo itselleen näkyvää, pysyvää kehoa ja kasvoja.

Kysymystä ei siksi tule ymmärtää puhtaan argumentatiiviseksi erilaisista keinoista auttaa maailman hädänalaisia, vaan enemmänkin tunteiden muodostamaksi kokonaisuudeksi, jonka tiivistetty kuva on kaoottisesti itkien, rimpuillen ja raivoten karkotustaan vastustava pakolainen, joka oli jo ehtinyt vuoden ajan unelmoida uudesta kotimaastaan, ja sen tuomasta turvasta ja hyvinvoinnista. On vaikea olla emotionaalisesti antautumutta tällaisten kuvien voiman edessä. ”Olemmeko todella lähettämässä häntä kuolemaan, kuten hän sanoo?” Tuskinpa kovin useista karkotusten kannattajista itsestään olisi täytäntöön laittamaan toista tuntevaa, unelmoivaa ihmistä niin paljon satuttavaa päätöstä. Samalla on kuitenkin muistettava kysymys: Saavatko kaikki Eurooppaan pääsevät sitten tulla/jäädä?
Sekä tämän kysymyksen konkreettiset implikaatiot yhteiskuntiemme koheesiolle, kyvyllemme auttaa sekä mm. julkisen sektorin taloudelliselle kuormittumiselle. Yhtälön mahdottomuudelle.


Kohti avointa keskustelua – Perusteluvastuu otettava lähtökohdaksi, toiseuden sisäiset humanistiset muutosvoimat liittolaisiksi

Koska maahanmuuttokriittisyys on usein nähty mielleyhteyksissä synonyymina rasismille (eikä suinkaan vailla omia ansioita), on aihe muodostunut laajalti vaietuksi, ja vaikeasti hallittavaksi julkisessa keskustelussa. Tämä hiljentymisen konsensus on haastettava argumentatiivisella, vihasta vapaalla lähestymisellä. Nykykehitystä kannattavilta ja toteuttavilta on vaadittava yksilöityjä perusteita kannattamansa politiikan seuraamuksista, erityisesti koskien ihmisten sisäistä muutosta (ja Euroopassa laajalti nähtyä sisäisen muutoksen päinvastaista kehitystä), sekä pidemmällä aikavälillä yhteiskuntaan syntyvää radikaalia demograafista muutosta.


On vaadittava perusteita, että;

a) Toteutettu politiikka on hyödyksi eurooppalaisille yhteiskunnille ja niiden funktionaalisuudelle
b) Resurssien ollessa rajallisia, juuri mittava maahanmuutto on tehokkain ja tuloksia tuottavin tapa pyrkiä auttamaan maailman huono-osaisia.

Monimutkaisia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia sisältäviä kehityssuuntia ei voida yksiselitteisesti oikeuttaa – saati perustella – arvoasetelmista heijastuen, ja tämän pohjalta keskustelua tyrehdyttäen. Nykyisellään näihin kysymyksiin kohdentuvat perustelut loistavat pitkälti poissaolollaan, ja kysymys nähdään virheellisesti lähes puhtaan eettisenä, mikä on hyvin rajallinen ja riittämätön näkökulma.

Yleisemmin meidän kaikkien tulee yhteiskunnallisissa kysymyksissä tutkailla käsityksiämme, kannattamiamme valintoja ja niiden syvimpiä vaikuttimia. Meidän tulee avoimesti kyseenalaistaa ajatteluamme ja sen kantimia. Meidän on varottava itseoikeutuksellisten toimintarakennelmien syntymistä. Iteoikeutuksellisella tarkoittaen rakennelmia, joiden tosiasiallisten lyhyemmän ja pidemmän aikavälin vaikutuksien, saatujen hyötyjen tai uhkakuvien laaja-alaista tutkimista emme katso tarpeelliseksi.
Väärässä oleminen on myös nähtävä voittona, vajavaisen ihmisen askeleena kohden parempaa ymmärrystä.
Mitään kantaa – tässä yhteydessä, polarisoiden ja vivahteista irroittaen, sen enempää maahanmuuttopositiivisuutta kuin maahanmuuttokriittisyyttäkään – ei tule nostaa kyseenalaistamattomalle jalustalle. Meidän tulee ensin puhua arvolähtökohdistamme ja yhdessä sovituista lähtökohdista arvioida kannattamiemme ratkaisujen heijastumaa. Ihanteet ovat tärkeitä, mutta viime kädessä konkretian on noustava pinnalle.

Suvaitsevaisuuden, turvallisuuden tunteen ja moninaisuuden koheesiolle uhaksi nousevia kehityssuuntia ei voida loputtomiin perustella suvaitsevaisuudella, turvapaikoilla ja moninaisuudella. Tämä kehitys on ajautunut päätepisteeseensä mm. Tanskassa, jossa sekä oikeisto, että vasemmisto ovat nykyisin maahanmuuttokriittisiä. Yksittäisten kohtaloiden ymmärrettävän emotionaalisessa valossa ei voida sivuuttaa kysymystä tilastojen yksilöistä. Yhden länsimaihin päätyneen keskiverron pakolaisen viemillä moninkertaisilla kuluilla olisi voitu auttaa useampaa länsi-afrikkalaiselle pakolaisleirille resurssien puutteen takia koleraan kuolevaa. Oltaisiin voitu auttaa vielä senkin jälkeen, kun kysymykseen on vedetty mukaan armeijan määrärahat ja oopperatalot. Niiden jälkeenkin auttaminen olisi edelleen useampia yksilöitä pelastavaa paikan päällä. Tilastojen auttamista. Tilastojen yksilöidenkin ollessa yksilöitä, tunteineen ja unelmineen, vaikka he eivät päädykään kohtaamaan 21. vuosisadan omakohtaisia auttamisen tunteita edellyttävää itsekorotettua suvaitsevaa.

Mitä meille on konkretian ymmärtämisen edellyttämä paljaus?

Mikä on esimerkiksi median vastuu vaikeiden kysymysten lähestymisessä ja avoimessa, rehellisyyteen pyrkivässä käsittelemisessä?
Heijastaako uutisten, artikkeleiden ja kolumnien kirjo tämän hetken maailman todellisuutta? Jos todellisuuden kuvaamisen välttelyä tapahtuu, millaisiin eettisiin argumentteihin tällainen käytäntö pohjaa?

Miksi hiljetä siitä, mikä on väärin? Miksi väistää vastuuta seistä sen puolesta, mikä on oikein? Miksi jättää lausumatta totuuksia ääneen? Mikä on sensitiivisyyden, ”korrektin” lopullinen merkitys totuuden rinnalla?

Kun tunteiden loukkaantumattomuudesta tulee varjeltava oikeushyvä, tulee oikeasta ja väärästä alisteinen korrektille ja epäkorrektille.


Esimerkki:

Miksi hollantilaisen elokuvaohjaajan Theo van Goghin murha ei nostattanut voimakkaampia tunneaaltoja, vaikka hyökkäys iski suoraan eurooppalaisen sananvapauden kirjaimelliseen sydämeen?
Miksi Eurooppa on ohittanut kollektiivisella olankohautuksella sen seikan, että samaisen lukuisia tappouhkauksia herättäneen ”Submission” lyhytelokuvan kirjoittanut Ayaan Hirsi-Ali, maahanmuuttajanainen, feministi, on joutunut elämään jatkuvan tappouhan alla?

Myös islamkriittisten kirjojen kääntäjiä on murhattu, eikä heidän nimiään enää kovin innokkaasti julkaista. Näin ollen myöskään Hirsi-Alin Neitsythäkin suomentajan nimeä ei julkaistu.

Hiljainen sopeutuminen on jo alkanut. Lehdistössä. Nuorten tyttöjen pukeutumisessa ongelmalähiöissä. Kirjallisuudessa. Pelko voittaa periaatteen.

Useille on, elokuvaa Submission (Part I) näkemättä, muodostunut käsitys elokuvasta jotenkin islam-vastaisena tai jopa rasistisena elokuvana. Elokuva ei ole kumpaakaan. Elokuva on (subjektiivinen näkemys) taiteellisesti ansiokas, visuaalisesti voimakas kannanotto uskonnon nimissä tapahtuvaa naisten alistamista, pahoinpitelemistä ja seksuaalista halventamista vastaan. Elokuva on feministinen, ihmisoikeudellinen.

Elokuva submission




Miksi Samira Bellilin ja hänen kohtalotovereidensa tarinat ovat meille lähes tuntemattomia? Miksi emme ole nostaneet tapetille ”Ni Putes Ni Soumises” kaltaisia järjestöjä, ja riittävän voimakkaasti

asettuneet niiden tueks tai rohkaisseet tällaisten järjestöjen syntymistäi? ks. http://books.guardian.co.uk/obituaries/story/0,11617,1303227,00.html

Miksi ranskan-juutalaisen Ilan Halimin tapaus http://en.wikipedia.org/wiki/Ilan_Halimi ei tuntunut synnyttäneen laajempaa keskustelua Ranskan ulkopuolella, vaikka monet tapauksen yksityiskohdat piirtävät eteemme kauaskantoisen ja laaja-alaisen uhkakuvan Euroopan sisällä kytevän konfliktin myrkyllisyydestä, jota ei voida sivuuttaa vain yksittäistapauksena. Suomenkielisellä haulla osumia Ilan Halimista löytää tuskin kymmentä. Me suljemme silmämme. Tai emme ole ylipäänsä alkuunkaan kiinnostuneita, johtuen sitten omakohtaisuudesta tai mistä syystä tahansa.
Selvitysten perusteella lukuisat sivulliset ihmiset tiesivät… lukuisat sivulliset ihmiset kuulivat… kidutukseen osallistui lähemmäs 30 ihmistä… kidutettiin kolme viikkoa… kukaan sivullisista ei hälyttänyt poliisia, vaikka olisi voinut tehdä sen turvallisesti nimettömänä… ei kukaan. Miettikää tällaisen ihmismielten todellisuutta. Jos tietäisit kerrostalorapullisen suomalaisia tienneen viikkoja kestäneestä täysin sivullisen ja viattoman nuoren romanimiehen säälimättömästä kidutuksesta, uhrin huutaneen apua, anelleen apua, kirkuneen, itkeneen, ja tietäisit, ettei kukaan ollut hälyttänyt poliisia, ja että moni oli päinvastoin ulkopuoleltakin osallistunut kidutukseen, puhuisitko vain yksittäistapauksesta vai laajemmasta heijastumasta?

Kuinka paljon me kuuntelemme entisten muslimien/islamistien näkemyksiä nykyislamista (sikäli kun tällainen on karkeahkosti keskiarvoistettavissa, ei yleistettävissä)? Kuinka paljon painoarvoa annamme heidän näkemyksilleen?

Kuten entistä jihadistia ja terroristia Walid Shoebatia?





Entisten muslimien kokemuksista voi lukea mm.

www.faithfreedom.org sivustolta, jonka ylläpitäjät ovat ottaneet lähtökohdakseen hyvin jyrkän kannan:

Faith Freedom International is a grassroots movement of ex-Muslims. Its goals are to (a) unmask Islam and show that it is an imperialistic ideology akin to Nazism but disguised as religion and (b) to help Muslims leave it, end this culture of hate caused by their "us" vs. "them" ethos and embrace the human race in amity. We strive for the unity of Mankind through the elimination of Islam, the most insidious doctrine of hate.

sekä www.apostatesofislam.com/

Arabi-Emiraateista kotoisin oleva Ahmed toteaa:

” Probably 9/11 opened my eyes. I realized that Islam at its best couldnt re-invent itself or adapt to the changing world. I realized also its the reason for all failures of Arabs and Muslims. Yet Islam is apologetic to every medieval notion, the way it treats women, other non-believers and religions, solving simple problems of life other than Halal/Haram and just branding others as blasphemous. This religion goes against my mind and values, that way I left it”

Mikä on tukemme, sympatiamme, huomiomme, kunnioituksemme, arvonantomme ko. yhteiskunnissa, arvoyhteisöissä asuville itsensä vaaralle alttiiksi asettaville ihmisoikeusaktivisteille?

Kuinka monelle on tuttu edesmenneen Homa Darabin elämäntarina, jonka hänen sisarensa Parvin Darabi kuvaa kirjassa Rage Against the Veil: The Courageous Life and Death of an Islamic Dissident? Miksi me emme auta nostamaan näitä rohkeita ihmisiä ja heidän tarinoitaan jalustalle?

Kuunteleeko julkisuus Suomessa esimerkiksi somalityttöjä itseään? Onko heillä ääntä, joka kuuluisi yhteiskunnassa? Ketkä asettuvat puolustamaan heidän ihmisoikeuksiaan?

Yhden somalitytön tarina vaiennetusta väkivallasta kerrottiin Voima-lehden numerossa 1/2007 http://www.voima.fi/content/view/full/1995 Nykyään Englannissa asuva Ujuni Ahmed toteaa mm.

“Se on pahin väkivallan merkki, ja siihen Suomen valtio ei puutu mitenkään. Jos tyttö on tuotu niin pienenä Suomeen, ettei hänelle ole tehty ympärileikkausta, tytöt viedään matkoille.”

“Moni ei uskalla mennä gynekologille”, Ujuni huomauttaa. Jokainen kaveri, jonka kanssa asia on tullut puheeksi, on ympärileikattu, vaikka nämä olisivat asuneet pienestä pitäen Suomessa.

“Syy voi olla ihan mitä tahansa, kuten se, että pukeutuu väärin, ei kunnioita veljeään tarpeeksi tai juttelee suomalaisten kanssa. Ennen ajattelin, että se että isä tai veli kurittaa on heidän oikeutensa ihan samalla tavalla kuin että jos on punainen valo, katua ei saa ylittää.”

“Tein haastatteluja siitä näkökulmasta, että miten suomalaiset ovat maahanmuuttajien rasismin kohteena. Siitäkin minulle on sanottu, että ei siitä saisi puhua, mutta tottahan se on. Omaa alkuperäistä kulttuuria halutaan korostaa.”


Ei kannata kuitenkaan ymmärtää Islamilaisen maailman olevan pysyvässä toivottomuuden tilassa. Iranin nuoret haaveilevat hyvin laajalti täysin erilaisesta maailmasta kuin vallankumoukseen osallistuneet vanhempansa. Kritiikistä huolimatta islamilaista maailmaa ei tule dehumanisoida. Jokainen on yksilö. Jokainen on ihminen.

Fundamentalisen islamin apologeetat, jotka kieltävät valtavirtaisen olevan todellista Islamia, vaikka näkemykset ovat literalistisesti johdettavissa koraanista ja haditheista, tai toistelevat Islamin olevan rauhan uskonnon, jota vain tulkitaan väärin – kieltäen että sillä olisi merkitystä millaista näkemyskokonaisuutta tulkitaan – tai jopa esittävät sellaisia kysymyksiä kuten pitäisikö ”islamofobia”, siis kulttuurirasismi, siis arvopohjainen oikean erottaminen väärästä kieltää lailla eivät asetu niiden urheiden feministien, arvoliberaalien ja aktivistien rinnalle, jotka oman turvallisuutensa uhalla pyrkivät tekemään islamilaisista kotimaistaan, ja yhteisöistään suvaitsevaisempia, sallivimpia, vapaampia ja ihmisoikeuksia kunnioittavampia. Islamilaisen maailman tukahdutettujen äänien tulisi olla ihmisoikeusaktiivien ystäviä. Maailmassa ei ole yhtään muslimivaltaista mielipiteenvapauden ja poliittisen kansalaisaktivismin sallivaa valtiota. Saudi-Arabiasta Turkkiin ja Malesiaan ja Albaniaan, vain yhteiskunnan ja yhteisöjen muodostaman sosiaalisen paineen ja epäkorrektista syntyvien seuraamuksien vakavuus vaihtelee.

Mitä todella on maailmanparannus? Tämä kysymys on tähdellinen, sillä relativistinen apologia ei ole mitenkään uusi vasemmisto-akateeminen ilmiö. Menneiden sosialistimaiden ongelmia vähäteltiin, kiellettiin ja niistä suoranaisesti valehdeltiin vuosikymmenten ajan. Kritiikki oli harvoin kaivattua.
Tätä historian tuntemaa ennakkotapausta ei tule ohittaa, pohdittaessa nykyisen älyllisesti epärehellisen, ts. ”korrektin” julkisen keskustelukulttuurin alennustilaa.



Maailma vain on – maailmaa ei voi määrittää mieleisekseen

Mitä maailmaa pyrkii parantamaan, jos ei ole kiinnostunut siitä, millainen ko. parannettava entiteetti todella paljaudessaan on?
Jos maailma, todellisuus ei vastaa omia näkemyksiä tai ihanteita, on näkemysten – ei maailman – muututtava. Muu olisi älyllistä epärehellisyyttä, ja rationaalisen prosessin katkaisemista arvojen ja mm. poliittisten valintojen todennäköisten vaikutusten väliltä. Havainnoitavana kohteena todellisuus ei ole muutettavissa oman ajatuksen voimalla, se vain on.

Yhtä tabuista tabuinta koskettaaksemme, puhukaamme evoluutiosta, älykkyyden ja muiden ominaisuuksien perinnöllisyydestä ja adaptaatiosta. Viimeaikaisten identtisillä kaksosilla tehtyjen tutkimusten valossa on voitu hahmottaa älykkyyden olevan länsimaisessa yhteiskuntakontekstissa jopa n. 80%:sti periytyvä ominaisuus. Korrelaatio olisi tietysti pienempi, jos erilaiset sosioekonomiset vaikuttimet vaihtelisivat länsimaissa rajummin.
Jos älykkyys on periytyvää yksilöillä, on älykkyys periytyvää myös suuremmilla ryhmillä. Adaptaation valossa voimme taasen tarkastella erilaisia hypoteettisia yhteyksiä, joissa erilaiset avut olisivat voineet muodostua lisääntymisvalteiksi (ts. auttaneet pääsemään arvostettuun asemaan, esim. heimojohtajaksi ja tuottamaan useita jälkeläisiä, joilla on periytyviä ominaisuuksia). Eläinten jalostuksesta tiedämme, että jo muutamissa sukupolvissa voidaan havaita periytyvyyden tuomia pysyviä muutoksia. Kymmenien tuhansien vuosien kuluessa tämä tekijä voi muodostua jo hyvinkin merkittäväksi.


Homo Floresiensis

Homo Florensiensis oli vain n. 13,000 vuotta sitten elänyt Homo Sapiensista eriytynyt Jaavan ’kääpiöihminen’, joka kasvoi vain n. 90 sentin pituiseksi.

Luonnontieteellisessä valossa Saharan eteläpuolisen Afrikan ongelmien ”genetisoiminen” ei ole helposti kyseenalaistettava hypoteesi, mutta tietysti poliittisesti äärimmäisen epäkorrekti. On vaikea hahmottaa, missä määrin mm. ravintotilanne ja kulttuuri vaikuttavat saatuihin tuloksiin, mutta mittauksellisesti n. 60-80 välillä liikkuvat ÄO-keskiarvot ovat joka tapauksessa merkittävä este yhteiskunnalliselle kehitykselle.
Tuloksia on vaikea itsessään kiistää, siinä mielessä, että ne kertovat joistakin tekijöistä, ja niiden vaikutuksesta. Tuloksien syyt ovat vaikeampi kysymys. (Kuten ehdotettu kulttuurisidonnaisuus yhtenä vaikuttimista, vaikkakin useat tutkijat pitävät testejä hyvin kulttuurineutraaleina.)

Jos keskiarvoistaen määritettävissä olevien ryhmien (esim. ashkenazi-juutalaisten ja pygmien) välillä ON eroja, niin tämä seikka vain on. Se ei ole moraalisesti nollattavissa. Se joko on tai ei ole, sikäli kyseessä on arvovapaa asetelma. Kyse on luonnontieteellisestä, evoluutioteorian valossa johdonmukaisesta faktisesta asetelmasta, ellei sitten usko tabula rasaksi nimettyyn vasemmisto-ateistiseen luomiskertomukseen.

Vuoden 1962 Nobelin palkinnon jakanut biologi James Watson saavutti epäkorrektia julkisuutta lokakuussa 2007, esittäessään yllä kuvaillun kaltaisia näkemyksiä afrikkalaisten alhaisemmasta synnynnäisestä, periytyvästä älykkyydestä. Seurauksena mittavan julkisen ajojahdin jälkeen 79-vuotias James Watson joutui lopulta jäämään eläkkeelle Cold Spring Harbor laboratoriosta, jonka menestykseen hän oli omalla työllään niin merkittävästi vaikuttanut.

Huomiolle pantavaa Watsoniin kohdistuneessa ajojahdissa oli, että ajojahti ei missään vaiheessa nähnyt tarpeelliseksi haastaa Watsonin näkemyksiä tieteellisin argumentein. ”Argumentit” olivat poliittisia, ideologisia ja henkilökohtaisia. Sillä, pitikö Watsonin väittämä tieteellisesti paikkansa vai ei, ei ollut tässä tieteen julkisessa politisoitumisessa kuriositeettia suurempaa merkitystä.
Koska monimutkaisen ja paljon tutkimusviitteitä ja niiden perusteluja vaativan aiheen käsitteleminen veisi kohtuuttoman suuren osan tämän kirjoituksen sivumäärästä, tarjoan kiinnostuneille – niin puolesta kuin vastaan – luettavaksi seuraavaa linkkiä, jossa Jason Malloy käy lävitse perusteet Watsonin kannalle, ja haasta eri mieltä olevat perustelemaan kantansa tieteellisesti, osoittaa kuinka urakka on todennäköisesti tieteen keinoin mahdoton (ks. ”maailma vain on”) ja kuinka piittaamaton tieteellisestä perusteluvastuusta julkinen ajojahti oli.

http://www.gnxp.com/blog/2007/10/james-watson-tells-inconvenient-truth_296.php

Tämän mahdollisen todellisuuden (kuten myös arvo- ja kulttuurirelativismin jyrkän kieltämisen) emotionaalista hyväksymistä helpottanee asian käsitteleminen irrallaan, historian painolastista hetkeksi vapaana. Vaikka biologiaa, etnisyyttä, aatteita on käytetty ihmisarvon väkivaltaiseen arvottamiseen, meidän ei todellakaan tarvitse tehdä niin. Päinvastoin. Voimme lähestyä todellisuutta avoimin mielin, ja pitää ihmisiä samanarvoisina, yhtä oikeutettuina ihmisarvoiseen kohteluun mahdollisista eroistaan huolimatta. Samalla pyrkien hahmottamaan selkeämmin maailman, maailman jota pyrimme auttamaan, rosoista, ja ajoin raadollista monisyisyyttä.

Jos todellisuus on mitä on, eikä taivu ideologioidemme painosta (Yhdysvalloissa ongelmaisista valkoisista perheistä tulevat saavat akateemisista ylemmän keskiluokan mustista perheistä tulevia lapsia huomattavasti parempia tuloksia testeissä, ja aasialaiset ja juutalaiset sosioekonomisista seikoista huolimatta parhaita) niin tämän tiedon sivuuttaminen, todellisuuden ja teorian suhteen katkaiseminen olisi vastuuttomuutta. Tiedon faktisuudella on hyvin todennäköisesti myös kehityspoliittista merkitystä. Yhteiskuntastruktuurien, joita kehityspolitiikassa yritetään auttaa afrikkalaisia saavuttamaan, tulee kohdata heidän osaamistasonsa kanssa. Tällöin alemman osaamistason hyvinvoinnin teoretisoiminen on humanitaarinen kysymys, kysymys ihmisten hyvinvoinnin ja yhteiskunnan funktionaalisuuden arvottamisesta. Olisi kehityspolitiikan realistisuutta, ja siten auttamisen mahdollisuuksia ja konkretiaa alentavaa olla ottamatta tätä vaikutinta huomioon. Myös tässä kohdin voisi viitata aiemmin mainittuun tilastoon Kiinan, Intian ja Etelä-Afrikan väkilukuun suhtautetusta valmistuvien insinöörien määrästä, ja mahdollisesti löydettävissä olevista kehityspoliittisista synenergioista.

Yhteiskuntateoreettisen paljauden kavahtaminen, ja siihen liittyvä älyllinen epärehellisyys on muodostunut länsimaisessa toiseutta käsittelevässä yhteiskuntakriittisessä dialogissa pikemminkin normiksi kuin poikkeamaksi. Väitteet eivät ole oikeita tai vääriä, eivät ole tosia tai epätosia, väitteet ovat joko korrekteja tai epäkorrekteja. Otetaan jo aiemmin lyhyesti sivutuksi esimerkiksi Muhammedin, historiallisen henkilön, elämä. Onko joku nähnyt dokumentin Muhammedin elämästä? Lukenut valtavirtaisen artikkelin Muhammedin elämästä? Nähnyt kriittisen valtavirtaisen keskustelun Muhammedin elämän sopivuudesta hyveellisen ihmisen esikuvaksi?
Siitä huolimatta, että n. ¼ maailman väestöstä seuraa, enemmän tai vähemmän, oppirakennetta, johon Muhammedin elämän tapahtumat keskeisesti kuuluvat? Kuinka moni ylipäänsä tietää, että Muhammed yhtyi lapsivaimoonsa tämän täyttäessä 9-vuotta? Kuinka moni tietää Muhammedin määräämistä joukkoteloituksista, raakuuksista tai vihollisen naisten ja tyttöjen raiskaamisen oikeuttamisesta? Tämä faktinen tieto ei ole maailmanpoliittisesti mitenkään merkityksetön. Vallankumouksen ja mullahien Iranissa tyttöjen täysi-ikäisyyden raja on 9 vuotta. Pojilla 15.

Minkä takia länsimainen älymystö on ajautunut välttelemään ja jopa vihaamaan rehellisyyttä?

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku - J.K. Paasikivi

Tämänkö takia?

Lähettänyt surreal klo 19:45 0 kommenttia

EDELLISEEN OSAAN SEURAAVAAN OSAAN Etusivu


skip to main | skip to sidebar
Epäkorrektin Teoria

15. marraskuuta 2007
Osa 7/7

Minne menet Eurooppa? – Humaanin maahanmuuttopoliittisen mallin hahmotelma

Tässä kirjoituksessa esitettyjen mittavaan toiseuden (ei siis esimerkiksi niinkään ukrainalaisten, venäläisten tai kiinalaisten) maahanmuuttoon liittyvien uhkakuvien, paikan päällä auttamisen alhaisemman hintatason (samalla hinnalla voidaan auttaa useampia) sekä pysyvämpien tulosten pohjalta on ainoastaan johdonmukaista esittää humaanin maahanmuuttopoliittisen mallin lähtökohdaksi maahanmuuton rajaamista ongelma-alueilta (lue: rajoittaa toiseuden maahanmuuttoa) ja säästyneiden resurssien suuntaamista paikan päällä auttamiseen. Ei ole ongelma jos tämä yhdistetään lisääntyneeseen – ja harkiten kohdistettuun, sitoumukselliseen – kehitysapuun. Päinvastoin. 76+ miljoonalla vuodessa lisääntyvä maailman väkiluku, sekä potentiaaliset sodat, konfliktit, pakolaisaallot, tautien leviämiset (…) ovat 21. vuosisadan maailmassa myös meidän hyvinvointimme ja meidän lastemme yhteisen maapallon kysymyksiä. Vaikka olisi evolutionaarisen välinpitämätön laajemmalle empatialle, niin pontimia voi etsiä esimerkiksi ympäristövaikuttimista. Kehittyvissä ja kehitysmaissa on moni merkittävä nisäkäslaji sukupuuton partaalla.


Amurin Leopardin luonnonvarainen kanta arvioidaan vain n. 50 yksilön suuruiseksi


(Lisää sukupuuton partaalla olevista nisäkkäistä: http://www.animalinfo.org/rarest.htm)

-

Ongelma-alueilta suuntautuvan siirtolaisuuden tyrehdyttäminen on pakolaisuutta helpommin perusteltavissa eettisesti. Työvoimapula koskee pääsääntöisesti erikoistunutta osaamista, ellemme sitten halua tieten tahtoen luoda poljettavaa halpatyövoiman luokkaa USA:ssa yleistyneen käytännön, ja jo esim. Espanjan tomaattifarmeilla nähtävän todellisuuden pohjalta. Minkä niidenkin toteuttamistavaksi voi miettiä erilaisia rajallisia työlupakäytäntöjä, jos tällainen kehitys todellakin tavoittelemisen arvoiseksi nähdään. Merkittävä kysymys on myös jo olemassaolevan työvoimareservin, niin kantaväestöisen kuin maahanmuuttaneen, työllistämiseen pyrkiminen ennen yhä uusien ja uusien tulokkaiden maahan ottamista. Elleivät tulokkaat työllisty kantaväestöä paremmalla suhteella, niin huoltosuhde heikkenee, ei parane.
Koska toiseuden työperäiseenkin maahanmuuttoon liittyy seuraavia sukupolvia koskevia ongelmakysymyksiä (useat nykyisten ghettonuorten vanhemmista tulivat Eurooppaan työperäisinä muuttajina), kulttuurisia hankauskohtia, demograafisia riskejä, sekä aivo- ja lihasvuodon myötä myös kehityspoliittisia kyseenalaisuuksia, on niin Euroopan kuin toiseudenkin kotimaiden hyvinvoinnin kannalta hyvin todennäköisesti tavoiteltavampaa suosia mm. kiinalaisten, intialaisten, venäläisten tai ukrainalaisten tulijoiden houkuttelemista.

Pakolaisina saapuneiden työllistyminen ei ole osoittautunut mitenkään ongelmattomaksi. Kulttuuristen erojen (esimerkiksi käsitys naisen asemasta työelämässä) ja kantaväestön epäluulojen lisäksi kielimuuri on muodostunut yleiseksi työllistymisen esteeksi. Ikävimmillään nopeahkon ja pysyvän työllistymisen toteutumista on laskettu, räätälöityjen ja maahanmuuttoon itseensä liittyvien työnkuvien kuten tulkkauksen ulkopuolelta, pikemminkin prosenteissa kuin kymmenissä prosenteissa.Vaihtelut eri kansallisuuksien, eri etnisyyksien ja eri kulttuuristen piirien välillä ovat tilastollisesti hyvin merkittäviä.
Tässäkin suhteessa huomattavasti paremmin ovat Euroopassa pärjänneet mm. vietnamilaiset pakolaiset.

Tilannetta koskevia moralisoivia arvoasetelmia on helpompi tehdä ulkopuolisena. Miettiessään yksityisen yrityksen rekrytointipolitiikkaa, voi jokainen omakohtaisesti pyrkiä näkemään itsensä ko. tilanteeseen. Omien tulojen ja varallisuuden ollessa suorasti pelissä, ovat epäluulot esimerkiksi koskien kieliongelmia ja työyhteisöön integroitumista (vaikka osoittautuisivatkin perusteettomiksi) hyvin ymmärrettäviä. Eivät osoitus ”rasismista”.

Tietystä hyvin yleisestä näkökulmasta pakolaisuusstatuksella tulevan ihmisvirran tyrehdyttäminen on eettisesti ongelmallista, tämä pitää paikkansa, sillä ei ole syytä epäillä, etteivätkö lukemattomat ihmiset aidosti pyrkisi pakoon hengenvaarallisten konfliktitilanteiden alta. Ratkaisu ei voi kuitenkaan löytyä lottoarvontahenkisestä ”survival of the fittest” ilmasillasta Darfurin ja Euroopan tai esimeriksi Tsadin ja Euroopan välillä. … tai Liberian ja Euroopan… tai Kongon ja Euroopan… tai Sierra-Leonen ja Euroopan… tai Afganistanin ja Euroopan… tai Haitin ja Euroopan… tai Nepalin ja Euroopan… tai …Irakin ja Euroopan …tai …tai …
Ihmisten on pohjimmiltaan itse kamppailtava oma yhteiskuntansa taustoiltaan terveemmäksi, terveytensä uhallakin. Näin on ollut maailmansivu. Vastarintaliike Saksassa ja Saksan valtaamilla alueilla suoritti oman tärkeän tehtävänsä toisessa maailmansodassa. Pekingin nuoret väkivallan nujertaminakin uhmasivat väkivaltakoneistoa, ja omalta osaltaan vauhdittivat Kiinan asteittaista avautumista.


Mikä virus olet ihmiskunnan menneen ja nykyisen ohjaimissa?

Pakolaisuudessa tulee lähteä väliaikaisuudesta ja kotiin palaamisesta. Realistisesti tämä on toteuttavissa lisäämällä huomattavasti YK:n pakolaisleiritoiminnan määrärahoja. Konfliktien lähialueille pystytetyt leirit pelastavat useampia ihmisiä, tavoittavat useampia ihmisiä ja mahdollistavat kotiinpaluun taistelujen laantuessa. Yksilöllisesti moni heistä varmasti unelmoisi Euroopasta, mutta tilastollisesti satojen miljoonien suuruisten väkiryhmien paikka ei voi olla kuin omaa yhteiskuntaansa rakentamassa. Pakolaisuus vieraan kulttuurin piiriin ei ole pakolaiselle itsellekään tae kasvavasta onnellisuudesta tai elämänlaadusta.

Kiertelemättä voi todeta, että tämä on myös väestödynaaminen ja demografinen win-win hyöty Euroopan aseman säilymiselle, todellisen (kontra relativistisen) suvaitsevaisuuden voimavarana. Arvoista ja kulttuurista lähtevän suvaitsevaisen moninaisuuden kotimantereena.

Oleskeluluvasta humanitaarisin perustein tulee pitkälti luopua, kuten mm. Tanskassa on tehty (käänteinen kontaktihypoteesi), koska humanitaarisen syyn verukkeella (tulijoiden lähtömaista löytyisi vielä paljon huonommassa asemassa olevia tilastojen yksilöitä) arviolta neljännes (vaihdellen maakohtaisesti toki) kaikista turvapaikanhakijoista jää maahan täyttämättä pakolaisuudelta edellytettyjä kriteereitä.

Perheenyhdistäminen on tehtävä nykyistä huomattavasti vaikeammaksi, koska perheenyhdistämisestä on mm. pohjoismaissa tullut hyvin mittava ei-työperäisen siirtolaisuuden kanava. Vastakkaisen suuntaiseen, turvalliseen perheenyhdistämiseen tulee toisaalta varata määrärahoja.

Erityisesti Suomen poikkeuksellisen suurissa määrin harjoittama kiintiöpakolaisten vastaanotto pakolaisleireiltä on lopetettava ja tähän varatut resurssit käytettävä leirien olojen kohentamiseen ja leireillä olevien pakolaisten kotiin, heidän omaan kotimaahansa palaamisen auttamiseen. Heidän kotimaansa ei vielä, ei nykyisten realiteettien maailmassa voi olla koko ihmiskunnan rajaton yhden mantereen Pangaia.

Myös länsimaissa jo olevien pakolaisten, ja vaikeasti työllistyvien siirtolaisten kotimaihinsa palaamista on houkuteltava jonkun tuhannen euron suuruisen muuttorahan tukemana, kuten Ranskan uusi ministeriö Sarkozyn alaisuudessa on asettanut tavoitteeksi.

Vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneiden palauttamisen tulisi olla itsestään selvää, mitä se ei relativistisessa todellisuudessa ole.

Keskiarvoistettaen hahmotettavista kulttuurisista syistä erityisesti muslimimaahanmuuton voluumin rajoittaminen tulee asettaa, vaikka sitten julkilausumatta, keskeiseksi hyvinvointipoliittiseksi realiteetiksi.

Jotkut ovat kyynisesti todenneet, että Eurooppa sai ne semiitit jotka Eurooppa ansaitsi. Yli puolitoista vuosituhatta Eurooppa vainosi osaavia, menestyviä, ahkeria juutalaisia, jotka kaikesta kokemastaan huolimatta, ovat mm. voittaneet 1/3 tieteen Nobel-palkinnoista. He eivät ole uhanneet Eurooppaa väkivallalla, tai kostolla, vaan nousseet arvokkaina, pää pystyssä kovimmistakin koettelemuksista.
Myös Nicolas Sarkozy, Ranskan presidentti, on toisen polven maahanmuuttaja. Hänen isänsä maailmansodan aikainen pako Unkarista Algerian kautta Ranskaan on todellinen selviytymiskertomus. Nuoren Nicolaksen vanhemmat erosivat, ja isä kieltäytyi maksamasta elatusapua vaurastumisestaan huolimatta. Tulevan presidentin isälliseksi esikuvaksi muodostui hänen isoisänsä äitinsä puolelta, intohimoinen gaullisti, katolilaisuuteen kääntynyt sefardijuutalainen. Nicolas Sarkozy omaksui uutteruuden, ahkeruuden ja kunnioituksen. Hän ei kääntynyt yhteiskuntaa vastaan, ei polttanut autoja, ei odottanut yhteiskunnan kustantavan hänen elämistään. Häntä hänen vastustajansa kutsuvat fasistiksi. Millainen on nuorten tyttöjen tai opiskelevien, hiljaisten poikien asema tämän päivän Ranskan lähiöissä Pohjois-Afrikasta tulleiden maahanmuuttajien keskuudessa?

Kotoutuminen ja kotouttaminen. Aktivoiminen ja passivoituminen. USA ja Eurooppa. Halutut tulijat ja tulijat. Oikea ja väärä. Tilasto ja omakohtaisuus. Järki ja tunne. Assimilaatio ja post-moderni relativismi.



Integraatio – Segregaatiosta siirryttävä asteittain assimilaatioon

Vaikka Eurooppa rajoittaisi mantereelleen suuntautuvaa maahanmuuttoa tuntuvasti – mitä tuskin tulee lähitulevaisuudessa tapahtumaan – on maanosaan jo nykyisellään syntynyt muutaman kymmenen miljoonan suuruinen, syntyvyyden kautta voimakkaasti kasvava toiseuden vähemmistö. Lähtökohdaksi asetetulle moninaisuuden suvaitsemiselle paradoksaalisesti ristiriitaisten kulttuurisidonnaisten arvojen synnyttämä konflikti ei ole poistumassa tätä konfliktia viimeiseen asti välttämällä ja siitä hiljenemällä. Suvaitsevaisen yhteiskunnan on otettava lähtökohdakseen suvaitsevaisuus. Suvaitsevaisuus ei voi lähteä kuin yksilön koskemattomuuden kunnioittamisesta. Esimerkiksi tyttöjen sukuelinten silpomista tai kunniaväkivaltaa ei voida hyssytellä kulttuurin luoman verhon takaa. Tiettyjen keskeisten arvojen kohdalta vierailta kulttuureilta tulee odottaa assimilaatiota. Vain sivistyksen peruspilareita koskevan arvomaailmallisen assimilaation kautta voi integraatio toteutua. Segregaatio vastapainoisesti on, jo todetustikin, tae konfliktin kytemiselle, syventymiselle ja yhteiskunnan sirpaloitumiselle asuinalueita myöten.

Ei tule vähätellä isäntäyhteiskunnan mahdollisuuksia auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan, mutta tätä ei voida toteuttaa ilman vastavuoroisuutta. Yhteiskunnan tukia pitää asteittain ankarasti sitoa mm. kielikursseille ja eurooppalaisen kulttuurin (tai vastaavassa merkityksessä) kursseille osallistumiseen ja myöhemmin työllistymiseen. Tämä tietysti edellyttää myös ko. kurssien tarjonnan lisäämistä. Teemoina sukupuolten tasa-arvoisuus, sekularismi, yksilönvapaus, yksilönvastuu ja muut keskeiset länsimaiset, oikeat arvot.

Kouluopetuksen sisältöjen tulee tukea assimilaatiota keskeisten arvojen kohdalta, myös ”pyhiä” uskomuksia kyseenalaistaen.
Ideaalisti yksilönvapaus, suvaitsevaisuus, sukupuolten tasa-arvo (…) tulisi kiteyttää koko peruskoulun ajan opetettavaksi oppiaineeksi ongelmallisista kulttuureista tuleville, maahanmuuttajataustaisille nuorille. Painottaen miesten eettistä vastuuta tasa-arvoon ja naisten oikeutta tasa-arvoon. Jos esimerkiksi ”maltillinen” British ”Ramadanin aikana oppilaat eivät voi osallistua uimatunneille, koska he voivat hörpätä vettä suuhunsa” Muslim Council protestoi tällaista, valittaa ”suvaitsemattomuudesta” tai ”islamofobiasta”, heitä EI yksinkertaisesti. kuunnella. Tämä ON Eurooppa. Sivistys ja sivistyksen ihanteet eivät ole myytävinä. Ei edes islamistien äänestäessä lähes 90%:sti vasemmistoa.

Tulee monin eri tavoin valmistella pohjaa siirtymiselle kotouttamisesta kotoutumisen painottamiseen. Kouluopetus vain yhtenä merkittävänä ulottuvuutena. Kunniakäsitysten taustaa vasten tällainen voi synnyttää antagonismia, eikä kysymys ole yksiselitteinen.


Tyttöjen ympärileikkaaminen voidaan kitkeä vain kouluterveydenhoitajien tekemien, pakollisten, tarkastusten avulla. Teosta (lapsen koskemattomuuden hyvin väkivaltainen loukkaaminen, pahimmillaan yksilön seksuaalisuuden ryöstäminen ja elinikäisen vamman tuottaminen) seuraavien rangaistustoimien pitää olla riittävän mittavia toimiakseen peloitteena tätä barbaarista käytäntöä vastaan. Mukaan lukien mahdollisuus lapsen ainakin väliaikaiseen huostaanottoon ja/tai vanhempien ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Velallisen epärehellisyydestä saa suomalaisessa oikeuskäytännössä vähintään 4 kuukautta ja enintään 4 vuotta vankeutta. Pitääkö joku länsimaisesta humanistisesta arvotaustasta tuleva lapsen silpomista vähäisempänä rikoksena? Hahmotammeko me todella tällaisten kysymysten mittasuhteita? Jos odotamme yhteisessä yhteiskunnassa yhteisiä sääntöjä, yhtäläistä vastuuta?

Euroopan moskeijoiden menoa on seurattava, ja vihaa saarnaavat imaamit on karkotettava.
Kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevaa lainsäädäntöä tulee soveltaa myös silloin kun väkivaltaan yllyttävänä vihanlietsojana on toiseus ja kohteena länsimaat.

Tältä pohjalta sellaiset fanaattiset järjestöt kuten al-Takfir tulee juridisesti kieltää, vaikka tähän liittyy antagonisoitumista, protesti-identiteetin romanttista houkuttavuutta nuorille miehille ja maan alle pakenemista. Järjestöjen valtavirtaistumispyrkimykset, ja massoille saarnaaminen on estettävä.


Turvapaikan saantiin tulee liittää minimi 15 vuoden siirtymäaika, jonka sisällä tapahtuvan vakavan rikoksen tulee johtaa automaattiseen karkotukseen. Tämän järjestelmän haaviin jäävät ovat todennäköisemmin syyllistyneet lähtömaassaankin raakuuksiin.

Ghettoutuminen tulee pysäyttää, asuttamalla – konkreettisesti – ongelmaryhmät ympäri maata. Tätä voidaan soveltaa pakkomenettelynä rikoksiin toistuvasti syyllistyneisiin, vuokralla asuviin, työttömiin toisen ja kolmannen polven siirtolaisiin. Erillään elävät nuoret joutuvat opettelemaan elämisen isäntäyhteiskuntansa parissa, eivätkä yhtä helposti muodosta yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuvia alakulttuureja.
Tällaisen mallin riskinä on eristäytyminen entisestään, masennus ja halu muuttaa vaikka asunnottomana ja rikoksien pariin palaten tuttujen luo. Helppoja vastauksia ei ole löydettävissä. Eikä tämä ole ristiriidassa kotouttamisen, harrastetoiminnan ja muunlaisen aktivoimisen kanssa.

Yleinen naamioitumiskielto ts. kasvojen peittämisen kieltäminen julkisilla paikoillla tulee ulottaa myös kulttuurisidonnaiseen pukeutumiseen, kuten mm. Hollannissa on ehdotettu. Toisin sanoen Hijab, Burkha tulee kieltää lailla.




Tämäkään ratkaisu ei ole yksiselitteinen vaikutuksiltaan, mutta on yksi juridinen keino pakottaa islamismia sopeutumaan läntisen maailman lainalaisuuksiin ja viedä miehiltä pois valta pakottaa naisensa pukeutumaan jollakin tavalla, koska naiset voivat nyt vedota siihen, että heidät voidaan pidättää. Eikä mies voi heitä kotiinkaan sulkea kaupassakäynnin ynnä muiden velvotteiden takia. Toki on myös huomioitava, että moni musliminainen pukeutuu hijabiin täysin omasta tahdostaan, eikä kyse ole vain alistesuhteesta.

Alaikäisenä tehtyihin äärimmäisen raakoihin rikoksiin (kuten joukkoraiskaus) syyllistyneille tulee olla mahdollisuus tuomita hyvin pitkiä vankeusrangaistuksia, teoista seuraavan pelotteen konkretisoimiseksi.

Anonyymeja tukiverkostopalveluja omien yhteisöidensä uhreille tulee lisätä ja vahvistaa.

Serkusten väliset liitot tulee kieltää EUn laajuisesti, mm. terveyssyihin vetoamalla. Britannian pakistanilaisista ainakin 55% naivat oman ensimmäisen serkkunsa järjestetyissä pakkoavioliitoissa. Bradfordin alueella tämän luvun on arvioitu olevan jopa 85%. Lähde: BBC Newsnight, 2005 http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/newsnight/4442010.stm Kehityshäiriöt, pienten lasten kuolemia myöten ovat moninkertaisia valtaväestöön nähden.
Serkusavioliitot ovat yleisiä myös muualla eteläisessä Aasiassa mm. Lähi-Idässä ja Intiassa (josta tavan epäillään periytyvän).

(Mitä me todella ymmärrämme tällaisesta kulttuurista? Pakollisesta naittamisesta omalle serkulleen, väkivallan uhalla? Mitä on tämä todellisuus eurooppalaisten yhteiskuntien sisällä? Mitä tarkoittaa tunnekehyksellisesti rakkausavioliiton evääminen? Haluammeko edes yrittää ymmärtää monikulttuurisuuden psykologiaa? )

Järjestetyt avioliitot tulee ylipäänsä kieltää, yksilönvapautta loukkaavina. Järjestettyä avioliittoa pakenevalle tulee antaa väliaikainen turvapaikka yhteiskunnan toimesta, uhrin sitä vaatiessa. Sekä turvapaikkaa seuraava muuton auttaminen toiselle paikkakunnalle. Esimerkiksi Saksassa kunniaväkivalta on toistuvasti ollut otsikoissa, suurin osa tapauksista jää raportoimatta.
Uhrien tukemiseksi, jo järjestetyn avioliiton yrittäminen tulee kriminalisoida.


Assimilaatiota tulee edesauttaa avoimen, kuvia kumartelemattoman, silti kunnioittavassa hengessä tapahtuvan julkisen keskustelun kautta. Meidän asemamme siinä keskustelussa on, periksi antamatta, seisoa sivistyksen (yksilönvapaus, suvaitseminen, mielipiteenvapaus…) puolesta. Kaikista ongelmistaan huolimatta, on yksilönvapaus, yksilön fyysinen koskemattomuus, todellinen, aito suvaitsevaisuus, yksi kauneimpia saavutuksia ihmiskunnan pitkässä historiassa.



Realismista?, maahanmuuttokriittisestä liikkeestä, kyynisyydestä, toivosta ja tulevaisuudesta

On valitettavan totta, monessa mielessä, että ennemmin ihminen seisoo maailman raunioilla, kuin myöntää olleensa väärässä. Ongelmia ei suostuta kohtaamaan, ennen kuin ne muuttuvat käsinkosketeltaviksi – ja silloinkin syyllisiä ruvetaan etsimään muista/muualta. Niin kauan kuin ongelmat ovat pääsääntöisesti rajattuja, asuinalueellisia, satunnaisia lehtien otsikoita, abstraktioita – elleivät siviileihin kohdistuvat terrori-iskut sitten muodostu pysyväksi eurooppalaiseksi ilmiöksi – on vaikea ennustaa maahanmuuttokriittiselle ajattelulle kovin salonkikelpoista tulevaisuutta, argumenttien mahdollisesta vahvuudesta huolimatta. Tätä suuntausta edesauttaa se valitettava seikka, että usein maahanmuuttokriittiset ovat maahanmuuttokriittisyyden suurimpia kampittajia. Aatekehys, jota voi tulkita niin monella tavalla, ja niin monista lähtökohdista – mutta joka on kuitenkin yleistettävissä karkeiden yläotsakkeiden alle - tuntuu keräävän taakakseen kaikenmaailman rasitteita avoimista rasisteista, halpahintaisiin populisteihin, kylähulluihin, äärikansallismielisiin ja yksinkertaisesti käsittämättömällä tavalla kaikki oman toiminnan ja viestinnän myyvyyttä koskevat analyysivaateet sivuuttavaan toimijajoukkoon, joka usein edesauttaa ylläpitämään maahanmuuttokriittisyyteen liitettyjä stereotypioita, ja siten osaltaan tuhoamaan argumentatiivisen keskustelun (alkeellisimpiakin) edellytyksiä. Paradoksaalisesti maahanmuuttokriittisyys on usein tulkittavissa omaksi, itsensä oikeuttavaksi alakulttuuriseksi viiteryhmäksi, joka ei pysty toimimaan tai kommunikoimaan oman kehyksensä lainalaisuuksien ulkopuolella. Ehkä kykenemättömyyttään, ehkä itsetarkoituksellisuuttaan.


idiootit


Suuria poliittisten linjauksien muutoksia ei välttämättä ole odotettavissa edes keskipitkällä aikavälillä, hiljaksiin muuttuvista asenteista huolimatta. Eurooppa tullee katsomaan demograafisen käden, jolloin assimilaation (edellyttämisen, lähes pakottamisen) merkitys kasvaa entisestään.

Toivoa antavat ne lukemattomat nuoret ja vanhemmat maahanmuuttajien keskuudessa, jotka pyrkivät kyseenalaistamaan vanhoja arvoja ja perinteitä. Toivottavasti heidän vaikutuksensa pystyy kasvamaan merkittävämmäksi. Heitä meidän tulee tukea, heidän näkyvyyttään ja kuuluvuuttaan edesauttaa.

Internet on hyödynnettävissä tässä tavoitteessa niin Euroopan sisällä kuin ulkopuolellakin, yhä suuremman osan erityisesti Lähi-Idän toiseutta päästessä world wide webin ääreen. Mm. neuvoja ja ohjelmia anonymiteetin turvaamiseksi niille rohkeille aktivisteille, jotka oman turvallisuutensakin uhalla, esimerkiksi blogeja ylläpitämällä ja keskusteluihin osallistumalla pyrkivät haastamaan ympäröivän yhteiskuntansa sortavia kulttuurirakenteita. Heidän toimintaansa voi tukea niin rahallisesti kuin tiedollisesti. Internetpohjaisen globaalin arvoliberaalin aktivismin soisi kasvavan, ja myös vasemmisto-henkisten aktivistien osallistuvan ko. tavoitteen edistämiseen ymmärtäessään ihmisoikeuskysymysten globalisaation ja relativismin välisen, sisäänrakennetun ristiriitaisuuden.

Kulttuurien ja arvojen välinen kamppailu ei ole syy pelkkään pessimismiin. Länsimainen kulttuuri on itse asiassa soluttanut jo nyt arabimaailman paljon tehokkaammin kuin muslimikulttuuri todennäköisesti ikinä pystyy Euroopan valtavirtaan tunkeutumaan. Satelliittitelevisio, internet ja talousimperialismi ovat varmistaneet tämän, mikä on ollut yksi fundamentalismia vastareaktiona nostattaneista kehitystaustoista. Kokonaisuutena kehitys on kuitenkin nähtävissä positiivisena, osana arvojen väistämätöntä kohtaamista. Tämä koskien vain kulttuurivaihtoa, ei Lähi-Idän sotia.

Julkisivun takana yhä kasvava joukko saudi-tyttöjä strippaavat anonyymeina web-kameroiden edessä, protestina ja vastareaktiona maansa ahdasmieliselle ilmapiirille,





saadakseen huomiota, jota saattaa hyvinkin ajaa evolutiivinen voima, aivan kuten kymmenillä tuhansilla irc-galleriassa ”heruttavilla” suomi-tytöillä. On mielenkiintoinen yhteiskunnallinen kehityskorrelaatio, että naisten oikeuksien ja vapauksien lisääntyessä, naisten vaatetus vähenee. Sitten vielä pidetään ”pornahtavia” mainoksia länsimaisen patriarkaalisuuden osoituksena ja väitetään läntisen yhteiskunnan esineellistäneen naisen seksiobjektiksi. Nainen on aina ollut sekskobjekti. Tulee aina olemaan. Varsinkin nuori, kauniskasvoinen, kiinteävartaloinen, pitkäsäärinen nainen. Bluetooth-teknologialla saudi-nuorten kännyköille ladatuista tiedostoista on poliisiratsioiden perusteella 70% pornoa. 10% väkivaltaa. Samaan aikaan kun länsimaita vihataan ovat länsimaiset pop-ikonit, tv-ohjelmat ja jalkapalloilijat ja jalkapallojoukkueet monen nuoren suosikkeja. Ja kuten todettua, erityisesti pornografia. On kahden tason islamilainen maailma. Ei monoliittia, ei yleistettävää vihollista. Meidän kulttuurillinen intressimme on toimia yksilönvapauden puolesta.

Mitä Eurooppaan tulee, on vaikea ennustaa varmaksi neljänsien ja viidensien sukupolvien ottamaa suuntaa ihmisen sisäisen kehityksen kamppailussa. Usein irtiotto vanhempien arvomaailmaan on luontaista. Seuraavat sykli voi olla jo liberaalimpi. Mm. moderni teknologia, ja vapaamielinen arvomaailma houkutuksineen tulevat asettamaan kovan haasteen vanhoillisille arvoille, tämänhetkisestä päinvastaisesta kehityksestä huolimatta.


Felicity Fey

Neuvostoliitossa oli, osin vanhemman kulttuurisen pohjan mahdollistamana, kuljettu jo pitkän matkaa poispäin ’neuvostoihmisen’ ihanteen symboloimasta rappeutuneen läntisen kulttuurin vihaamisesta, seuraavan monella tapaa symbolisen kulttuurivaihdoin aikoihin, Moskovassa vuonna 1989, hetkeä ennen romahdusta ja uuden alkua. Seuratkaa yleisöä, ja yleisön itseilmauksia.

youth gone wild




They call us problem child,
We spend our lives on trial,
We walk an endless mile...


Vaikka islamilaisessa maailmassa ollaan vielä kaukana näistä kuvista (ja esim. rock-konsertit laajalti kiellettyjä, ja yleensäkin seksuaalisesti kiihottavaksi nähtävä liikehdintä lavalla kielletty) niin toivosta ei kannata luopua. Siinä kuin tämän päivän nuoret haastoivat vanhempiensa liberaalimmat käsitykset, ja etsivät puhtaampaa kulttuuria, ehkä tulevat sukupolvet tulevat niinikään haastamaan vanhempansa ja siten kulkemaan takaisin toivotumpaan suuntaan. Toivottavasti. Tämä ei ole puhtaasti kohtalon varaan asettuva kysymys. Islamismi ei pysty rakentamaan hyvinvoivia yhteiskuntia ja paljon tyytymättömyyttä tulee sen seurauksena syntymään. Kehityksen suuntiin voidaan pyrkiä vaikuttamaan. Tulee pyrkiä vaikuttamaan. Miten? on toki hyvin vaikeaselkoinen kysymys.

On länsimaiden sisällä meidän tehtävämme, esimerkiksi koulujen opetussisältöjen kautta, pyrkiä edesauttamaan tämän toteutumisen edellytyksiä.



Unelmista, sivistyksestä ja kulttuurin moninaisuuden todellisesta, loppumattomasta kauneudesta

Ehkä jonain päivänä maailma on yksi suuri ihmisyyden rajaton, hyvinvoiva ja rauhallinen valtio. Se ei ole mahdoton visio. Ihmisellä on sitkeä, itsepäinen kyky päästä lopulta ylitse virheistään ja etsiä ratkaisuja. Niin olemme edenneet erehdysten, ongelmien ja virheiden kautta kivikaudelta nykypäivän hyvinvointiin. Ehkä jonain päivänä ihminen voi syntyä Ateenassa, opiskella Johannesburgissa, saada työpaikan Rio de Janeirosta, tavata kolmiulotteisen worldnetin välityksellä tulevan tyttöystävänsä ja vaimonsa Mogadishusta, ja jäädä 35-vuotiaana eläkkeelle, kuten tulee usein tapana olemaan, pohtien vaimonsa kanssa, että lähteäkö mukaan yhdelle aurinkokunnan ulkopuolelle, tuntemattomaan, tähtäävistä laivueista. Emmekä koe tuntemattoman pelkoa toiseuden edessä, koska toiseudessa ei ole enää pelättävää. Kun yleisesti on hyväksytty, että jos Jumalalla on jotain selvitettävää väärin tekevien, ajattelevien kanssa, se ei ole maallisten ihmisten asia, vaan uskotun Jumalan ja yksilön välinen. Pelkästään heidän. Yhtälailla kuin rakkaus on kahden aikuisen ihmisen välinen asia, vain heidän, eikä kenenkään määritettävissä omaa yksilöllistä tasoaan laajemmalti. Jos sinulle valkoisen pigmentin ja jonkin mystisen rodun säilyttämiseen pyrkiminen on arvokasta, tee niin, omalla kohdallasi. Vain omalla kohdallasi. Ja Lähi-idän rannoillakin makaa nuoria naisia bikineissään, homobaari avoimesti Medinassa, koska ihmisen seksuaalisuus on luontaista, eikä se ole tukahdutettavissa, ja viileys on kaunis, virkistävä kontrasti päivän kuumuudelle, ja on ihanaa tuntea tuulen puhaltavan hiuksissaan, märän hiekan kipristelevän varpaissa.

Kulttuurin todellinen, aito rikkaus ja moninaisuus syntyvät uudistumisesta, uteliaisuudesta, luomisesta, kokeiluista, hulluttelusta, keksimisestä, muuttumisesta. Loputtomien mahdollisuuksien avautuessa edessä. Ei läntinen kulttuurikaan ole vielä määränpäässään, vasta pitkän etsimisen taipaleen alussa. Mitä näkymiä voivatkaan seuraavat vuosisadat ja vuosituhannet tuoda mukanaan. On ollut melkein sääli syntyä nykypäivään, eikä vuoteen 4000.


Caspar David Friedrich, Vaeltaja


Pahimmillaan keskiaikaan verrattavissa olevat arvoasetelmat eivät ole rikkautta, ne ovat kuvia menneestä maailmasta, eivät itseisarvollisia. Taidekin pystyy elämään ikuisesti, uudistumaan. Kirjatkaamme ylös oman aikamme kuvat, älkäämme unohtako mennyttä, mutta liikkukaamme eteenpäin. Suvaitsevassa ja sisäisesti suvaitsevaa moninaisuutta konkreettisesti, ei relativistisesti, kunnioittavassa hengessä.

Tämän kirjoituksen pontimena on sivistyksen puolesta seisominen.



Yhteenveto

Myönnetään, on suhteellisen kivutonta emotionaalisesti kirjoittaa tällainen kirjoitus, jossa teoretisoi lukemattomia tuntevia yksilöitä koskettavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. On aivan tähdellinen kysymys: ”entä jos itse olisit se pakolainen, jonka unelmat käännytys murskaa?”. Tuntisin todennäköisesti oloni lohduttoman epätoivoiseksi, varsinkin jos kotimaassani olisi sota tai muuta väkivaltaisuutta menossa, enkä olisi väkivaltaisuuksiin itse osallistunut, vaan olisin vainottuna niitä paossa. Mutta yhtä hyvin voisin silloin olla köyhä, keski-ikäinen, voimiltani heikko nainen pakolaisleirillä, vailla resursseja lähteä. Ehkä silloin toivoisin itseäni autettavan, vaikka se olisi pois jonkun toisen pakolaisen majoittamisesta Euroopan maaperälle. Tämä reaalipoliittinen kysymys säilyy tähdellisenä senkin jälkeen kun olemme päivitelleet kuinka paljon länsimaalaiset käyttävät vuodessa tupakkaan ja alkoholiin, kuinka suuria asevarustelumenot ovat, tai kuinka monta kertakäyttöistä lelua keskiverrolle 5-vuotiaalle ostetaan vuodessa - säilyy tähdellisenä, koska huono-osaisten ja köyhien määrä on valtava, ja vuosittainen maailman, lähinnä kehitysmaissa tapahtuva väestönkasvu, yli 75 miljoonaa. Hypoteettisena maailman tilastojen yksilönä, saan apua hätääni todennäköisimmin silloin kun valtaosa maailman auttamisen resursseista kohdennetaan paikan päällä auttamiseen.
Myös ne miljardit eurot, joita menee pääosin työttömäksi jäävien toiseuden tulijoiden majoittamiseen ja elättämiseen. Silloin me auttaisimme suurempaa osaa ihmisiä, pysyvämmin, tuloksellisemmin ja myös oman yhteiskuntamme vakauden paremmin turvaten.
”Moraalitonta” maahanmuuttokritiikkoa arvostelevalle tiedostavalle vasemmisto-liberaalille ei pidä antaa moraalista sädekehää, sillä hänen ylhäältä alaspäin katsomisensa ei perusta konkreettisiin realiteetteihin, vaan välinpitämättömyyteen rationaalisesta ajattelusta ja perusteluvastuusta.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole ollut ihannoida läntista yhteiskuntaa. Läntisen yhteiskunnan korottaminen perustuu voimakkaaseen pienemmän pahan periaatteeseen. Tämä kirjoitus ei ole myöskään kansallismielinen. On täysin oikeutettua välillä ajatella, ettei seuraava graffiti-taiteilija Banksyn editoima kuva ole kovin kaukana läntisen kaksinaismoralismin ytimestä



Kysymys on suhteellisuudesta, unelmista, matkasta, jo saavutetusta. Valtavasti on edelleen parannettavaa, mutta olisi traagista menettää perspektiivi jo saavutetusta. Siitä valtavasta edistyksestä johon Eurooppa ja läntinen maailma laajemmin on vaikeuksien kautta kyennyt. Tämän kehityksen elinvoimaisuutta ei tule riskeerata.
Tämä elinvoimaisuus on konkreettinen, ei kuviteltu, voimavara sille utopistiselle tulevaisuudelle, jonka maailmanparannuksellinen kannatus ei ole pelkästään vasemmisto-liberaalin yksinoikeus. Itselläni ei olisi mitään rajatonta maailmaa vastaan, kunhan maailma olisi siihen kulttuurisesti, kulttuurin kuin kulttuurin piirissä yksilöiden tunnekehyksellisesti valmis. Jotta rajaton maailma olisi turvallinen, koheesioltaan toimiva, yhteistyökykyinen. Aivan kuten nykyiset visionaarit toivovat, mutta eivät voi toiveitaan toivoa todeksi.

Arvoikkaimpia ja tavoiteltavimpia kulttuureja ovat varmasti ne, joita ihmiskunta ei vielä ole luonut. Tulevaisuuden, tulevien vuosisatojen suurissa kulttuureissa tulee olemaan piirteitä nykyisestä Eurooppalaisesta kulttuurista, mutta ei keskiaikaisesta, menneen maailman väkivaltaisuudesta ja yksilön alistamisesta.


Ei-työperäisen - ja laajemmin toiseuden - maahanmuuton tuntuva rajoittaminen, sekä kulttuurin pysyvän sirpaloitumisen ehkäisemiseen pyrkiminen assimilaatiota edellyttämällä edesauttavat Euroopan kykyä ylläpitää ja kehittää dynaamista asemaansa/potentiaaliansa maailman positiiviseen ja innovatiiviseen uudistamiseen pyrkivänä voimana. Kasvavat sisäiset levottomuudet voivat viedä poliittista huomiota ja rahallisia resursseja muun muassa ympäristöongelmilta.

Nykykehitys ei muodosta riskiä siksi, että näin toteavat olisivat ”rasisteja” (vaikka ovathan he joskus) tai näin toteavat ”tuntisivat toiseuden pelkoa” (vaikka tuntevathan he monesti) tai näin toteavat ”olisivat itsekkäitä, omaan napaan tuijottajia” (olemmehan me kaikki). Nykykehitys muodostaa riskin siksi, että meillä ei ole uskottavia lyhyen aikavälin (ts. muutamia vuosikymmeniä) vastauksia ihmisen sisäiseen muutokseen, ja on menneiden vuosikymmenten valossa selvää, ettei tämä muutoksen kysymys ole lainkaan ongelmaton asia, vaan kehitys voi liikkua huonompaankin suuntaan.
Nykykehitys muodostaa riskin siksi, että suvaitsevaisen moninaisuuden toimimiselle eivät muodosta suurinta uhkaa epäluuloiset eurooppalaiset, vaan tietoisesti eristäytymään pyrkivät ongelmalliset, väkiluvultaan voimakkaasti kasvavat vähemmistöt. Tämän eristäytymisen ja sen kulttuurisidonnaisuuden tutkailemiseen on olemassa yksi selkeä näkökulma. Muslimimaahanmuuttajien tytöt, tyttäret, naiset eivät juuri voi, missään vähääkään suuremmassa tilastollisessa mittakaavassa, naida eurooppalaisia, ei-islamilaisia puolisoita. Me emme ole puolisoiksi kelpaavia, me emme ole samanarvoisia.

Yritykset parantaa maahanmuuttajien työllistymistä vasta raapaisevat ongelmavyyhdin pintaa. Pääosin Saudi-rahoituksella pyörivä ääri-islamismin globalisaatio toimii Euroopan sisällä, jo hyvin laajalti, ja esim. Lontoon 7/7 2005 iskujen pääarkkitehti oli keskiluokkainen, näennäisesti hyvin kotoutunut, luokanopettajana työskennellyt Britannian kansalainen. Lisää iskuja on lähes väistämättä tulossa (monia yrityksiä on tiedustelupalvelujen toimesta estetty) ja mahdollisesti tulossa olevien iskujen vaikutusta eurooppalaiselle psyykeelle voi vain arvailla. Esimerkkiä voimme katsoa Israelista.

Valitettavasti johtopäätöstä rajojen sulkemisesta toiseudelta, ja/tai selkeitä vaateita muslimiyhteisöjen voimakkaammasta sisäisestä kamppailusta fanatismin, länsivastaisten asenteiden, fundamentalismin ja terrorismin ihannoinnin ehkäisemiseksi ja kitkemiseksi tuskin on laajalti odotettavissa. Päinvastoin suuntana näyttää edelleen olevan käpertyminen itsesyytöksiin. Meidän rasismiimme, kyvyttömyyteemme kotouttaa, kyvyttömyyteemme ymmärtää, kyvyttömyyteemme ratkoa kaikkia maailman ongelmia ja auttaa kaikkia maailman kansoja ja kulttuureja.
Siitäkin huolimatta, että eurooppalaisista todellisia rasisteja on häviävä murto-osa siitä mitä muslimeista on radikaaleja fanaatikkoja. Mutta meidän käsityksemme vastuusta ei olekaan yhteismitallinen. Populaarinen vastuukäsityksemme on kaksitasoinen. Länsikeskeinen holhoaja jolta voi ja pitää odottaa kaikki mahdollinen, ja toiseuden keskenkasvuisuus, jonka ongelmille etsimme ulkoisia syitä, ja jonka apologeetteja erityisesti vasemmisto-liberaalit ovat ensimmäisten joukossa, monesti silloin paradoksaalisesti ajautuen ristiriitaan paitsi omien arvojensa, myös ko. yhteisöjen sisällä toimimaan pyrkivien rohkeiden uudistajien kanssa.

On pyrittävä eroon näiden kysymysten selkeitä poliittisia jakolinjoja seuraavasta ideologisoitumisesta. Perusteluvastuu pystyy asettumaan tällaisten muotittumisten yläpuolella, mutta perusteluvastuu on julkisessa keskustelussa joutunut korrektille ja epäkorrektille alisteiseksi. Rationalismin halveksuminen, sen post-moderni vieroksuminen että maailma vain on, eikä sitä voi havannoida mieleisekseen, johtaa yhteiskunnalliseen ajatteluun, jossa rationaaliseen ajatteluun pyrkivä, faktoja ja todennäköisyysarvioita etsivä ja analysoiva yhteys ihanteiden ja lopputuleman väliltä katkeaa. Tällöin lopputulema voi olla jotain aivan muuta kuin ollaan toivottu. Kehityksen annetaan siitä huolimatta edetä, koska riittävän moni ei sosiaalisesta paineesta johtuen, epäkorrektia vieroksuen, esitä tähdellisiä, perusteltuja kysymyksiä.


Vaikka kaikki arvot ja kaikki kulttuurit eivät ole samanarvoisia (eivätkä yhteensovitettavia), niin tämän ei tule kuitenkaan kyynistää, erkaannuttaa tai sokaista eettistä kompassiamme ylevien globaalia ihmisarvoa kannattavien ihanteiden tukemisesta. Vaikka maahanmuutto ei voi vastata tähän ongelmaan (päinvastoin pidemmässä aikakaavassa nykyisenlainen maahanmuutto vaikeuttaa globaalin solidaariuden edellytyksiä) niin kehitysavun ensimmäinen aalto maatalouden ja lääkkeiden ja sivistyskehityksen alkeiden muodossa (jalo villi ei todellakaan ollut aina jalo) kohensi ihmisten elinajanodotetta hyvin merkittävästi Tämän jälkeen kehitys on kuitenkin jäänyt polkemaan paikalleen tai liikkunut ikävästi huonompaan. Muutos ei synny luonnonvoimana.
Tämä on opettanut, että tehokkain, ja ainoa pysyviä tuloksia tuottava tapamme pyrkiä auttamaan maailman huono-osaisia on auttaa heitä auttamaan itse itseään. Tämä ei voi pohjimmiltaan lähteä kuin kulttuurisen ja arvomaailmallisen muutoksen tukemisesta, koska yhteiskunta on ihmisensä. Myös väestönkasvun hillitsemiseen pyrkiminen ja väestönkasvun nostaminen maailman näkyvien puheenaiheiden joukkoon on tärkeää.

Kulttuurin moninaisuutta ja suvaitsevaisuutta koskevat kysymykset on pystyttävä läpikäymään julkisessa keskustelussa perusteluvastuun periaatteen pohjalta.

Maahanmuuttokriittiselle aktiivisuudelle olisi hyväksi liikkua arvoasetelmissa nykyisen kehityksen perusteita kohden, ja pyrkiä haastamaan konsensus omista arvolähtökohdistaan käsin, altruistisesta, maailmanparannuksellisesta. Näin voidaan painottaa asiallista, asiapainotteista dialogia, sekä paremmalta pohjalta vaatia perusteluita.
Tunnepohjaiset (mm. vihaa huokuvat) maahanmuuttokriittiset kannanotot taasen, tarkoitustaan vasten sotien, edesauttavat polarisaation ylläpitämistä, ja keskustelun tulkitsemista puhtaasti arvokeskusteluksi, mistä ei suinkaan tulisi olla kysymys. Eikä ole kysymys. Kriittisyys laajalti suvaitsemattoman toiseuden maahanmuuttoa kohtaan on suvaitsevaisuutta. Resurssien suuntaaminen mahdollisimman suuren auttamishyödyn saavuttamiseksi on välittämistä. Kysymys ei ole siitä, kuinka monta eksoottista ihmistä näkyy katukuvassamme, vaan siitä, kuinka montaa maailman hädänalaista me tosiasiallisesti pystymme auttamaan, kuinka pysyvästi, ja kuinka hyvin omien yhteiskuntiemme dynamiikan ja turvallisuuden säilyttäen.

Mittavan, ongelmallisilta alueilta tulevan maahanmuuton positiivisuutta ei voida suoraan johtaa minkäänlaisista suvaitsevaisista tai altruistisista, laajan kontekstin huomioivista arvoasetelmista, ja mittava maahanmuutto on nimenomaan kyseenalaistettava humaanisuutta, feminismiä, globaalia solidaarisuutta ja ihmisten samanarvoisuuteen pyrkimistä tukevasta näkökulmasta. Tämän näkökulman vahvuus ja suhteellinen oikeellisuus on asiapitoisesti perusteltavissa ja sen olen pyrkinyt tässä kirjoituksessa tekemään.

Ei ole mitään sitä vastaan, jos nämä näkemykset todistettaisiin vääriksi tai liioitelluiksi. Väärässä oleminen on jokaiselle askel kohden parempaa ymmärrystä. Vastaväitteeksi ei kuitenkaan kelpaa aitoa kotouttamista, sitoutumista tulosten saavuttamiseen, etsitään uusia ratkaisuja, otetaan kokonaisvaltaisemmin osaksi yhteiskuntaa, tarjotaan todellista mahdollisuutta yhteisen kulttuurin kokemiseen, tai mikään muu sellainen fraasin voimaan, vailla konkreettista perusteluvastuuta luottava vasemmisto-liberaalinen, post-moderni, monen totuuden ja monen maailman, hyväuskoinen toive toisenlaisesta maailmasta. Fraseologia ei kelpaa

Vasta-argumenttien tulee olla konkreettisesti perusteltuja, ei moralisoivia tai toivomusluonteisesti esitettyjä tai assertioita ”asia nyt vain on tavalla Y, koska Y on korrekti tapa nähdä asia”.

Perusteltuja vasta-argumentteja voi hyvinkin olla olemassa, sitä suurempi kiire niiden esittämiselle ja, sitä ennen, niiden löytämiselle on.